Osuuskumma, Author at Osuuskumma

Novelliantologia esittelee steampunkin alagenrejä

 

Osuuskumma on suomalaisten steampunk-novellien julkaisun pioneeri. Steampunk! Messinkiä ja morsiamia on kustantamon viides höyrypunkiin keskittyvä teos, jossa tavataan outoja keksintöjä, kellopelejä ja messinkiin puettuja morsiamia. Kokoelma on koottu Osuuskumman vuonna 2022 vietettävän kymmenvuotisjuhlan kunniaksi.

 

Steampunk on tieteiskirjallisuuden alalaji, jossa 1800-luvun viktoriaaninen ajankuva yhdistyy mielikuvitukselliseen ja edistykselliseen teknologiseen kehitykseen. Kirjallisuuden kuvastoon kuuluvat mm. monimutkaiset koneet ja kapinahenki. Toki steampunk ulottuu myös kirjallisuuden ulkopuolelle, sillä festivaalit, elokuvat ja oheismateriaalit tukevat ilmiötä, joka kiehtoo rajattomuudellaan.

 

Steampunk! Messinkiä ja morsiamia on valikoima aiemmin ilmestyneitä höyrypunk-novelleja samoissa kansissa. Kokoelmaan valikoidut novellit esittelevät steampunkin laajaa lajikirjoa ja toimivat esimerkkinä sille, millä tavoin höyrypunkin perinteisiä aineksia voi käyttää novellistiikassa.

 

 “Menimme ovista ja päädyimme suureen saliin. Salin päädyssä oli lava, jonka takaseinänä oli valtava ratas, mutta tämä ei ollut kultainen kuten rattaanpalvojien tunnuksessa. Tunnistin materiaalin heti, sillä se oli parasta, puhtainta terästä, sitä josta elinrattaat valmistettiin ja jota äitini osasi käsitellä niin taiturimaisesti.” (Anni Kuu Nupponen: Joka ratasta pyörittää)

 

Kokoelma sisältää seuraavat novellit:

Magdalena Hai: Vaskimorsia

Markus Harju: Hopeamorsian

Saara Henriksson: Valaanpyytäjän vaimo

Anne Leinonen: Falachustin talossa

J.S. Meresmaa: Hyvä emo

Mia Myllymäki: Wetterbergin isännät

Heikki Nevala: Hevostuhatjalkainen

Anni Nupponen: Joka ratasta pyörittää

Shimo Suntila: Kellopelijumala

Kari Välimäki: Kellopeliseppä

 

978-952-7382-17-2 Steampunk! Messinkiä ja morsiamia. Novelliantologia. Nidottu. 2021

978-952-7382-18-9 Steampunk! Messinkiä ja morsiamia. Novelliantologia. epub. 2021

Saatavana Osuuskumman verkkokaupasta.

Valtameren amiraalista Tuulten amiraaliksi – Näin inspiroiduin historian henkilöstä

Kummalinnun kynästä

Mia Myllymäki kertoo pian ilmestyvän Tuulten amiraalin synnystä.

Aloitin romaanini Tuulten amiraalin taustatyön reilut viisi vuotta sitten enkä enää muista varmasti, mikä oli Se Juttu, joka alun perin inspiroi minua etsimään tietoa tietyistä asioista. Mitä vastaan jos minulta kysytään, miten idea kirjaan syntyi?

Innostuin höyryjutuista ja teollistumisesta, kun luin steampunkia – ehkä sain idean sieltä. Rakkauteni Espanjaan ja espanjalaiseen kulttuuriin voi olla yksi selitys, onhan Kolumbus ja Amerikan löytyminen tärkeä osa maan historiaa. Vuonna 2014 aloitin kirjoittamisen opinnot avoimessa yliopistossa: Mahdollisesti oppimistehtävät virittivät ajatukset oikealle taajuudelle. Ehkä kuvittelin mielessäni höyryn voimalla lentäviä ilmalaivoja ja rysäytin Kristoffer Kolumbuksen kanssa yhteen jossain Portugalin edustalla. Löysin vuodelta 2015 proosakurssin tehtävän, jossa Kolumbus saapuu Uuteen Maailmaan savuttavalla ilma-aluksella.

Lähdekirjallisuutta.

Tuulten amiraalin kapteeni Cristo Colom on perinyt esikuvaltaan ominaisuuksia, mutta hän ei ole Kristoffer Kolumbus. Silti minun oli tutustuttava salaperäiseen mieheen, jonka syntyperästä on kiistelty vuosisatoja, mieheen, jonka tarkka ulkonäkö ei ole kenenkään tiedossa. Mieheen, joka oli paitsi käsittämättömän rohkea ja järkevä myös tietyssä mielessä höpsö ja naiivi. Vähitellen hän on tullut minulle tutuksi ja auttanut minua luomaan hahmon nimeltä Cristo Colom. Samalla hän on mahdollistanut muiden hahmojen elämän kirjan sivuilla. Mutta miksi selvittelin hänen alustensa purjetyyppejä puolille öin, tuumailin tuulensuuntia ja kummastelin takiloita? Mikä ihme Kristoffer Kolumbuksen kaltaisessa historian henkilössä sai minut kiinnostumaan itsestään niin, että olen viettänyt hänen seurassaan vuosia? Myönnän toki, että Väkevää mieltä työstäessäni unohdin kapteenimme pitkiksikin ajoiksi Lissabonin satamaan juomaan viiniä ja murehtimaan menneitä, mutta en koskaan jättänyt häntä kokonaan heitteille. Hänessä mielenkiintoisinta on se, mitä hänestä ei tiedetä. Sitä olen käyttänyt hyödykseni.

Kolumbuksen tarina sijoittuu ”totuus on tarua ihmeellisempää” -kategoriaan, johon kapteeni Cristo Colominkin tarina osuisi, ellei olisi valmiiksi tarua. Kapteeneilla on paljon yhteistä: he ovat molemmat sekä onnekkaita että epäonnisia, itsekeskeisiä ja epäitsekkäitä. En kuitenkaan halunnut kirjoittaa jälleen uutta kirjaa Kristoffer Kolumbuksen Amerikan löytöretkestä. Siksi olen ottanut vain sen, minkä olen tarvinnut. Niinpä Cristo Colomin lähtökohdat ovat erilaiset hänen haaveillessaan matkasta Intiaan.

Kristoffer Kolumbus pyysi lupaa ja rahoitusta matkalleen ensin Portugalista niitä saamatta ja kääntyi lopulta voitokkaasti Espanjan hallitsijoiden puoleen: vuonna 1492 hän purjehti espanjalaisten toiveet mukanaan Atlantin yli. Tuulten amiraalini Colom sen sijaan saa tukea molempien maiden hallitsijoilta. Hän varustaa kummallisen laivueen ja matkustaa Valtameren yli lentäen. Hänen rinnallaan seisovilla hahmoilla on vastineensa historiassa, mutta yksi yhteen heitäkään on turha vetää. Etenkään laivamestareita. Ihmettelin heitä pitkään ja mietin, mitä tekemistä antaisin heille aluksillani. Vuoden 2018 keväällä olin kirjoittanut tekstiä yli sata liuskaa, ennen kuin tajusin, keitä laivamestarit todella ovat ja mikä on heidän tehtävänsä: he ovat maageja, jotka pitävät laivat ilmassa. Tämän havainnon myötä fantasia astui käsikirjoitukseen selvemmin kuin aiemmin.

En ole pitänyt kirjaa taustatyön määristä tai siihen käytetystä ajasta, mutta ensimmäiset muistiinpanot löysin vuodelta 2014. Käsikirjoituksen ”aktiivinen kirjoittaminen” – työn ohessa tapahtunut satunnainen puuskittainen tuotteliaisuus – tapahtui 2016–2018. Syksyllä 2018 tarjosin kirjaa kustantajalle ja se hyväksyttiin kustannusohjelmaan. Toki kaikenlaisia yksityiskohtia on pitänyt selvitellä matkan varrella, eikä taustatyötä voikaan kokonaan erottaa kirjoittamisesta.

Arvioni taustatyön määrästä sijoittuu paljon ja todella paljon väliin. Hankin tietoa laivanrakennuksesta, mastopuista, purjetyypeistä ja takiloista. Etsin internetin syövereistä vanhoja karttoja ja Santa Marian replikan piirustuksia. Sâo Jorgen linna tuli tutuksi ja kuluttelin aikaa myös Alhambrassa. Luin Marco Polosta, Henrik Purjehtijasta, Magalhãesista ja muista löytöretkeilijöistä. Tärkeänä innoittajana on toiminut Björn Landströmin Kolumbus – Valtameren amiraali Don Cristóbal Colón ja hänen läntisen meritien kautta Intiaan tekemänsä matkat (Otava 1966).

Valtameren amiraali.

Olen lukenut Kolumbuksen Amerikan löytöretken päiväkirjan suomeksi, englanniksi ja espanjaksi. Yhdessä vaiheessa luin suurimman osan artikkeleista espanjaksi, koska huomasin joissakin käännöksissä epätarkkuuksia. Amerikan löytöretken päiväkirja on kaunokirjallisuuden lukijalle varmaankin tylsää luettavaa, mutta minulle siitä on ollut paljon iloa. Tämä lähdeteos antoi ajatuksen Napoleonin kaltaisesta suuruudenhullusta Kolumbuksesta (megalomania incarnate). Teoksen kunniaksi Tuulten amiraalissa on käytetty päiväkirjamuotoa. Ollaan Kolumbuksesta mitä mieltä hyvänsä – siitä, mitä hänen löytönsä todelliset seuraukset ovat olleet – minä halusin ymmärtää häntä ja antaa hänelle mahdollisuuden. Olin aikeissa tehdä kapteenistani Cristo Colomista vielä pahemman omien unelmiensa orjan, mutta ehkä Tuulten amiraali välittää ristiriitaiset tunteeni molempia kapteeneja kohtaan.

Keräämääni tietoa on huomattavasti enemmän kuin Tuulten amiraalissa on liuskoja. Jonkin pienen yksityiskohdan selvittämiseen on saattanut upota tuntikausia ja lopulta sekin on editoitu pois tekstistä. Siltikään en koe, että tekemäni taustatyö olisi ollut turhaa, vaan toivon näkemäni vaivan ja kuluttamieni tuntien näkyvän lopputuloksessa, kirjan maailmassa ja hahmoissa.

Tarkat lukijat tulevat huomaamaan Tuulten amiraalissa ottamani vapaudet historian ja ajankuvan muutoksissa. Olen täysin säälimättömästi tehnyt Euroopalle ja Kolumbuksen tarinalle, mitä sattui huvittamaan, ja toivoakseni lopputulos on vähintäänkin viihdyttävä. Asioiden muuttaminen omaan tarinaan sopivaksi ei silti ole tapahtunut harkitsemattomasti. Pidin tärkeänä selvittää, mitä historiankirjoissa sanotaan, ja usein totesin, että asioista kerrotaan eri lähteissä vähän eri tavoin. Tieto on aina lisännyt tuskaa, ja historiasta paljastuu uusia seikkoja sitä mukaa kun asioita tutkitaan yhä tarkemmin ja uusilla menetelmillä.

Santa Marian replika 15-1-2019 Madeiralla.
Kuvannut Anni Kuu Nupponen.

Montako linnaa oli Portugalin lipussa vuonna 1492? Minkälaiset mastot ja purjeet Santa Mariassa? Tuohon aikaan aluksissa ei vielä ollut ruoreja, vaan laivoja ohjattiin kannen alla peräsimestä. Myöskään riippumattoja ei ollut, ja miehistö nukkui kansilla ja missä milloinkin taisi. 1400-luvun lopussa Kolumbus aikalaisineen saattoi haaveilla lentämisestä, mutta kapteeni Colomin maailmassa ilmalaivat ovat lennelleet jo hyvän aikaa.

Tuulten amiraali on historian innoittama kirja, tarina kapteenista, jolla on unelma. Se poikkeaa merkittävästi historiallisesta löytöretkestä. Mitä muuta voisi odottaa kirjalta, jossa järkälemäiset merialukset on nostettu siiville? Kuvitelkaa Euroopan taivaalla lipuvia mitä kummallisimpia lentäviä purjelaivoja, jotka jättävät jälkeensä nokisia savuvanoja ja joiden neulamaiset kölit halkovat ilmaa, ja kuvitelkaa itsenne laivan keulakastelliin ja tähyilkää alas, ylös ja horisonttiin – vain mielikuvitus on rajana!

Kirjoittaja

Mia Myllymäki

Mia Myllymäki

Mia Myllymäki on kokkolalainen kirjailija, jonka kynä tuottaa monenlaista kummaa tekstiä romaanimittaan ja novelleiksi.

Mia Myllymäen Tuulten amiraali ilmestyy huhtikuussa 2020.

Nyt ennakkomyynnissä!

Tuulten amiraalin kansikuva. Taustalla vanha kartta, etualalla steampunk-henkinen ilmalaiva ja kompassi.

Romaani
Mia Myllymäen Tuulten amiraali on voimallinen tarina vallan tavoittelusta, unelmista ja vapauden hinnasta. Eletään vuotta 1492 vaihtoehtoisessa historiankulussa: ilmalaivat kohoavat taivaalle höyrytekniikan ja magian voimalla, ja kapteeni Cristo Colom unelmoi matkasta meren yli länteen, kultaisten kattojen ja kallisarvoisten mausteiden valtakuntaan.

Kummalinnun kynästä: Elämä, maailmankaikkeus – ja kaikki

Kummalinnun kynästä

Tarja Sipiläinen kertoo päivätyön ja kirjoittamisen yhdistämisestä. Ja toivon merkityksestä.

Metsän kronikka -antologiassa ilmestyi 50. kirjassa julkaistu novellini. Lukijat, ystävät, kirjoittajakollegat ja työkaverit ovat jo hyvän aikaa kyselleet, suunnittelenko päivätyöstä luopumista ja kokonaan kirjoittamiselle omistautumista. Vastaan kaikille samoin. Vaikka ajoittain kipuilenkin muun muassa aikatauluja, ei ole mitään älyä luopua antoisasta ja mielestäni merkityksellisestä työstä, josta voin lisäksi ammentaa sekä faktaa että fiktiivistä sisältöä kirjoittamiseeni. Ja toisinpäin: kirjoittaminen tuo elämään sisältöä, elämyksiä ja onnistumisia, jotka lisäävät työssä, ja elämässä ylipäätään, jaksamista.

Kummaa oppimateriaalia.

Kalmanlinjat, nuo ihmisen painajaisista parhaat?

Työn ja tavoitteellisen kirjoittamisen yhdistäminen ei ole ongelmatonta. Kalmanlinjat syöksyvät Pendolinon vauhdilla kohti aikataulujen kanssa painivaa puurtajaa. Väistellä voi, mutta pakoon ei pääse. Vaikka työ ajoittain jarruttaa kirjoittamista, se tuo tekemiseen myös ryhtiä ja rytmin. Viikonloput, illat ja yöt ovat kirjoittajan pelastus, vaikkei vapaa-ajasta tai yöunista loputtomasti voikaan tinkiä. Onneksi minussa on jonkin verran urakkatyöläisen piirteitä, niinpä kirjoitusprojektit pääsääntöisesti valmistuvat aikataulussa. Tai vähintään kustannustoimittajan kanssa neuvotelluissa aikaraameissa. Kirjoitusrutiinitkin ovat avuksi. On näitä aikataulutuksia muutaman kerran tullut harjoiteltua, mutta mestariluokkaan yltäminen on vielä kaukana!

Ärsyttävintä aikatauluissa on, että poikkeuksetta kiintoisimmat ja aikaa eniten vievät projektit sekä päätyössä että kirjoittamisessa osuvat samoihin ajankohtiin. Esimerkkinä NaNoWriMO, johon joka vuosi yritän asemoida itseni, mutta marraskuu on yliopistossa yksi vuoden hektisimmistä kuukausista, joten poikkeuksetta nanotus jää (muutamalla kirosanalla maustettuna) ajatuksen asteelle. Aikaa ehkä olisi, mutta paukut eivät riitä kaikkeen, vaan on priorisoitava.

Naamioitunut novellisti.

Valoa elämään!

Vastaan ylisopistolla oman yksikköni (n. 340 asiantuntijaa) oppilaitosyhteistyöstä. Vuosittain meillä vierailee sähköön, ympäristöön ja energiaan liittyviä harjoituksia tekemässä tuhatkunta oppilasta ja opiskelijaa alakoulun 5.-6.-luokkalaisista lukioikäisiin opettajineen. Lähes jokaiselle ryhmälle pidän 20-45 minuutin infon. Infon olen nimennyt vaatimattomasti ”Elämä, maailmankaikkeus – ja kaikki”. Sisältö vaihtelee vieraiden iän mukaan. Tyypillisimmät teemat ovat oman elämän haltuunotto, jaksaminen, pärjääminen, avun pyytäminen tarvittaessa, erilaiset opiskeluvaihtoehdot ja tekniikan alojen mahdollisuudet vaikuttaa meidän kaikkien tulevaisuudennäkymiin.

Muun muassa ilmastonmuutos puhututtaa. Siitä uutisoidaan lähes viikoittain, eivätkä näkymät ole valoisat. Oma viestini niin nuorille kuin meille varttuneemmille on: ”Don’t panic.” Muutokselta emme voi välttyä, mutta huoli, toivottomuus ja lamaannus eivät johda mihinkään. Meillä on haasteita, mutta myös ratkaisuja. Vain ryhtymällä toimeen saamme hyviä asioita aikaan. Yhdessä.

Samoin näen toivon tarpeellisuuden kirjallisuudessa. Dystopioilla on merkityksensä, mutta myös utopioita tarvitaan vastapainoksi. Toiveikkuus kannattelee ihmiskuntaa kohti kestävää tulevaisuutta.

Taustatöissä.

Kirjoittajaelämän ilot

Mitä kirjoittaminen sitten tuo elämääni? Lista on pitkä. Tässä jäävuoren huippu ei missään erityisessä järjestyksessä: kavereita, ystäviä, kollegoita, tajuntaa räjäyttäviä tapahtumia, virikkeitä, lukijoita, kustannustoimittamista, oikolukemista, valvottuja öitä, mustia silmänalusia, myös tuiketta silmiin, niskakolotusta, hartiajumeja, yhteisöllisyyttä, hauskoja hetkiä, naurua, tuskaa, ajoittain epätoivoa, vuosittain tuhansia kilometrejä junailua, lukemattomia hotelliaamiaisia, esiintymisiä, lukukeikkoja, lainauskorvauksia, lukijapalautteita. Lyhyesti: mittaamattoman määrän sisältöä omaan elämään ja mahdollisuuden luoda elämyksiä muiden iloksi.

Kuka haluaisi elää ilman näitä?

Kirjoittaja

Tarja Sipiläinen

Tarja Sipiläinen

Lappeenrantalaisen Tarja Sipiläisen novelleja on julkaistu kymmenissä antologioissa ja lehdissä. Hän kirjoittaa muun muassa kauhua, romantiikkaa ja jännitystä. Usein hänen novellinsa ovat reaalifantastisia, lyhimmät satasanaisia raapaleita.

Metsän kronikka on saatavilla Osuuskumman kaupasta:

Novelliantologia
Puut kertovat tarinoita itsestään ja toisistaan. Ne ovat ajattelevia ja keskustelevia olentoja, joiden oksien suojissa voi tapahtua monenlaista. Puut puhuvat, mutta kuuletko heitä?

Kummalinnun kynästä: Tarkastajan tassunjäljet

Kummalinnun kynästä

M. A. Tyrskyluoto kertoo erään kirjankannen erikoislaatuisesta synnystä.

Sanotaan, että kissoilla on yhdeksän elämää. Useampi kuin yksi elämä on varmasti Miisulla, yhdellä Anni Nupposen kirjoituskissoista. Kyseinen kissa on nimittäin toiminut inspiraation lähteenä tarkastaja Miisanderille, hahmolle Osuuskumman kissoihin keskittyvässä antologiassa Varjoisilta kujilta.

Miisander-hahmo syntyi kissasta otetusta valokuvasta, jossa oli film noir -henkistä dekkaritunnelmaa. Kun kuulin hahmosta, innostuin luonnostelemaan tarkastaja Miisanderista antropomorfisen tulkinnan.

Miisu ei ollut erityisen vakuuttunut taiteilijan näkemyksestä, ja häntä oli vaikeaa suostutella poseeraamaan kuvan kanssa.

Miisander ja malli. Valokuva: Anni Nupponen.

Kun tarkastaja Miisanderista kertova novelli tuli osaksi kissatarinoita sisältävää antologiaa, minulla oli kunnia luoda visio tarkastaja Miisanderista antologian kanteen. Jatkoin piirroksen työstämistä maalaukseksi. Kuten useimmat taiteen muodot, kirjan kannen tekeminen on usein luopumisharjoitus. Niin tälläkin kertaa. Olin kovin kiintynyt esimerkiksi Miisanderin julmiin kynsiin, jotka näkyvät alkuperäisessä luonnoksessa. Kannessa Miisander kannatti kuitenkin nostaa etualalle.

Kaupunkimaisema oli luonnollinen valinta taustaksi. Tarkimmat saattavat huomata muutaman talon arkkitehtuurissa hienoisen viittauksen Miisanderin kotikaupungin Tampereen vanhoihin tiilirakennuksiin.

Väripaletti muotoutui tummasävyiseksi. Taloista ja ikkunoista tuli noir-henkisesti vinot ja epäsymmetriset. Ja näyttääkö tuo oviaukko siltä, kuin talo huutaisi?

Varjoisilta kujilta -teoksen kansikuva.

Laskevan auringon ja yön rajalla.

Piirsin myös jokusen kissakuvan kirjan sisäsivuille, ja takakannessa lukijaa tarkkailee kissan silmä. Valmis työ tyydyttänee Miisanderin esikuvaa hieman enemmän kuin ensimmäinen luonnos, sillä hän suostui viimein poseeraamaan sen äärellä.

Miisu, tosielämän tarkastaja Miisander. Valokuva: Anni Nupponen.

Kirjoittaja

M. A. Tyrskyluoto

M. A. Tyrskyluoto

M. A. Tyrskyluoto on kielialan ammattilainen, joka kirjoittaa ja toimittaa tekstejä sekä suomeksi että englanniksi.

Kirja on saatavilla Osuuskumman kaupasta:

Varjoisilta kujilta

Novelliantologia
Tarinoita villeistä, vapaista, viattomista ja vaarallisista kissoista. Kansien väliin on koottu 11 novellia, joiden tyyli kulkee dekkarista kauhuun ja romantiikasta seikkailuun.

Kummalinnun kynästä: Kirjoituskissan käyttö

Kummalinnun kynästä

Anni Nupponen kertoo kirjoituskissan käytöstä.

Jäikö Finnconin Kirjoituskissan käyttö -esitelmä väliin? Ei hätää, tässä kirjoituskissan käytön ydinkohdat kuvamateriaalin kanssa.

Mikä on kirjoituskissa?

Kirjoituskissa on kissaeläin, joka osallistuu jollain tavalla kirjoitusprosessiin. Kirjoituskissaa voi käyttää missä kirjoitusprosessin vaiheessa vain.

Vastoin sitkeitä ennakkoluuloja, kirjoituskissa ei ole koskaan tiellä. Sen tehtävä on päin vastoin motivoida ja kannustaa kirjoittajaa ansaitsemaan arvokas kirjoitusaika kissalta.

Kirjoituskissan käyttämiä menetelmiä ovat kehotus, tuijotus, blokkaus ja editointi. Näistä kehotus ja tuijotus ovat lempeitä työskentelytapoja, kun taas blokkausta ja editointia käyttävää kirjoituskissaa suositellaan vain kokeneille kirjoittajille.

Kehotus

Kehotus.

Kehotuksessa kirjoituskissa muistuttaa ihmistä siitä, että olisi aika jo ryhtyä kirjoittamaan.

Tuijotus

Tuijotus.

Tuijottamalla kirjoituskissa valvoo kirjoittamisen etenemistä. Julma ilme kuuluu asiaan – ihmisen tulee muistaa, että hän on vajavainen. Kissa puolestaan on täydellinen ja tietää aina paremmin.

Blokkaus

Blokkaus.

Blokkauksessa kirjoituskissa haastaa kirjoitusvälineiden fyysisen saatavuuden. Kirjoitusaika on ansaittava purkamalla blokkaus. Tämän voi tehdä esimerkiksi lahjomalla ruoalla tai silittämättä. Silittäminen ei tosin välttämättä pura blokkausta, mutta voi aiheuttaa kehräyshyötyjä.

Editointi

Editointi.

Kirjoituskissa voi myös editoida ihmisen tekstiä suoraan tai antaa muutoin palautetta kirjoituksen laadusta. Tällöin jää ihmisen tulkittavaksi, pareneeko teksti myös ihmisvastaanottajan eikä vain kissalukijan mielestä.

Kirjoituskissan osallistumisesta huolimatta lopputulos saattaa olla sellainen, ettei kissaa kuitenkaan kiinnosta.

Hermostuttaako lopputulos? Ei hätää! Kissaa ei kiinnosta.

Kirjoittaja

Anni Kuu Nupponen

Anni Kuu Nupponen

Anni Kuu Nupponen on tamperelainen kirjailija. Hän on julkaissut romaaneja, novelleja ja pienproosaa. Nupponen kirjoittaa lyyristä fantasiaa, yhteiskunnallista scifiä sekä maagista realismia.

Myös Valkoisen kaupungin kirjoittamisessa on käytetty kirjoituskissaa.

Kansikuva: taustalla jäätyneet ääriviivat eteläamerikkalaisvaikutteisista ihmis- ja eläinhahmoista, keskellä kultainen korkokuva auringosta, jolla on kasvot.

Romaani

Nainen kurkottaa kohti aurinkoa jäätyneessä kaupungissa.

Maailma on jäätynyt ilmastokatastrofin seurauksena ja ihmiskunnan rippeet ovat vetäytyneet suljettuihin kaupunkeihin. Sonja, kuuluisan taiteilijan Sasha Marun tytär, haluaa oppia tuntemaan edesmenneen isänsä.

Valkoinen kaupunki on romaani taiteesta, kylmyydestä, rajoista ja niiden ylittämisestä.

Do NOT follow this link or you will be banned from the site!