Kolmannen romaaninsa vastikään julkaissut Saara Henriksson on tyytyväinen vapaa kirjailija, joka liikkuu sujuvasti kauno- ja tietokirjallisuuden välillä.
Kuva: Outi Puhakka / Outo Kuva
Saara Henriksson (s. 1981) on todellinen kirjallisuuden monitoimija. Esikoisteoksensa, Moby Dollin (Into, 2011), julkaisun jälkeen hän on kirjoittanut kaksi romaania, Linnunpainon (Into, 2012) ja Syyskuun jumalat (Into, 2017), novelleja sekä tietokirjan Leppoisa opas huusholliin (Into, 2017), joista viimeisen yhdessä Anna-Maija Savolaisen kanssa. Kirjoittamisen lisäksi hän opettaa kirjoittamista, työskentelee toimittajana ja on aktiivinen pienkustantaja Osuuskumma-kustannuksessa. Miten tällainen ura on syntynyt?
– Ennen kirjailijanuraani työskentelin hetken aikaa toimittajana ihan perinteisessä uutistoimituksessa, Henriksson kertoo. Freelancerin uralle häntä houkuttelivat vapaus päättää oman työn sisällöstä ja luoda omat aikataulut.
– Tällä hetkellä olen varsin tyytyväinen vapaa kirjailija. Luovan kirjoittamisen opettamiseen minua puolestaan vetää sosiaalisuus, samoin osuustoimintaan. Minulla on juuret vahvasti vaihtoehtoliikkeessä ja alakulttuurissa, joten itsepäinen oman tien kulkeminen on ehkä minulle luontaisempaa kuin vieraan palveluksessa työskenteleminen. En tiedä, oppisinko enää ihmisten tavoille, jos sellainen tilanne tulisi eteen.
Tasapainoa oman kirjoittamisen ja muiden kirjallisten toimien välillä Henriksson hakee vaihtamalla työn sisältöä vireystilan mukaan.
– Minulle on tuttua se, että välillä teksti virtaa kaoottisina ryöppyinä, välillä on hiljaisempaa. Käytän kuivat kaudet muiden töiden hoitamiseen.
Henriksson näkee, että monitoimijuus ei ole jotakin, jota moderni kirjailijuus ja ammattimainen kirjailijuus ehdottomasti vaatii, mutta kokee, että siitä on hyötyä.
– Kirjoitan jatkuvasti erilaisia tekstejä, kuten tieto- ja kaunokirjallisuutta. Koen, että pelkän kaunokirjallisuuden varaan jättäytyminen olisi liian epävarmaa taloudellisesti ja henkisesti.
Osuuskuntamuotoista kustantamotoimintaa Henriksson pitää kirjoittajalle sekä aikasyöppönä että valtavana voimavarana.
– Kirjallisuus on kokenut ison murroksen viime vuosikymmenten aikana, ja yhä useammin saan lukea siitä, miten kirjailijat kokevat jääneensä lapsipuolen asemaan kaupallisissa kustantamoissa.
Muistojen epäluotettavuudesta
Henrikssonin kolmas romaani Syyskuun jumalat ilmestyi äskettäin. Romaanin ajatus muistojen epäluotettavuudesta ja maailman hajoamisesta ja uudelleensyntymisestä ovat jo herättäneet ihastusta kirjablogeissa. Syyskuun jumalien idea pälkähti kirjailijan päähän metrossa Budapestissa vuonna 2010, kun hän kesken matkan huomasi, että hänen pysäkkinsä Moskva tér oli vaihtanut nimeä joksikin aivan muuksi.
– Budapestissa kuten monessa entisessä sosialistisen blokin maassa on viime vuosikymmeninä ollut käynnissä suuri historian uudelleen kirjoittamisen aika, Henriksson kertoo.
– Lähdin miettimään, mitä olisi tapahtunut, jos historia olisi mennyt toisin, ja sitten vielä toisin. Syntyi idea romaanista, jossa matkustetaan näiden erilaisten todellisuuksien välillä.
Tarinan keskiössä on amerikkalainen yliopisto-opettaja Paul, joka alkaa Henrikssonin tavoin huomata outoja muutoksia ympäristössään.
– Halusin päähenkilön, joka on ulkopuolinen paitsi unkarilaisessa yhteiskunnassa, myös koko Euroopassa, Henriksson kertoo päähenkilöstään. Amerikkalaisena yliopistomiehenä Paul on tottunut olemaan Euroopassa turistina, mutta samalla suuri osa maanosan todellisuudesta jää hänelle vieraaksi.
Henriksson kirjoittaa hyvin vaivattoman tuntuista, mutta silti harkittua, kaunista kieltä, jonka kirjailija paljastaa olevan pitkän hiomisen tulos.
– Toimittajana tekstin tuottaminen ei sinänsä ole minulle vaikeaa, Henriksson myöntää, mutta kertoo, että joutui opettelemaan kokonaan uuden kirjoittamisen tavan lähtiessään aikanaan toimittajanuralta kirjailijaksi.
– Vaikeinta oli kaunokirjallisten sävyjen löytäminen journalistisen tehokkuuden ja kiteyttämisen jälkeen.
Kuva: Outi Puhakka / Outo Kuva
Taide jäsentää kokemusmaailmaa
Henrikssonin romaanit käsittelevät pintapuolisesti hyvin erilaisia aiheita, mutta hän näkee tuotannossaan myös toistuvia, itselleen kirjailijana läheisiä teemoja, tärkeimpinä muisti ja identiteetti. Toisaalta hänen tarinoissaan taide (musiikki, tanssi, kuvataide) toimii keinona jäsentää inhimillistä kokemusmaailmaa.
Henrikssonilla on muutamia lempikirjailijoita, joilta hän yrittää lukea kaiken, mitä ilmestyy tai on ilmestynyt. Näitä ovat muun muassa Marguerite Duras, Peter Hoeg ja Leena Krohn.
– Monia kirjailijoita ihailen heidän työtapojensa säntillisyyden vuoksi. Itse olen vähän sellainen roiskija, Henriksson myöntää.
Henrikssonin seuraava kaunokirjallinen teos on tieteisnovellikokoelma Avaruusajan unelmia, joka sisältää novelleja kymmenen vuoden ajalta.
– Monet niistä ovat lyhyehköjä, yhden keskeisen idean ympärille kiertyviä tekstejä.
Spekulatiivisessa fiktiossa Henrikssonia kiehtovat ihmettely ja mittaluokat.
– On inhimillistä katsoa tähtiin ja kuvitella, miltä tuntuisi olla jossakin aivan muualla.
Tulevan kokoelman tarinoista useat liittyvät mereen. Vaikka Henriksson toivoo, ettei toistaisi itseään kirjailijana, hän myöntää usein päätyvänsä juuri veden äärelle. Syitä on monia.
– Veden paino ja vedessä olemisen painottomuus, ihmiselle vieraan elementin kylmyys ja kauhistuttavuus, meren oudot olennot, syvyydet kätkevä pinta, listaa voisi jatkaa loputtomiin!
Seuraavassa kaunokirjallisessa projektissaan Henriksson aikoo kuitenkin siirtyä veden ääreltä suomalaiseen metsään.
– En pysty romaanin sisällöstä vielä kauheasti sanomaan, mutta sen tärkeinä rakennusosina ovat pimeä syysmetsä, moderni luonnonsuojelu, häikäilemätön voitontahto ja metsän ikiaikaiset voimat, Henriksson maalailee nauraen hiljalleen rakentuvaa tulevaisuuden projektiaan.
Saara Henrikssonia haastatteli Magdalena Hai.