Tekijät vastaan kuluttajat – tappelu, jossa on vain häviäjiä

Kirjailijakuva JanosKeskustelu käy jälleen kuumana tekijänoikeusasioista, tällä kertaa Järkeä tekijänoikeuteen -kansalaisaloitteen muodossa. Aloitetta sinänsä kommentoimatta haluaisin ottaa esille asian, joka minua on koko tämän vuosituhannen mietityttänyt, aina muinaisesta Napster-oikeudenkäynnistä asti.

Hieman taustaa. Olen itse sekä kulttuurityöläinen että diginatiivi kuluttaja. Olen urani aikana tunkenut sormeni ammatillisesti niin journalismiin, tieteelliseen tutkimukseen, TV-alalle, elokuva-alalle, kääntämiseen, peliteollisuuteen, koodaamiseen, tietokirjallisuuteen sekä tienannut jokusen kolikon musiikistakin. Kaikki nämä ovat kulttuuri-, viihde- ja sisältöaloja, joihin tekijänoikeudet liittyvät enemmän tai vähemmän kiinteästi. Tekijänoikeuksien valvonta ja sisältöteollisuuden toiminta on kuitenkin ollut monin osin ristiriidassa omien kulutustottumusteni kanssa, minkä lisäksi myös ammatillisesti on tullut törmättyä lukemattomia kertoja tilanteisiin, joissa tekijänoikeudet eivät yksinkertaisesti ole ajan tasalla vaan hankaloittavat jopa sisältöalan tekijän toimintaa. Vuonna 2005 onnistuin masinoimaan kampanjan, joka sai Lex Karpelan ja tekijänoikeudet nousemaan otsikoihin melkoisella ryminällä, ja siitä asti olen jauhanut aiheesta enemmän tai vähemmän aktiivisesti niin verkossa kuin sen ulkopuolella.

Edellä mainittu on asettanut minut siihen ikävään tilanteeseen, että puhun yhtä aikaa tekijänoikeuksien puolesta ja toisaalta järjestelmää vastaan. Ikävää tämä on siksi, että tekijänoikeuskeskustelu on ollut massiivisella tavalla polarisoitunutta ja mustavalkoista: joko olet tekijä, joka on ahne riistäjä, tai sitten olet piraatti, joka haluaa heti kaiken ilmaiseksi. Keskusteluilmapiiriä voi kuvata suurimman osan viimeisestä vuosikymmenestä lähinnä myrkylliseksi, joten äärikannoista pidättäytyvä on saanut tulitusta kummankin puolen juoksuhaudoista.

Luova- ja sisältöala on murroksessa ja kamppailua käydään monella taholla. Tietyt kaupalliset toimijat haluaisivat mahdollisimman paljon halpaa tai ilmaista sisältöä julkaistavaksi, taiteilijat ja muut sisällöntuottajat haluavat säilyttää toimeentulonsa lisäksi kontrollin teoksiinsa, ja kuluttajat haluaisivat ostaa viihdettä ja kulttuuria uuden teknologian mahdollistavilla tavoilla, joiden päälle sisältöteollisuus ei kuluttajien näkökulmasta näytä ymmärtävän ollenkaan. Vyyhti on aika monimutkainen, ja etenkin artistien kamppailussa kaupallisten toimijoiden kanssa on unohdettu eräs tärkeä seikka: miksi tätä hommaa oikeastaan tehdään?

Eikö nyt ole niin, että taiteilijat ja kulttuurityöläiset haluavat tehdä musiikkia, kirjoja, näytelmiä, pelejä ja muuta sisältöä faneilleen? Eikö tämä nyt ole koko homman perimmäinen tarkoitus? Eikö ole myöskin niin, että tämä tekijänoikeusvääntö on iskenyt kiilan juurikin tähän ja vääntänyt osapuolet erilleen: toisella puolella nähdään varkaita, jotka eivät halua maksaa mistään, toisella ahneita riistäjiä, joille ei mikään riitä.

Tämä on mielestäni kahtiajako, joka pitää purkaa pikimmiten. Kävi tämän kansalaisaloitteen miten kävi, tai oltiin siitä mitä mieltä tahansa, sitä voisi käyttää astinlautana koko tekijöiden ja kuluttajien välisen keskustelun uudelleenmäärittelemiseen. Koko tämä tekijänoikeuspaskamyrsky on hämärtänyt pahasti sen yksinkertaisen totuuden, että koko homman ytimenä on se, että kulttuurityöläiset luovat siistiä kamaa faneille, jotka tukevat heitä. Kaikki muu – koko teollisuus, firmat, tekijänoikeuslaki, TO-järjestöt ja niihin liittyvä toiminta – ovat olemassa vain tukeakseen tätä suhdetta. Mikäli ne eivät sitä tue, vaan aiheuttavat kahtiajakoa, järjestelmä tulee siltä osin korjata.

Heitän tässä tekijäpuolelle pallon: olen kuullut valtavan määrän valitusta siitä, että kuluttaja- tai ”piraattipuolella” ei ymmärretä yhtään, millaista on kulttuurityöläisen arki ja mitkä ovat realiteetit. Tämä on ihan totta. Kysyn kuitenkin: kenekäs syy se on? Kulttuuripuolen tiedotus on ollut hyvin pitkälti melkoisen ympäripyöreää mutinaa siitä, että taiteilija tarvitsee toimeentulonsa, asia käsitelty. Pahimmillaan se on ollut ”hassuja” hahmoja, jotka olisivat saaneet kuolemaan myötähäpeästä jo ilman sitä, että toinen osapuoli argumentoi samaan aikaan asialinjalla mm. nettilatailua koskevilla tutkimuksilla, laskelmilla tai muulla faktatiedolla. Seuraavan kerran kun tuntuu, etteivät  kuluttajat tajua alasi realiteetteja, mitäpä jos sitten kertoisit niistä heille. Itse avasin täällä elokuvarahoitusta. Kuuntele samalla, mitä kuluttajilla on sanottavaa – miten he haluaisivat nauttia tuottamastasi sisällöstä, mikä nykyjärjestelmässä hiertää ja miten asiat voitaisiin tehdä paremmin. Kuluttajat ja fanit – kannatta muistaa, että sisällön ja kulttuurin tekeminen on työtä. Aniharvalla tekijällä rovot menevät kokaiinilla täytettyjen limusiinien ostamiseen, useimmilla siihen asuntolainaan tai metwurstipakettiin. Olen saanut joskus itseni kiinni miettimästä, että viitsisinköhän ostaa 12 euron kirjaa, samalla kun odotan baaritiskillä illan kolmatta seitsemän euron erikoisolutta. Nämä ovat asioita, joita kannattaa hieman miettiä.

Ilmassa on toiveita keskusteluilmapiirin tervehtymisestä. Olen viikon verran nauttinut nettikeskustelusta, johon on osallistunut niin tekijöitä, sisältöbisneksen edustajia kuin Piraattipuolueen jäseniä, ja ensimmäistä kertaa minun muistissani asioista on jopa paikoin saatu jonkinlainen konsensus aikaiseksi. Kahdeksan vuoden vääntämisen jälkeen tämä sai minut todella iloiseksi: ehkäpä asiat nitkahtavat vaihteeksi eteenpäin.

Toivoisin, että seuraavan kahdeksan vuoden päästä tämä kuluttajien ja tekijöiden keinotekoinen vastakkainasettelu olisi jo historiaa. Sisältöteollisuus olisi sopeutunut digitaaliseen maailmaan – luonnollisesti samalla kitinällä ja tuomiopäivän toitotuksella joilla se otti vastaan VHS-nauhat ja C-kasetit, mutta sopeutunut kuitenkin – ja 2000-luvun alkupään urpoiluja katsottaisiin vaivaantuneena ja hieman häpeillen. Toivottavasti näinä päivinä ammutaan lähtölaukaus kyseiselle kehitykselle.

Miten tämä liittyy Osuuskummaan ja miksi pidän tästä meteliä täällä? Olen ollut mukana monessa ilmaisumuodossa, mutta fiktion kirjoittaminen on itselleni henkilökohtaisella tasolla tärkein. Olen itse ollut viimeiset kolme vuotta e-kirjojen suurkuluttaja, ja eräs surullisimmista kommenteista mitä olen kuullut kotimaisesta tarjonnasta oli ”Haluamme välttää musiikkiteollisuuden virheet. Siksi kaikki sähköiset kirjat pitää suojata DRM:llä.”. Kun Osuuskummaa perustettiin, kysyin varovasti, mikä on muun porukan suhtautuminen asiaan. Kun minulle kerrottiin, että perustuskirjaan on kirjattu, ettei DRM-rajoitteita käytetä, osuuskunta oli minulle myyty.

Tämä ei ole Osuuskumman virallinen kannanotto ja kaikkia osuuskummalaisia eivät kiinnosta digilevityksen tai tekijänoikeuslain tekniset yksityiskohdat – eikä tarvitsekaan. Kaikkia osuuskummalaisia kuitenkin kiinnostaa kirjoittaa tarinoita, jotka tavoittavat lukijat parhaalla mahdollisella tavalla heidän toivomassaan muodossa. Tässä porukassa tunnen oloni harvinaisen kotoisaksi.

23 vastausta artikkeliin ”Tekijät vastaan kuluttajat – tappelu, jossa on vain häviäjiä

  1. Tekijänoikeuslain suurin ongelma on se, että se mahdollistaa ”viihdeteollisuuden” toiminnan. Moderni viihdeteollisuus on monin tavoin ihmissielulle vahingollinen ilmiö, vaikka toki se koneisto tuottaa välillä hienojakin teoksia. En tahdo ryhtyä makutuomariksi, mutta sanon silti, että ei minua jäisi harmittamaan jos merkittävä osa populaarikulttuurista muuttuisi ns. huonoksi bisnekseksi. Itse jatkan sisällöntuottamista joka tapauksessa, koska koen luomisen pakottavaksi voimaksi.

    Kulttuuri määrittää ajatteluamme niin paljon, että en tahdo luovuttaa sen hallintaa voittoa tavoittelevalle yhtiöille. Siitä voi syntyä ikävä noidankehä…

    • Shakespearen näytelmät olivat oman aikansa populaarikulttuuria ja viihdeteollisuutta, joten en ryhtyisi kovin herkästi tuomitsemaan nykyajan populaarikulttuuria. On mahdotonta sanoa, mitä jälkipolvet tulevat pitämään 2000-luvun alun suurena taiteena.

      • Populaarikulttuuria nyt on aina. Shakespearen näytelmät ovat kuitenkin vähän eri kokoluokkaa kuin Hollywood-leffatuotanto tai edes nykyaikainen megakonsertti.

        Enkä näe että viihdeteollisuus lakkaisi olemasta tyystin vaikka kaikki asiakkaat olisivat kaikki heti ilmaiseksi-piraatteja. Ihmiset ovat aina valmiita maksamaan jutuista joita he haluavat mutta jota ei ole vielä lainkaan tehty. Rahaa tälläisessä liikkuisi häviävä murto-osa nykyisen teollisuuden liikevaihdosta, juuri sillä kipukynnyksellä millä ihmiset kyllästyvät ainaisiin uusintoihin ja arkistojen tonkimiseen. Ja se on hyvä.

  2. Aivan massiivisen hieno, kiihkoton kirjoitus! Mikä siinä on kun tällaisten keskustelunavausten tekeminen on itse kullekin osapuolelle niin perhanan vaikeaa. Nostan hattua, kiitän ja kumarran kun en oikein muuta tässä nyt osaa tehdä :)

  3. Itse arvelen, että piratismin perimmäisenä syynä ei ole niinkään se ettei oltaisi valmiita maksamaan sisällöstä (vaikka onhan toki yksilöitä joita motivoi juurikin halu olla maksamatta) vaan enemmänkin se, että haluttuun sisältöön ei muuten pääse käsiksi: väki lataa torrentilla elokuvia ja sarjoja koska se on ainoa tapa nähdä itseään kiinnostavaa sisältöä. Jos seuraa mielenkiintoista TV-sarjaa, niin onko aivan pakko odottaa taas viikko seuraavaa jaksoa ja jos jakson missaa, niin uusinta tulee ehkä vuoden parin päästä. Ei tällainen enää ole nykypäivää.

    Nyt, kun mm. Netflix ja HBO Nordic sekä muut vastaavat palvelut ovat tulleet suomalaistenkin käyttöön, niin kohtuullista kuukausihintaa vastaan voi katsoa itseään kiinnostavaa sisältöä oman aikataulun ja mieltymysten mukaisesti hyvällä laadulla ja luontevalla käytettävyydellä, niin laiton lataaminenkin on varmasti vähentynyt. Maailmalla on jo tutkimuksissa ja käytännössäkin todettu, että tarjoamalla haluttua sisältöä kohtuullisella hinnoittelulla, hyvällä laadulla ja helpolla käyttöliittymällä entisistä piraateista saadaan uskollisia maksavia asiakkaita.

    Mitä tulee esimerkiksi sähköisiin kirjoihin, niin leimaamalla lukijat lähtökohtaisesti varkaiksi sanomalla, että ilman DRM -suojausta bisness vetää kiville, tuntuu aika huonolta tavalta lähestyä potentiaalisia asiakkaita. Esimerkiksi Manning Publications suhtautuu asiaan huomattavasti terveemmällä asenteella: kirjan voi ostaa joko sähköisenä versiona tai printtiversiona jonka mukana tulee myös sähköinen versio. Sähköinen versio on tyypillisesti PDF ilman mitään DRM viritelmää paitsi, että jokaisen sivun alalaidassa on kirjan ostaneen henkilön sähköpostiosoite. Jos kirjan ostaja laittaa kirjan vapaaseen jakoon, niin vuodon lähde on helppo jäljittää mutta yllättäen näin ei juurikaan ole tapahtunut.

    Enkä oikein niele väitettä, että eKirjan tuotantokustannukset ovat verrattavissa printtikirjan kustannuksiin: eikös printtikirjankin taitto yleensä tehdä ensin tietokoneella? Tuon version kääntäminen PDF, MOBI ja EPUB formaatteihin ei pitäisi olla kovinkaan mahdoton tuo edes tavalliselle kuolevaiselle ammattilaisesti puhumattakaan. Mutta ehkä asiat vain ovat Suomessa normaalia vaikeampaa.

    • Hei Mark. Olen itse tehnyt muutamia Osuuskumman kirjojen ePub-versioista. Koska haluan niistä mahdollisimman keveitä ja vapaita turhasta roskasta, sekä yhteensopivia eri lukuohjelmien kanssa, teen yleensä opukset ”käsin” koodin tasolla Sigil-ohjelmalla. Yhden painovalmiin kirjan kääntämiseen ePub-muotoon menee noin yhden työpäivän verran aikaa. Jos joutuisi tusaamaan esimerkiksi kuvien ja vastaavien tyyliseikkojen kanssa, menisi vähintään toinen mokoma.

      Olen myös itse vahvasti sitä mieltä, että piratismi on ensisijaisesti palvelu-, ei hintakysymys. Kun ihmisille myy mitä he haluavat muodossa missä he sen haluavat, kyllä he sisällöstä maksavat, vaikka periaatteessa ilmaiseksikin saisi.

      • Päivästä kahteen tai edes viikko lisätyötä ei kuulosta kovin pahalta, kun lopputuloksena on tuote jota voi myydä ja toimittaa netin kautta helpommin ja suuremmalle yleisölle kuin printtikirjoja kivijalkaliikkeestä tai postin kuljettamana?

        Se mikä suomalaisten kustantajien toimissa on ihmetyttänyt (tai lähinnä ärsyttänyt) on, että eKirjasta pitäisi maksaa käytännössä sama hinta kuin printtikirjasta vaikka mm. raaka-aine-, tuotanto-, varasto- ja rahtikustannukset ovat eKirjassa olennaisesti alhaisemmat (tai niitä ei ole ollenkaan) puhumattakaan siitä, että tuotanto- ja jakeluketjun lyhentyessä lisäkustannuksia synnyttävien välikäsien määrä vähenee. Korkea hinta yhdistettynä heikkoon tarjontaan on johtanut siihen, että Suomessa eKirjoja myydään aika huonosti. Itsekin ostan kaikki eKirjani ulkomailta vaivattomasti verkosta ja kohtuullisella hinnalla.

        Tässä on itse asiassa aasinsilta asiaan jonka unohdin edellisessä viestissäni ottaa puheeksi.

        Tekijänoikeuskeskustelussa puhutaan paljon siitä, että luovan työn tekijöidenkin pitäisi saada työstään rahaa jolla maksaa laskut ja ruokkia perhe. Harvalla lienee mitään tätä vastaan, mutta sitten tuottajan ja kuluttajan väliin puskee tuo ”viihdeteollisuus” joka nostaa kuluttajahintoja mutta työn tekijälle tilitetään vain murto-osan myyntituloista

        On toki selvää, että vain harva kirjailija, muusikko tms. pystyisi menestyksellisesti markkinoimaan itse itseään ja tuomaan työnsä kuluttajien saataville puhumattakaan tarvittavasta palveluinfrastruktuurista mikä luokin ilmeisen kysynnän kustantamoille, (verkko)kaupoille ja muille vastaaville toimijoille. Eikä tässä sinänsä ole mitään vikaa, mutta kyseenalaista on se valta jonka nämä muut toimijat ovat itselleen kahmineet. Kyse ei ole enää luovuudesta, taiteesta tai kulttuurista ylipäätään, tai edes taiteilijoiden auttamisesta kohtuullista korvausta vastaan, vaan puhtaasti bisneksestä jossa taiteilijoista on tullut tuotteita siinä missä heidän töistäänkin ja monet joutuvat luopumaan oikeuksistaan omaan työhönsä saadakseen sen julkaistua ja ehkä saada hieman rahaakin.

        • Eräs asia, joka kotimaisten sähkökirjojen tilannetta parantaisi, olisi e-kirjojen arvonlisäveron pudottaminen yhdeksään prosenttiin, joka se on paperikirjoilla. Se on tällä hetkellä hinnoittelussa kiusallinen seikka.

  4. Hyvä kirjoitus.

    Kiistän tosin väitteen, ettei ”piraattipuolella” ymmärrettäisi kulttuurityöläisen arkea. Se kun on yleensä sellaista tavallista pätkätyöläisten taloudellisesti hieman epävarmaa elämää jota suuri osa ”piraateistakin” viettää. Se, että ”piraateilta” ei tule erityisiä sympatioita kulttuurityöläisille ei välttämättä johdu siitä, että heidän luultaisiin ajelevan limusiineilla, vaan siitä että samalla tavalla ”piraatitkin” niitä meetwurstipakettien hintoja miettivät. Miksi pienituloinen pätkätyöläinen liikuttuisi kyyneliin toisen pienituloisen pätkätyöläisen oloista?

    • Jep – en puhunut tässä ihan noin laajasti arjesta, vaan siitä, miten esimerkiksi eri alojen ansaintalogiikka toimii. Minun mielestäni on tärkeä ymmärtää, miten jokin järjestelmä toimii, ennen kuin sitä lähtee muuttamaan. Ainakin se tekee alalla työskentelevien kanssa toimimisesta ja kommunikoimisesta helpompaa.

      Kentällä ja mediassakin on aika villejä käsityksiä siitä, miten esimerkiksi muusikon tulot muodostuvat. Pidän isona puutteena sitä, että näitä käsityksiä ei aktiivisesti alan sisältä pyritä korjaamaan, paria poikkeusta lukuun ottamatta. Pidän myös virheenä sitä, että suoraan sanoen vittuillaan ja lällätetään kun joku vaikkapa ehdottaa, että eivätkö muusikot voi tehdä tienestejään keikoilla ja paitamyynnillä. Tämä on ihan looginen idea esittää, eikä voida olettaa, että kukaan automaattisesti ymmärtäisi esim. säveltäjän, sanoittajan tms. roolia ja ansaintalogiikkaa ilman, että sitä missään avataan. Ja toisaalta, kyllä sitä itsekin mietti, että miksei leffantekijä voi vain tehdä sitä rainaansa ja iskeä Paypal-nappia lataussivulle, mutta vasta alaan tutustuminen paljasti, miten monimutkaisesta sopasta sielläkin on kyse. Jonkin verran tuli nauruntyrskettä kun internetin hevosmiesten tietotoimisto ”tiesi”, miten eräänkin kotimaisen kuunatsileffan tuottajat kierivät rahassa. Kun lehdissä läiskytetään miljoonabudjeteista, toki sellainenkin käsitys voi tulla, ellei jälleen tiedä faktoja.

      Jonkin verran on eri alojen sisällä törmännyt myös ”ei minulla ole mitään velvollisuutta selittää” -asenteeseen, joka on mielestäni hanurista. Tekijänoikeusasiat ovat olleet osa aktiivista julkista keskustelua pitkään, ja jos ei itse selitä omaa kantaansa, muut olettavat sen – eivätkä varmasti edullisella tavalla.

  5. Olen taiteilja, minua ei kiinnosta vittuakaan mitkään tekiänoikeudet. Jaan kaiken ilmaiseksi deviat artissa koska haluan että mahdollisimman moni näkee tuotokseni. Minulla on arkityö josta saan rahaa. En ymmärrä asennetta että miksi ei saisi jakaa, ei se raha ole siinä se idea. Ja jos on niin vaihtakoon alaa.

  6. Tässä keskustelusssa usein unohtuu se, että myös kulttuurissa on kysessä kysynnän ja tarjonnan laki. Jos on kysyntää, siitä maksetaan.

    Jos teet jotakin jota kuluttajat arvostavat, he maksavat sinulle jotta tekisit lisää samanlaista. Me olemme siirtymässä kulttuurin saralla takaisin mesenaattien aikakauteen. Ainoana erona on se että nyt mesenaattina toimivat tavalliset kuluttajat jotka tukevat tai fanittavat tekijoitä. Yhdysvalloissa mm. koomikko Louis CK rahoitti itse shownsa filmaamisen ja pisti sen jakeluun $5 maksua vastaan yrittämättä vaikeuttaa laitonta kopiointia. Ihmiset maksavat tuon vitosen, koska he haluavat lisää.

    Toinen näkokulma asiaan on jakelu. Valve nimisen pelifirman omistaja Gabe Newell on todennut että piratismi on lähes aina palveluongelma eikä hinnoitteluongelma. Norjassa piratisimi on alkanut laskea kun jakelukanavat alkavat olla kunnossa ja musiikkia ja elokuvia saa helpommin kun siitä maksaa vähän. Palvelusta ja helppokäyttöisyydestä maksetaan.

  7. Jos miettii sanaa tekijänoikeus, niin sananhan se on harhaanjohtava, koska sehän tuppaa olemaan monin paikoin jakelijanoikeus, jossa tekijänoikeudet siirtyvät jakelijalle.

    Erityisesti tämä koskee niitä tekijöitä, joilla ei ole neuvotteluvoimaa jakelusta sovittaessa, joten tekijänoikeudet muuttuvat jakelijanoikeudeksi. Jos tekisin vaikka hittibiisin (mikä on epätodennäköistä) ja solmisin jakelusta sopimuksen, niin herää kysymys voisinko ilman jakelijan lupaa soittaa ja esiintyä itse tekemäni biisin kanssa julkisesti?

    Niinpä eikö olisi järkevää turvata tekijänoikeuksia jakelusta sovittaessa siten, että tekijälle turvattaisiin aina minitaso tuotoksinsa oikeuksiin, koska tekijänoikeudet tuppaavat monopolisoimaan oikeudet tekijältä jakelijalle? Näin tuotteisiin syntyisi kilpailua ja tarjontaa eri muodoissaan loppukäyttäjille, eli kuluttajille. Mielestäni se on tekijän ja kuluttajan yhteinen hyöty, että tuotteita käytetään mahdollisimman paljon.

    Jakelijat lienevät toista mieltä ajatuksesta.

  8. Hieno kirjoitus!

    Olen itse pitkään miettinyt juuri tuota samaa, eli mikä mättää taiteilijan ja kuluttajan välissä. En vielä koskaan ole kuullut taiteilijasta, joka olisi rikkaampi kuin välikätensä. Jos sellaisen jossain joku tietää, toivoisin saavani siitä vinkin: minusta se olisi pieni ihme.

    Olen siis kärkkäämpi kuin blogin kirjoittaja, koska pidän suurimpana ongelmana juuri välikäsien toimintaa.

    Musiikista: Omassa käsitemaailmassani on tällä hetkellä kuva siitä, miten taiteilijat kituuttavat hyvinkin pitkään nollatuloilla, kun välikädet katsovat, että saavat ensin ”omansa” pois, vrt. Idols. Bändille esimerkiksi levyn tekeminen voi olla vain satsaus älyttömän kalliiseen käyntikorttiin, jota välikädet sitten mainostavat, jotta saavat sitä kaupaksi ja jotta bändille saataisiin keikkoja – vaikka oikeasti kai bändin oletetaan kiertävän loputtomiin keikoilla, jotta musatuottaja on tyytyväinen.

    E-kirjoista: Olen sen verran vanha ja vanhanaikainen, etten kerta kaikkiaan jaksa lukea kirjojaan näytöltä. Tietokoneen kanssa saa muutenkin räplätä, kirjan lukeminen päätteen ääressä kuulostaa lähinnä kidutukselta ainakin tässä iässä (50v).

    Muusta: Onneksi tauluja ja patsaita ym. ei pysty digitoimaan! Jos joskus siirrytäänkin myymään hologrammeja tai kolmiulotteisesti tulostettavia pienois-Eiffeleitä, toivon olevani haudassa…

    • Moikka! Eihän e-kirjoja toki tarvitse tietokoneen ruudulta lukea, en kyllä itsekään jaksaisi moista. E-kirjoja luetaan yleensä lukulaitteella, jonka näyttö ei ole sellainen tietokoneen tai kännykän näyttö, vaan muistuttaa oikeasti hyvinkin paljon ihan tavallista paperia. Se ei siis ole taustavalaistu. Kannattaa käydä kokeilemassa lukulaitetta vaikkapa jossain kaupassa. Vaikka olen itse härvelinörtti ja early adopter teknologian kanssa, e-kirjoja vastaan räpistelin pitkään. Sitten ostin pitkin hampain Kindlen ja ajattelin, että jos oikein paljon totuttelee niin ehkä sen kanssa oppii pärjäämään. Meni itse asiassa 10-15 minuuttia, sekin lähinnä sen ihmettelyyn mitä kaikki napit tekevät, ja kirja tempaisi mukanaan. Viikkoa myöhemmin hoksasin, että lukulaite on omassa käytössäni merkittävästi kätevämpi kuin paperikirja, kun luen niin paljon tien päällä, sängyssä, syödessäni jne. Ruudulta tai taustavalaistulta näytöltä, kuten iPadilta, en tykkää yhtään lukea itsekään.

      Suosittelen siis tsekkaamaan! Kirjoittelin omista kokemuksistani e-kirjojen ja digitaalisen sarjiskaupan parissa tarkemmin täällä: http://blog.vornaskotti.com/2011/01/19/digital-comics-ebooks-gone-digital-may-be-out-for-a-while/

  9. Tämä viihdeteollisuus tekijän ja kuluttajan välissä muistuttaa hieman meijeriteollisuutta lehmän ja maitopurkin välissä – lehmä tuottaa maitoa tilalliselle, teollisuus antaa tälle maitoa vastaan taskurahoja, käärii isot rahat välistä jatkojalostuksen ja jakeluketjun kautta, ja lehmä saa rehua sekä aikanaan naulan kalloon. Tuottajaa rangaistaan jos se tuottaa jotain omaan käyttöön tai myy jakeluketjun ohi, sillä sellainen ei hyödytä jakeluketjua. Jakeluketju pitää siis itseään tuotetta ja tuottajaa tärkeämpänä, mutta jos tuottajat loppuvat, ei ole tuotetta mitä jaella. Jokainen lehmä kuitenkin ehtyy joskus ja jokaiselta tuottajalta loppuvat jossain vaiheessa ideat kesken.

    Viihdealalla on tänä päivänä tuottajia tolkuttomasti. Kuluttajia pitää olla riittävästi että kannattaa tuottaa, ainakin mikäli jakeluketju haluaa pitää kiinni voitoistaan tai toivoo jatkuvaa kasvua. Melkein jokaiselle on tarjolla jotain ja lähes kaikille on tyrkyllä paljon sellaista mikä ei heitä kiinnosta. Ei tarvitse ihmetellä jos alan myynti ei kasva samaa vauhtia kuin tuottajia tulee lisää. Kuitenkin alan myynti kasvaa koko ajan, kopioinnista huolimatta. Se ei ehkä kasva niin nopeasti kuin pomoväki odottaa, mutta ongelman ydin piilee osaksi siinä että markkinat on jo ennestään turvotettu tuotteilla jota kukaan ei osta (tai edes kopioi). Jokaiselta uudelta tuottajalta on kovat odotukset ja tuottajia jopa tehtaillaan puoliväkisin jotta olisi jotain työnnettävää valmiiksi turvonneile markkinoille. Mitä tästä seuraa, sellainen tuottaja ei ole kauan tuottava. Esimerkiksi parin hitin jälkeen ei tule uusia ideoita jotka purevat kansaan.

    Pahimmassa tapauksessa väkisin teollistetulle tekijälle lyödään kouraan ota tai jätä -sopimus jota hänen tulee ottaessaan noudattaa – ja joko tehdä tai itkeä ja tehdä vaikkapa vähintään neljä albumillista tekotaiteellista pop-huttua. Jos sopimusta ei oteta, ensimmäistäkään albumia ei tuoteta eikä saateta jakoon. Tekijä voi jopa jäädä nuolemaan näppejään sen ensimmäisen albumin myynneistä kunnes neljäs on ulkona ja tappiot ovat syöneet alun voitot. Samaan aikaan myynnille asetetaan kohtuuttomat odotukset ja päästään haukkumaan kopiointia siitä kun ei kama tee kauppaansa. Jos kuluttajia ei kiinnosta edes kopioida jonkun artistin musiikkia, tuskin sitä kovin moni ostaakaan. Minkähän vuoksi suurin osa laittomasti kopioitua musiikkia on listahittikamaa?

  10. Armotonta selittelyä kommentista toiseen.
    Kuitenkin pohjimmillaan kyseessä on vain ja ainoastaan toisen oman ottaminen itselle ilmaiseksi ja ilman lupaa. Siis varkaus suomeksi. Kun laitan hauskan kuvan blogiini, kestää muutaman tunnin kun se on vähintään varastettu Pinterestiin ja sieltä muualle.
    Ihmisten moraali heikkenee sitä mukaa, kun tilaisuus mahdollistaa varkauden josta ei jää kiinni- En tiedä kuinka monia satoja kuvia minulta on varastettu, enkä kertakaikkiaan halua edes käyttää tiney:tä koska saan raivokohtauksen nähdessäni kuvani- jonkun toisen nimellä varustettuna jossain. Ja tämä minun pitäisi niellä ja ymmärtää nykyaikana ja tämän syynä minun pitäisi tajuta olevan jakeluongelmat, kanakakkaa minä sanon. Kyseessä on vain piittaamattomuus toisen omasta- niin yksinkertaista se on.
    Lainaus/
    Kirjoittaja sanoo:Eikö nyt ole niin, että taiteilijat ja kulttuurityöläiset haluavat tehdä musiikkia, kirjoja, näytelmiä, pelejä ja muuta sisältöä faneilleen? Eikö tämä nyt ole koko homman perimmäinen tarkoitus?
    Lainaus/
    Ja minä vastaan– EI OLE- taiteilija ja kulttuurityöntekijä tekee aina ENSIN itselleen materiaalin, omasta itsestään muokaten. Jos nuolee yleisiöä ja tekee sen ehdoilla- ei ole taiteilija vaan prostituoitu. Luulisi tämän olevan selvää hiukan vähemmälläkin taidehistorian osaamisella.
    Koko”keskustelusta” kuultaa läpi hiukan huonolla omatunnolla tehty selittelylitania. Emmää muute mutku noi toisetkin—
    -”Miksi varastan—koska en löytänyt kuvaa jostain helposti.” Elämää ei kuitenkaan ole tarkoitettu helpoksi, vaan elettäväksi toisia kunnioittaen.
    Kun EFFI teki lakialoitteen kampanjan, jossa vastoin kuvanmyyjän ohjetta manipuloitiin lapsi kaltereiden taakse, kirjoitin asiasta UudenSuomen blogiini teemalla–lakialoite valehtelemalla. Effi hyökkäsi raskaalla tykistöllä, minuta ajettiin loukkoon ja jouduin lopulta lopettamaan blogini sen saastatulvan edessä jota nimettömiltä piraateilta sain niskaani. Joku jopa uhkasi tulla sabotoimaan luentotilauuuteni. Näin toimii nykypäivän kansalaisliike, murtaa häväisten joukkovoimalla erimieltä olevan. Toivon hartaasti, ettei eduskunta lailla vahvista varastamista, jota web on täynnään.
    Ja lopuksi..auta armias jos joku piraatti sattuu osaamaan jonkun halutun tuotteen tekemisen ja sen joku nappaa…huuto on hirveä-

    Jore Puusa
    Entinen lehtikuvaaja ja kuvajournalismin opettaja
    Omalla nimellään ja masentuneiden kollegojensa puolesta.

  11. Päivitysilmoitus: Kaiken yllä etana – Janos Honkonen haastattelussa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>