Maria Carole kertoo kirjailijahaastattelussa kaasulamppufantasiasta ja Öidenvartijan kirjan synnystä

Marosa, Isla ja Aljo. Konnakuningatar, pahanilmanlintu ja öidenvartija. Kolme nuorta haaveilemassa tavallisista asioista: vapaudesta, kodista, naapurintytöstä. Kirjailija Maria Carolen kolmas romaani Öidenvartijan kirja on tummasävyistä fantasiaa aikuisille ja nuorille aikuisille. Mutta, miten teos ja sen kiehtovat aikatasot syntyivät? Frida Maria Pessi haastatteli Carolea tämän uudesta romaanista.

– Öidenvartijan kirja oli monen vuoden projekti. Aluksi se lähti nimestä. Jossain unen reunoilla mieleeni tuli sana öidenvartija ja se jäi mukavasti vaivaamaan, Carole muistelee.

Alun perin ajatuksena oli kirjoittaa trilogia nuorille, mutta lopulta teos löysi muotonsa yhtenä romaanina yksissä kansissa ja muuttui enemmän aikuisille suunnatun fantasian suuntaan. Kirjoitusprosessin aikana Carole kokosi tarinaa erilaisista palasista vuosien ajan.

– Islan ja Aljon tarinan peruskaari on ollut mukana alusta asti. Siihen kirjoitin ensimmäiset sanat yli kymmenen vuotta sitten. Ne ovat edelleen mukana suunnilleen kirjan puolivälissä, Carole sanoo.

Kolmannen näkökulmahenkilön eli Marosan tarina tuli mukaan myöhemmin. Marosa kuitenkin nousi päähenkilöksi Islan ja Aljon rinnalle, kun Carole tajusi, että hahmo on oikeastaan kaiken keskiössä.

Aikatasoilla taitavasti liikkuvaa kaasulamppufantasiaa

Öidenvartijan kirja on ensisijaisesti fantasiaa, mutta ei keskiaikafantasiaa. Carole kutsuu romaaniaan kaikella leikkimielisellä rakkaudella kaasulamppufantasiaksi (englanniksi Gaslamp Fantasy).

– Miljöö ei ole viktoriaaninen, vaikka siinä onkin jotain viitteitä viktoriaanisiin teoksiin. Jos vertaisimme Öidenvartijan kirjan maailmaa meidän maailmamme kehitykseen, liikkuisimme ehkä jossain 1800-luvulla, Carole toteaa.

Maailma, jossa Öidenvartijan kirja liikkuu, on kuitenkin omalakinen fantasiamaailma, eikä peilaa suoraan meidän todellisuuttamme. Tarinassa ei esimeriksi ole samalla tavalla vuodenaikoja kuin meidän tuntemassamme Euroopassa, vaan vuoden kierto kulkee muun muassa sateiden kauden ja kuivan kauden mukaan.

Tarinan aikajana on parinkymmenen vuoden mittainen ja teos liikkuu onnistuneesti aikatasoilla. Niiden yhteensovittaminen oikeaan järjestykseen vaati paljon käsityötä. Kirjoitusprosessin aikana Carole veivasi aikatasoja edestakaisin useaan kertaan. Suurin osa teoksen yksityiskohdista ja tapahtumista olivat jo olemassa siinä vaiheessa, kun hän alkoi työstää trilogiaa yhdeksi romaaniksi. Lineaarinen järjestys ei kuitenkaan enää tuntunut toimivalta.

– Leikkasin ja liimasin palasia kasaan ja siirtelin niitä eri kohtiin. Se vaati paljon uudelleenkirjoittamista ja käsiyötä. Piirsin aikajanaa paperille ja tarkistin jokaisen vuosiluvun vielä juuri ennen taittoa. Tärkeintä oli pohtia, mitä voi paljastaa lukijalle missäkin ajassa, Carole sanoo.

Ujaholmista Terinniemeen ja Norioon

Eräs teoksen kiehtovista piirteistä on sen paikkojen ja henkilöhahmojen nimet. Isla, Aljo ja Marosa kulkevat tarinassa muun muassa Ujaholmissa, Terinniemessä, Taaentiellä ja Noriossa. Aluksi Carole luonnosteli mielessään, millaiset nimet tarinan maailmaan sopisivat.

– En halunnut käyttää perinteisen keskiaikafantasian nimiä, jotka tuntuisivat epäluontevilta suomenkielisessä tekstissä. Haluan, että nimet istuvat tekstiin, Carole kertoo.

Islasta käytetään teoksessa kolmea nimeä, joten Carole valitsi hahmon jokaiseksi kutsumanimeksi nelikirjaimisen, I-kirjaimella alkavan nimen, jotta lukijan olisi helpompi hahmottaa, kenestä puhutaan. Rudolfin nimi taas kytkeytyy Rosvo-Roope lauluun, ja Marosan nimi on yhdistelmä Roosaa ja Mariaa. Norio kääntyi ranskan kielen mustaa tarkoittavasta sanasta Noir.

– Parasta pitkän tekstin kirjoittamisessa on, kun tulee se hetki, jossa tarina on niin valmis, että se alkaa kirjoittaa itse itseään. On kiinnostavaa, miten jossain vaiheessa alkaa syntyä alitajuisia yhdistelmiä ja asioita, joiden ei tajunnut kuuluvan yhteen. Silloin alkaa nähdä, mikä johtaa mihinkin. En ole kirjoittajana suunnittelija, vaan ennemminkin “pantser”, löytöretkeilijä, Carole sanoo.

Ranskassa asuva Maria Carole haluaisi kirjoittaa kauhua, mutta päätyy aina tutkimaan sitä, mikä ihmisissä on rakastettavaa, hänen kaikissa romaaneissaan on myös outoja eläimiä. Öidenvartijan kirjaa ennen häneltä on julkaistu kaksi romaania Osuuskummalta, Kuvastaja-ehdokkuuden saanut Tulen tyttäriä 2014 ja Sinisen talon noita 2019.

Öidenvartijan kirja julkaistiin lokakuussa Helsingin kirjamessujen aikaan.