Painiottelu vanukashirviötä vastaan

Kuva: Johanna Ahonen

Kuva: Johanna Ahonen

Kuvittele hetki, että olet ohjaamassa näytelmää.

Käsikirjoittaja on toimittanut näytelmän rungon hyvissä ajoin. Tapahtumapaikat on mietitty ja lavastettu. Pääosat on jaettu ja sivuhenkilöillekin löytynee näyttelijät, miten vain tarve vaatii. Alkuvalmistelut on suorastaan hyvällä mallilla! Sitten huomaat koko käsikirjoituksen olevan tylsä ja ponneton. Ensi-ilta kuitenkin häämöttää jo aivan liian lähellä.

Kaikki uusiksi! Yhdessä illassa!

Käsikirjoittaja toimittaa näytelmän rungon. Pääosat jaetaan. Sivuosiin kutsutaan ihmisiä suoraan kadulta tarvittaessa. Alkuvalmistelut on tehty. Vauhtia masiinaan!

Päähenkilö alkaa aika alussa lisäilemään luonteeseensa ominaisuuksia, jotka voivat olla näytelmän kannalta hyväksi tai sitten ei. Jo hivenen kokemusta keränneenä ohjaajana näet mahdollisia ongelmia tulevaisuudessa, mutta annat uusien piirteiden olla. Täytyyhän pääosalla joitain piirteitä olla, muuten yleisö lähtee haukotellen jo ennen puoliaikaa.

Toinen tärkeä henkilö nappaa roolinsa kainaloon ja alkaa juosta ympyrää pitkin näyttämöä. Samalla hän kertoo, että on keksinyt hahmolleen kokonaan uuden motivaation. Lisäksi hän kieltäytyy osallistumasta tulevaan kohtaukseen eikä suostu selittämään miksi. Lupaat selvitellä tilannetta sitten, kun siihen saakka päästään.

Tarinan pahis alkaa kysellä, mitä hän oikeastaan tietää kummastakaan vastahahmostaan. Epäileekö hän? Tietääkö hän? Mikä onkaan uskottava toimintatapa? Virittääkö hän ansan, vai lankeaako sellaiseen ehkä itse myöhemmin? Yllättäen käsikirjoituksen runko ei vastaa näihin seikkoihin, vaikka kuinka sitä selaat.

Tärkeä henkilö ilmoittaa, ettei aiokaan olla pahisten leirissä, vaan itseasiassa pyörittää koko showta ja on manipuloinut päähenkilöä koko ajan. Ohjaajana olet kuitenkin sitä mieltä, että jo harjoiteltuja vuorosanoja ei kuitenkaan lähdetä muuttamaan, joten käsikirjoitusta pitää runnoa niin kauan, että vuorosanat sopivat uuteen motivaatioon.

Statisti ilmoittautuu omaksumaan varjoissa värjöttelevän pääkonnan roolin. Hakkaat hetken päätäsi seinään, mutta suostut. Mitä vaihtoehtoja sinulla on?

Muista produktioista tutut näyttelijät pöllähtävät paikalle vanhoiksi hahmoiksi pukeutuneina ja nappaavat kaikki sivuroolit itselleen. Olet toisaalta helpottunut voidessasi työskennellä tuttujen kanssa, koska aikataulu hörppii jo molemmilta laidoilta, mutta toivot, ettei tiettyjen elementtien kierrätys ole liian ilmiselvää. Etenkin kun juuri edeltävä ohjaustyö muistuttaa nykyistä teemoiltaan enemmän kuin olisi ehkä suotavaa.

Kun kaikki alkaa olla valmista, näyttelijät kokoontuvat joukolla luoksesi kysymään, mitä seuraavaksi tapahtuu. Vilkaiset plaria, huomaat kaiken muuttuneen niin radikaalisti, ettei loppusivuista ole enää mitään hyötyä, ja alat rutiininomaisesti karjahdella käskyjä, joiden toivot käyvän järkeen vielä kaikkien mullistusten jälkeenkin.

Kaikeasta huolimatta ja ehkä vastoin järkeä suhtaudut silti luottavaisin mielin lopputulokseen, jota et ole vielä edes nähnyt. ”Ihan hyvä tästä tulee”, sanot ja toivot, että hahmot pysyvät rajojensa sisällä loppuun asti. Loppuun, joka häämöttää jo. Ilkikuriset virneet näyttelijöiden kasvoilla eivät kuitenkaan lupaa hyvää. Edessä on vielä kova tahtojen taisto. Missä vaiheessa päähenkilö julistautuu todelliseksi takapiruksi? Vedät syvään henkeä ja toivot parasta.

Näin minä kirjoitan novellia tulevaan steampunk-antologiaan. Ja se on kuin painisi satakiloisen vanukashirviön kanssa.

– Shimo Suntila

Novellien vaatima aika

Kuva: Johanna Ahonen

Kuva: Johanna Ahonen

Olen nyt takonut novelleja isommalti noin puolitoista vuotta ja yrittänyt samalla hahmottaa, kuinka nopeasti kirjoitan. Tämä on olennaista arvioitaessa sitä, milloin novelli viimeistään pitää aloittaa deadlinen häälyessä vaativana jo aivan lähitulevaisuudessa. Valitettavasti olen joutunut toteamaan, että mitään yleispätevää toimintamallia ei ole.

Osuuskumman steampunk-kokoelmaan kirjoitin novellin Kruunun vihollinen, joka oli mitaltaan karkeasti 10000 sanaa. Aikaa siihen paloi pari viikkoa hyvin intensiivistä ja tiivistä kirjoittamista, ja lopputuloksena oli kohtalaisen valmista tekstiä. Se tekee 5000 sanaa viikossa eli 1000 sanaa päivässä, jos pari iltaa tärvääntyy muuhun elämään. Valitettavasti tästä ei kuitenkaan ollut yleispäteväksi mittatikuksi.

Kun ryhdyin kirjoittamaan paranormaalia dekkaria, arvelin sen pituudeksi noin 5000-6000 sanaa. Toisin kävi ja 10000 sanan raja kräsähti rikki jälleen. Nyt vain kirjoittamiseen meni kahden viikon sijasta viisi, eli 2000 sanaa viikossa. Toisaalta viimeisenä päivänä hakkasin kasaan juurikin sen 2000 sanaa, joten millään tavoin tasaisesta työtahdista ei voi puhua. 150% ylitys aiemmin luotuun aika-arvioon oli aika musertava.

Dekkarin jälkeen syntyi pari lyhyempää tekstiä, sellaiset 1000-2000 sanaa, kumpikin kolmen vuorokauden sisään. Erääseen juhlakirjaan päätynyt raapale otti tunnin, jos sitäkään. Nekään luvut eivät mieltä ylennä viikkotahdiksi muunnettuina, vaikka kiva se on kun valmista tulee ja saa neljä tarinaa loppuun viikon sisällä.

Olisiko tässä sitten minun jonkinlainen normaalitahtini, parituhatta sanaa viikossa? Myönnän suoraan, että se on vähemmän kuin mitä haluaisin, hakkasinhan minä NaNoWriMo-projektien aikaan 1700-2000 sanaa illassa kokonaisen kuukauden ajan, mutta ehkä tämä alempi kirjoitusnopeus on hinta siitä, että kelaan tekstiä koko ajan kirjoittamisen aikana ja saan viilattua siitä suhteellisen valmista. NaNoWriMossa sanoja syntyi kyllä määrällisesti, mutta laatu jätti toivomisen varaa.

steampunk_etukansiNykyinen oletukseni onkin, että parituhatta sanaa viikossa on jotain, mihin pystyn hyvin työviikon aikana, kunhan istun alas ja kirjoitan. Suurempiin lukuihin voin päästä silloin, jos koko tarina on, poikkeuksellisesti, kirkkaana mielessäni loppuun saakka. Kruunun vihollisen kanssa näin oli, paranormaalin dekkarin kanssa olin keskivaiheilla hukassa sen suhteen, miten pääsen siihen vielä hämäräksi jääneeseen loppuun, joka mielessä siinteli.

Tämä kaikki lupaa ’kiinnostavia’ aikoja, sillä seuraavan steampunk-novellin pitäisi olla valmis kuun lopussa, sanoja siihen luultavimmin tulee jälleen varsin monta tuhatta eikä se juonikaan ole suostunut vielä jäsentymään aloilleen. Taitaa olla aika kirjoittaa runko ylös, vääntää sitä kunnes se seisoo omin voimin ja sitten reilussa viikossa loihtia siihen ympärille ne maagiset sanat, jotka kertovat kiinnostavan tarinan.