Osuuskumma, Author at Osuuskumma

Sodassa ja rakkaudessa – Anni Kuu Nupponen yhdistää uudessa romaanissaan avaruussodan ja eroottisen draaman

Anni Kuu Nupposen seitsemäs teos Täydelliset sotilaat kuvaa kahden sotilaan välistä halua tulevaisuuden avaruussiirtokunnissa. Realistinen kuvaus sotatraumojen vaikutuksesta ihmissuhteisiin yhdistyy saumattomasti scifiympäristöön.

Majuri Richard Westin elämä muuttuu, kun hän kohtaa kurittoman sotilaan Ellen Wardin uudessa asemapaikassaan Taelorin tukikohdassa. Ovislaisten pommituksen jylyssä he aloittavat ihmissuhteen, johon antautuminen vaatii molemmilta uudenlaista rohkeutta. Kun sodan melske vihdoin taukoaa, Ellen ja Richard joutuvat asettumaan uusiin rooleihinsa niin sotilaina kuin siviileinä. Samalla he joutuvat vastakkain jonkin uuden kanssa, jota he eivät ole aiemmin uskaltaneet ajatellakaan: tulevaisuuden.

Täydelliset sotilaat on eroottinen scifiromaani halusta, rohkeudesta ja muutoksesta. Kirja sijoittuu tulevaisuuteen, jossa sotaa käydään usealla planeetalla yhtä aikaa ja siirtoporttiteknologia mahdollistaa nopean liikkumisen galaksin halki. Kirjan pääpaino on kuitenkin ihmissuhteen ja sen kehittymisen kuvauksessa. Läpi avaruuden rakastavaiset etsivät paikkaa, johon juurtua ja jossa kasvaa yhdessä. Romaanin kuvaamassa tulevaisuudessa ei tunneta myöskään tiukkoja sukupuolirooleja tai heteronormatiivisuutta.

Täydelliset sotilaat on suunnattu aikuislukijoille.

Kuva: Hanna Poropudas

Anni Kuu Nupponen kirjoittaa sodasta, rakkaudesta ja vallankäytöstä. Nupponen on aiemmin julkaissut romaaneja, novelleja ja pienproosaa. Täydelliset sotilaat on hänen seitsemäs teoksensa. Kuvastaja- ja Atorox-palkittu kirjailija Nupponen asuu Tampereella kolmen kissan kanssa. Vapaa-aikanaan hän pelaa pöytäroolipelejä ja kokoaa palapelejä.

 

Saatavana Osuuskumman verkkokaupasta.

Anni Kuu Nupponen: Täydelliset sotilaat
ISBN 978-952-7382-15-8 (nidottu)
ISBN 978-952-7382-16-5 (ePub)
Kansi: J.S. Meresmaa
n. 250 sivua
Ilmestyy 15.3.2021

Tekoäly on jo täällä – yhdeksän tieteiskirjailijaa etsii vastauksia sen herättämiin kysymyksiin

Osuuskumman scifinovelliantologiassa Ei aivan ihmisiä spekuloidaan tekoälyjen uhkilla ja mahdollisuuksilla. Tieteiskirjallisuuden perinteiset kysymykset koneen moraalista ja oikeuksista sekä inhimillisen ja ei-inhimillisen rajasta ovat 2020-luvulla ajankohtaisempia kuin koskaan.

Nanokoneita, unirobotteja ja älykkäitä taloja. Tekoäly ei ole vain tulevaisuutta, se on jo koodattu osaksi elämäämme. Mutta millaiseksi muotoutuu maailma, jossa erilaiset älykkyydet toimivat rinta rinnan?

Ei aivan ihmisiä -tieteisantologian yhdeksän novellia luotaavat todellisuutta, jossa ei-ihmiset ovat läsnä osana arkea. Joskus rakkauden ja halun kohteina, joskus uhkana ihmiskunnan tulevaisuudelle – mutta myös suojaamassa, mahdollistamassa ja luomassa uutta. Pohdittavaksi pääsevät vaikeat kysymykset inhimillisen ja ei-inhimillisen jatkumosta sekä koneen moraalista.

”Kun annoimme kirjoittajille vapaat kädet tarkastella erilaisia älykkyyksiä sekä koneen ja ihmisen välistä suhdetta, he toisistaan riippumatta nostivat esiin varsin samankaltaisia teemoja ja kysymyksiä”, antologian toimittajat Solina Riekkola, Minna Roininen ja Matleena Sopanen kirjoittavat esipuheessaan. ”Kirjoittajia kiehtoivat tieteiskirjallisuudesta tutut pohdinnat erilaisten älykkyyksien oikeuksista vapauteen, identiteettiin ja subjektiviteettiin, mutta päivitettynä tähän päivään.”

Antologiassa on mukana mm. Jyrki Kasvi, joka tunnetaan kansanedustajana ja pitkän linjan scifi-
aktiivina. Teos sisältää myös Markku Soikkelin esseen keinotekoisten älykkyyksien kuvaamisesta science fictionin historiassa. Kun tarkastelemme tekoälyjä, tulemme tarkastelleeksi myös ihmistä pelkoineen ja toiveineen.

Osta painettu kirja Osuuskumman verkkokaupasta!

E-kirja saatavilla Nextorysta, Elisa Kirjasta ja Ellibsistä.

 

Ei aivan ihmisiä
Kirjoittajat: Jyrki Kasvi, Taru Kumara-Moisio, 
J.S. Meresmaa, Anni Kuu Nupponen, 
Mikko Rauhala, M.G. Soikkeli, Nadja Sokura, 
M.A. Tyrskyluoto, Kari Välimäki
Toimittajat: Solina Riekkola, Minna Roininen,
Matleena Sopanen
Kansi: J.S. Meresmaa
ISBN 978-952-7382-13-4 (nidottu)
ISBN 978-952-7382-14-1 (ePub)
n. 200 s.
Ilmestyy 30.1.2021

Tekoälyjä ja avaruussotaa: Osuuskumman kevät 2021 tähyää tulevaisuuteen

Osuuskumma julkaisee keväällä 2021 Anni Kuu Nupposen romaanin Täydelliset sotilaat sekä novelliantologian Ei aivan ihmisiä – novelleja tulevaisuuden älyistä. Tulevaisuus näyttäytyy näissä teoksissa niin toiveiden kuin pelkojenkin läpi.

Osuuskumma-kustannuksen kevään 2021 kirjoissa suunnataan katse lähelle ja kauas tulevaisuuteen.

Anni Kuu Nupposen seitsemäs kaunokirjallinen teos Täydelliset sotilaat on eroottinen romaani majuri Richard Westistä ja kurittomasta sotilaasta Ellen Wardista. Kirja sijoittuu tulevaisuuteen, jossa sotaa käydään usealla planeetalla yhtä aikaa ja jossa siirtoporttiteknologia mahdollistaa nopean liikkumisen galaksin halki. Kirjan pääpaino on kuitenkin ihmissuhteen ja sen kehittymisen kuvauksessa. Täydelliset sotilaat on suunnattu aikuislukijoille.

Novelliantologia Ei aivan ihmisiä – novelleja tulevaisuuden älyistä luotaa todellisuutta, jossa nanokoneet, unirobotit ja älykkäät talot ovat läsnä osana arkea. Kun tarkastelemme tekoälyjä, tulemme tarkastelleeksi myös ihmistä pelkoineen ja toiveineen. Millaiseksi muotoutuu maailma, jossa erilaiset älykkyydet toimivat rinta rinnan?

 

  Kannet: J.S. Meresmaa

 

Anni Kuu Nupponen: Täydelliset sotilaat
ISBN 978-952-7382-15-8 nidottu
ISBN 978-952-7382-16-5 ePub
Ilmestyy maaliskuussa 2021

Ei aivan ihmisiä – novelleja tulevaisuuden älyistä
Toimittajat: Minna Roininen, Solina Riekkola, Matleena Sopanen
Kirjoittajat: Jyrki Kasvi, Taru Kumara-Moisio, Anni Kuu Nupponen,
J.S. Meresmaa, Mikko Rauhala, M.G. Soikkeli, Nadja Sokura, M.A.
Tyrskyluoto, Kari Välimäki
ISBN 978-952-7382-13-4 nidottu
ISBN 978-952-7382-14-1 ePub
Ilmestyy tammikuussa 2021

Sodan kauhut kantavat sukupolvien yli – jatkosota ja ysärinostalgia kietoutuvat hyytäväksi tarinaksi Samuli Antilan romaanissa Rojuhauta

Samuli Antilan kauhuromaanissa Rojuhauta kolme 1990-luvun bilettäjänuorta päätyy jatkosodan synkkien salaisuuksien jäljille. Kauhuaiheen alla romaani käsittelee syyllisyyttä ja ihmisen avuttomuutta.

Majuri Schmit oikoi selkäänsä, jonka kuoppainen ajomatka
pitkin syrjäteitä oli jäykistänyt.
– Tämäkö se on? hän kysyi autoon jääneeltä komissaari Jurjevilta.
Komissaari sytytti sikarin, puhalteli paksuja savupilviä avoimesta sivuikkunasta ja vaivautui lopulta vastaamaan.
– Odottiko toveri majuri oikein torvisoittoa ja tyttöjä kukkasten kanssa?

1942. Neuvostoarmeija lähestyy Karjalaa. Majuri Schmit pääsee todistamaan uuden, mullistavan aseen käyttöönottoa.

1994. Tamperelainen Niina elää kiihkeää bileiden ja huumeiden täyttämää elämää, mutta ei saa sisäiseen tyhjyyteensä helpotusta.

Kun huumekaupoissa huonon kortin vetänyt Sepi taivuttelee Niinan mukaan keikalle Ilomantsiin, Niina puhuu turvaksi mukaan entisen kundikaverinsa Vietin. Vaikka Niina aavistaa pahaa, hän sulkee varoitukset pois mielestään.

Nuorten retki saa yllättävän käänteen, kun he löytävät sota-aikaisten lääkkeiden lisäksi jotakin muuta, jotakin tappavaa. Pian Ilomantsin metsissä käydään selviytymistaistelua kuten vuosikymmeniä aiemmin.

Kuva: Hanna Poropudas

Samuli Antila on Helsingissä asuva kirjailija, jolta on aiemmin julkaistu mm. romaanit Vasalli (2015) ja Kirveenkantajat (2013) sekä kauhunovellikokoelma Rajat ja muita kauheita tarinoita (2014). Antila harrastaa intohimoisesti historiaa ja sijoittaa tarinoihinsa niin suomalaista kansanperinnettä kuin sotahistoriaa.

 

Osta painettu teos Osuuskumman verkkokaupasta:

Saatavana myös e-kirjana Nextorysta, tulossa Elisa Kirjaan ja Ellibsiin.

 

Samuli Antila: Rojuhauta
ISBN 978-952-7382-01-1 nidottu
ISBN 978-952-7382-02-8 ePub
ISBN 978-952-7382-03-5 ePub + drm
Kansi: Jyrki Pitkä
298 s.
Ilmestyy syyskuussa 2020

Rötökset siirtyivät tieteistodellisuuksiin – lyhytproosakokoelma Rikoksen lyhyet jäljet on uudenlaista dekkarikirjallisuutta

Kirjailijat Jussi Katajala, Mixu Lauronen, Tarja Sipiläinen ja Shimo Suntila ovat laatineet
yhdessä kokoelmallisen sadan sanan rikostarinoita. Rikoksen lyhyet jäljet -teos yhdistää perinteisen dekkarin fantasia- ja scifivisioihin.

Vuonna 2051 tupakkatehtailija ja populistinen poliitikko nimeltä Maximillian Röttig ehdotti järjestelmää, jossa vakaviin rikoksiin syyllistyneet lähetettäisiin avaruuden ääriin.
Shimo Suntila: Vankeinhoitoa

Onnistuuko tupakkatehtailijan suunnitelma? Onko hovimestari syyllinen? Mitä keinoja monitaitoinen palkkamurhaaja voi käyttää? Miten rakkaushuijari koukuttaa uhrinsa?

Osuuskumman neljän kopla on juoninut yksiin kansiin 24 täsmälleen sadan sanan tarinaa eli raapaletta, joissa edes realismin rajat eivät kahlitse kriminaaleja. Rötöksiin sorrutaan niin kotoisissa maisemissa kuin avaruudessa. Rikolliset mielet operoivat kaukana menneisyydessä ja nykyhetkessä, eivätkä tulevat sukupolvetkaan ole turvassa. Sadan sanan rikokset todistavat, että toisinaan rikoksella on lyhyet jäljet.

Kirjoittajat:

Kymenlaaksosta kotoisin oleva, nykyisin Espoossa asuva Jussi Katajala on monipuolinen kirjoittaja, jolta on julkaistu kolme novellikokoelmaa ja yksi romaani.

Mixu Lauronen asuu Helsingin Kontulassa. Hän on kirjoittanut fantasiadekkarinovellikokoelman Kontiainen (2018), ja lisäksi moniin antologioihin.

Lappeenrantalaiselta Tarja Sipiläiseltä on julkaistu kymmeniä novelleja lehdissä ja antologioissa. Pääsääntöisesti hän kirjoittaa reaalifantasiaa, mutta häneltä on julkaistu myös muun muassa dekkarinovelleja.

Shimo Suntila on turkulainen novellisti ja raapalemaestro. Hän on julkaissut yli 50 novellia lehdissä, antologioissa ja kokoelmissa. Suntila on myös kirjoittanut yli 500 raapaletta, mikä lienee Suomen ennätys.

Jussi Katajala. Kuva: Marjut Katajala

Mixu Lauronen. Kuva: Tarja Sipiläinen

Tarja Sipiläinen. Kuva: Pertti Rikkinen

Shimo Suntila. Kuva: Johanna Ahola

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Osta Rikoksen lyhyet jäljet e-kirjana Elisa Kirjasta tai painettuna kirjasena Osuuskumman verkkokaupasta:

 

Rikoksen lyhyet jäljet
Kirjoittajat: Jussi Katajala, Mixu Lauronen, 
Tarja Sipiläinen, Shimo Suntila
Esipuhe: Boris Hurtta
ISBN 978-952-7215-98-2 nidottu
ISBN 978-952-7215-99-9 ePub
ISBN 978-952-7382-00-4 ePub + drm
37 s. | Ilmestyy syyskuussa 2020
Do NOT follow this link or you will be banned from the site!