Taru Luojola kirjoittaa reikäpäistä satiiria moninaisilla hahmoilla

Taru Luojolan esikoisromaani Ei kaikki pinnat kireällä ilmestyi tänä syksynä. Tuore kirjailija on hieman hämmentynyt, tilanne tuntuu epätodelliselta. “Siinä se nyt on, minun kirjani, minun nimeni kirjan kannessa. Neljännesvuosisadan verran tämä hetki ehti elää mielessä ennen kuin se tapahtui”, Luojola kuvailee tuntemuksiaan.

Kirjailijakuva: Tomi Rautakorpi
Kansi: Julia Lintulaakso

Ei kaikki pinnat kireällä on erikoinen teos, jonka genremäärittely on haastavaa. Osuuskumman sivuilla teokselle tarjotaan genreksi velopunkia, muiden suosittujen punkien hengessä. Tämä genremäärittely on tietysti kieli poskessa tehty, mutta se kuvaa kirjaa hyvin, sillä romaani kertoo vaihtoehtoisesta historiasta Etelä-Amerikan Bataranamissa, jossa polttomoottorit on hylätty ja maa pyörii kirjaimellisesti polkupyörillä.

– Suoraan sanoen en arvannut, että esikoisteoksestani tulisi tällainen, Luojola kertoo.

Hän oli kirjoittanut lukuisia romaanikäsikirjoituksia, vakavahenkisempää ja hidastempoisempaa proosaa. Hän tarjosi niitä kustantajille ja kävi jo pariin kertaan lähellä julkaisua.

– Kuitenkin esikoisteokseksi päätyi nyt tällainen reikäpäinen satiiri, joka syntyi oikeastaan hetken päähänpistosta, Luojola nauraa.

Luojola on kuitenkin tyytyväinen siihen, että juuri tämä käsikirjoitus päätyi kirjaksi asti. Vaikka hän kuvaa sitä reikäpäiseksi satiiriksi – eikä ole kuvauksessaan lainkaan väärässä – hän pitää tekstiä kypsempänä kuin yhtäkään aiempaa.

– Tästä esikoisromaanista voin olla ylpeä.

Fillarikommunisteja ja pyörryttävää moninaisuutta

Poliittisen satiirin tarpeen ymmärtää tässä ajassa. Luojola on seurannut liikennepolitiikkaa koskevaa keskustelua jo pitkään. Kaupunkiliikenteen poliittisuus ja vastakkainasettelu näyttäytyivät hänelle luonteva kasvualustana tarinalle.

– Kun aloin kirjoittaa romaania, Suomessa viljeltiin paljon käsitettä fillarikommunismi, Luojola muistelee. – Samoihin aikoihin näin eräitä unenomaisia valokuvia fantastisista polkupyörärakennelmista, ja äkkiä kaikki vain yhdistyi päässäni velopunkiksi.

Ei kaikki pinnat kireällä tarjoilee moninaisuudessaan pyörryttävän hahmokavalkadin. Luojola kertookin kokeilleensa kirjoittaessaan dogmakirjoittamista:

– Loin itselleni tietyt säännöt, joita minun oli kirjoitettaessani noudatettava. Yksi dogmista oli, että joka luvussa esiintyy oma-aloitteisena toimijana henkilö jostakin sellaisesta väestöryhmästä, josta ei aiemmissa luvuissa ole vielä ollut oma-aloitteisia toimijoita.

Kun lukuja on yhteensä 26, ei ole vaikea uskoa, että välillä ryhmien keksiminen kävi varsin työlääksi.

– Mutta lopputuloksena on kirjavampi ja monipuolisempi henkilögalleria kuin missään aiemmassa tarinassani, Luojola huomauttaa.

Hän kertoo dogman määritelleen myös maailmanrakennusta, sillä tarinalle oli löydettävä puitteet, joissa voi luontevasti olla todella paljon erilaisia ihmisiä. Hollannin entinen siirtomaa valikoitui luontevasti tapahtumapaikaksi, sillä eurooppalaisten kauppalaivastojen siirreltyä ihmisiä vuosisatojen ajan ympäri maailmaa työskentelemään orjina, on entisten siirtomaiden väestö ollut etnisesti ja geneettisesti hyvin kirjavaa. Itsenäistymisen jälkeen runsaana jatkuva siirtolaisuus ja pakolaisuus monipuolistavat soppaa entisestään.

– Lisäksi on muistettava, että sukupuolen moninaisuus tai neurokirjavuus eivät ole vain valkoihoisten ominaisuuksia, Luojola huomauttaa. Tällaisessa kirjallisessa keitoksessa valkoiset länsimaiset miehet ovat suorastaan harvinaisuus.

Pilke silmäkulmassa teksti pulppuaa

Kenties dogmat auttoivat, sillä ensimmäinen versio Ei kaikki pinnat kireällä -romaanista valmistui hyvin nopeasti. Vuoden 2016 syyskuun loppupuolella Luojola sai päähänpiston, ja ennen marraskuun loppua käsikirjoitus oli jo kirjoitettu. Luojola ei itse aluksi uskonut nopeasti syntyneen tekstin mahdollisuuksiin.

– Hauduttelin käsikirjoitusta puolisen vuotta, ennen kuin rohkenin tarjota sitä kustantamoihin, hän muistelee.

Osuuskumma kuitenkin tarttui tekstiin. Sen jälkeen toimitustyö eteni nopeassa tahdissa.
Pari kuukautta romaanin kirjoittamiseen on todella lyhyt aika. Luojola kuitenkin huomauttaa, että tarinassa kiteytyvät monet sellaiset aiheet ja teemat, joita hän on mielessään pyöritellyt vuosikausia. Luojola on huomannut, että humoristisen tekstin kirjoittaminen sujuu häneltä nopeasti.

– Pilke silmäkulmassa vie aina pitkälle.

Luojola esiintyy tänä vuonna Helsingin kirjamessuilla paneelissa “Moninaiset kirjailijat, moninaiset hahmot”. Hän kokeekin tärkeäksi, että jokaisella, jolla on halua ja lahjoja, on mahdollisuus myös julkaisuun.

– Instituutioiden, kuten kustantamojen ja kirjoituskilpailujen järjestäjien, olisi erityisesti huolehdittava siitä, että heikommatkin äänet pääsevät kuuluviin.

Luojola haluaa kuitenkin, ettei vähemmistöön kuuluvaa kirjailijaa oteta kustantamon talliin hänen vähemmistöasemansa vuoksi.

– Pidän tärkeänä sitä, että kirjailijalla on mahdollisuus pysyä kaapissa ja olla yksi nimi muiden joukossa, esiintyä kirjamarkkinoilla tarinat edellä, eikä olla vain viiteryhmänsä mannekiini, Luojola tähdentää.

Lukijan kannalta on tärkeää, että hän voi löytää kirjailijoiden joukosta itsensä kaltaisia ihmisiä, ettivät kaikki ole samanlaista keskiluokkaista ja keski-ikäistä, neurotyypillistä ja valkoista cissukupuolista massaa, josta kaikille ei löydy mitään samaistuttavaa. Tämä vaatiikin sekä kirjailijalta että kustantajilta tasapainottelua julkisuuden ja yksityiselämän välillä.

– En näkisi, että on vain yksi oikea tapa toimia, Luojola toteaa.

Suomen kirjalliselle kentälle onneksi mahtuu erilaisia ratkaisuja.

Kokonainen trilogia tekeillä

Luojola lähti kirjoittamaan Ei kaikki pinnat kireällä -romaanin maailmaan kokonaista trilogiaa, jonka myöhemmissä osissa päästään tutustumaan sekä nykypäivään että tulevaisuuteen, siihen kuinka ihmisten liikkuminen aikojen saatossa muuttuu ja kuinka maailman eri voimatekijät siihen vaikuttavat. Miten Bataranamin kaltaisen pienen valtion rakenteet ja maailmanpoliittinen asema muuttuvat, kun historiaa kirjoitetaan uusiksi?

Toisen teoksen kynnys kauhistuttaa monia nuoria kirjailijoita. Luojola kuitenkin koki oman toisen romaanin kauhunsa jo vuosi sitten.

– Olin juuri kirjoittamassa trilogian toista osaa, kun sain tämän ensimmäisen osan kustannuspäätöksen, Luojola kertoo.

Ennen päätöksen saamista toisen osan kirjoittaminen sujui helposti, mutta heti päätöksen jälkeen toisen osan teksti alkoi tuntua aivan kamalalta.

– Olin varma siitä, etten ikinä saisi aikaan mitään niin hyvää kuin tämä esikoisromaani, Luojola muistelee.

Hän kuitenkin puristi trilogian toisen osan valmiiksi, ja se on parhaillaan kustantajan arvioitavana. Pian hän toivottavasti saa tietää, milloin esikoisromaani saa jatkoa. Tällä hetkellä hän kirjoittaa trilogian kolmatta osaa, joten intoa kyllä riittää.

 

Taru Luojolaa haastatteli O.E. Lönnberg.

Kommentointi on suljettu.