Kuinka kannatella kokonaista kylää? Mia Myllymäen tummasävyinen romaani ylistää vanhan Keski-Pohjanmaan voimahahmoja - Osuuskumma

Mia Myllymäen uutuusromaani Kirosielu, rajanhaltia on kauhuelementein terästetty kuvaus liiankin suurten odotusten täyttämisestä. Isokokoinen Peija on keskipohjalaisen syrjäkylän tukipilari – mutta mitä tapahtuu, kun jatkosota rikkoo kylän rauhan?

”Hyvänen aika, Peija. Etkö sinä koskaan lakkaa kasvamasta?” äiti taivasteli.

Suurikokoinen ja hengeltään väkivahva Peija elää 1940-luvun Keski-Pohjanmaalla pienessä Palonkylässä, jota ei löydy kaupunkilaisten kartoista. Kyläläiset tukeutuvat Peijaan kaikissa ongelmissaan, ja kun tulee aika lähteä rintamalle, he ajattelevat Peijan ratkaisevan myös sodan.

Vuosia myöhemmin Peija palaa muistinsa menettäneenä kotiinsa ja löytää hautausmaalta oman hautakivensä. Hänen aiemmasta mahdistaan on jäljellä rippeet. Ulkomaailma tunkeutuu Palonkylän rauhaan, mutta Peijasta ei enää ole laittamaan vastaan. Kylä kuitenkin yhä tarvitsee hänen suojeluaan. Peijan on pakko alkaa muistaa.

Kirosielu, rajanhaltia on kunnianosoitus keskipohjalaisuudelle ja maaseudun omalaatuisille hahmoille, jotka kannattelevat kokonaisia kyliä harteillaan. Tarina kertoo siitä, miten ihminen on valmis varjelemaan rakastamiaan asioita, vaikka olisi menettänyt kaiken.

Kokkolalainen Mia Myllymäki kirjoittaa monipuolista spekulatiivista fiktiota. Häneltä on julkaistu kaksi romaania, Tuulten amiraali (Osuuskumma 2020) ja Väkevä mieli (Osuuskumma 2017), sekä useita kummia novelleja.

Lue myös, mitä Myllymäki kirjoittaa Kirosielu, rajanhaltian synnystä blogissaan.

Kuva: Sonja Hagstrom

 

Mia Myllymäki: Kirosielu, rajanhaltia
978-952-7382-07-3 nidottu
978-952-7382-08-0 ePub 
978-952-7382-09-7 ePub+drm
248 s.
Julkaistaan 1.8.2020

 

Osta e-kirja Elisa Kirjasta tai Ellibsistä, tai painettu teos Osuuskumman verkkokaupasta:

Do NOT follow this link or you will be banned from the site!