Raapalistin tarinat kasvoivat novellikokoelmaksi

Esikoiskirjailija Mixu Lauronen on ollut pitkään mukana suomalaisessa fandomissa. ”Kirjoittajilta saa parhaat neuvot kirjoittamiseen”, Lauronen kiteyttää yhteisöllisyyden merkityksen kirjoittamiselleen.

Laurosen esikoisteos on kokoelma tarinoita Kontiaisesta: sokeasta tietäjästä, joka selvittelee matkansa varrelle osuvia rikoksia. Muun muassa raapaleistaan tuttu Lauronen aikoi ensin kirjoittaa vain yhden kontiaistarinan, mutta siitä kaikki vasta lähtikin liikkeelle.

– Huomasin, että Kontiaisella onkin useampi tarina kerrottavanaan, Lauronen muistelee tunnelmiaan sen jälkeen, kun ensimmäinen novelli Sielulintu oli julkaistu Aavetaajuus-podcastissa.

Novellikokoelman synty otti aikansa, ja tekstien takaa on löydettävissä monia vaikutteita. Lauronen oli jo pitkään halunnut kokeilla dekkaria lajityyppinä, ja koska dekkarit ovat monesti henkilövetoisia, tarvittiin ensinnäkin kunnon päähenkilö. Tähän yhdistyi Laurosen pitkäaikainen kiinnostus shamanismiin.

– Erityisesti Runequest-roolipelin tapa käsitellä shamaaneja on kiehtova. Siinä korostuu shamaanien asema tämän maailman ja alisen välissä.

Myös muun muassa Daredevil-sarjakuvat ja Agatha Christien kirjat ovat olleet Lauroselle tärkeitä esikuvia. Kontiaisen hahmossa on paljon Hercule Poirotia.

– Poirotilla on tapana joutua keskelle tapahtumia ilman, että hän erityisesti hakeutuu rikosten pariin. Sama pätee minun tietäjääni.

Tärkeitä kirjailijoita Lauroselle ovat olleet myös muun muassa Lordi Dunsany, Cordwainer Smith sekä Leena Krohn.

– Raapalistina ihailen suuresti Dunsanyn tiivistä ilmaisua. Esimerkiksi hänen novellissaan ”What Have We Come To” on vain 41 sanaa! Cordwainer Smith puolestaan oli visionääri, jolla oli ainutlaatuinen tapa nähdä maailma. ”Kiinalaisilmiö” (When the People Fell) on aiheuttanut minussa suurimman ihmetyksen tunnun ikinä.

Lauronen kertoo, että pyrkii lukemaan myös genren ulkopuolelta. Raapalenikkari viihtyy toisinaan varsinaisten tiiliskivienkin äärellä hyvin.

– Suurin yllätys viime vuosina on ollut Volter Kilven mainio Alastalon salissa.

 Fandomin tuki

 Mixu Lauronen on julkaissut raapaleita ja novelleja jo vuodesta 1990 asti. Pitkän linjan kirjoittajana hän on ehtinyt nähdä ja kokea paljon suomalaisella spefikentällä. Laurosen mukaan kotimainen spefi on muuttunut yhä ammattimaisemmaksi, ja taso on noussut sitä mukaa, kun into oman tekstin julkaisemisesta on muuttunut määrätietoisemmaksi ja kunnianhimoisemmaksi työksi.

– Suomalaisen spefin ei tarvitse lainkaan hävetä kansainvälisen rinnalla, Lauronen toteaa. – Meillä on ihan omia juttujamme. Esimerkiksi raapaleiden kirjoittaminen on käsitykseni mukaan paljon harvinaisempaa muualla.

Fandomin tärkeyttä omalle kirjoittamiselle on vaikea liikaa korostaa.

– Suomalaisten spefistien tapaaminen on oikea ideasampo, ja samalla se kannustaa jatkamaan. Juuri yhteisöllisyys on se, mikä minua suomalaisessa spefin kirjoittamisessa kiehtoo. En taatusti jaksaisi kirjoittaa yksinäni ja lähettää tuotosta kustantajille siinä toivossa, että joku tärppäisi. Kirjoittajilta saa parhaat neuvot kirjoittamiseen.

Kirjoitusrytmiä etsimässä

 Vaikka tukea fandomista siis tuleekin, omaa kirjoitustyötään Lauronen luonnehtii vaihtelevaksi. Välillä tulee pitkiäkin taukoja, ja vaikka raapaleita syntyy tasaisesti, ei niitä kirjoittaessa ehdi syntyä flow’ta.

– Minun pitäisi kirjoittaa huomattavasti enemmän. Jos kirjoittaisin vaikka vain liuskan päivässä, rytmi säilyisi. Kyllä, lupaan tässä itselleni kirjoittaa tästedes enemmän.

Erinomaista, sillä Kontiaisellakin saattaa vielä joskus olla lisää tarinoita kerrottavanaan… Kontiainen on sokea, ja usein proosatekstien kuvauksessa korostuu näköaisti. Millaista on kirjoittaa novelleja sokean päähenkilön näkökulmasta?

– En usko, että sokeat tekevät vammastaan jatkuvasti isoa numeroa. Olen tietoisesti jättänyt lukijan pääteltäväksi, mistä Kontiainen tietää, että henkilö, jolle hän puhuu, on pitkä, tai että mistä hän tietää lähellä olevan järven. Koska Kontiaisella ei ole Daredevilin superaisteja, huijaan vähän antamalla Variksen hänelle varasilmiksi. Sokea päähenkilö oli itse asiassa kirjallisesti helpompi ratkaisu kuin luulin.

Kontiaisella on tosiaan tärkeänä matkakumppaninaan mukana salaperäinen Varis. Jos Mixu Laurosella itsellään olisi tällainen eläinkumppani, mikä eläin se olisi ja miksi?

– Varis, rotta tai koira. Varislinnut ovat suunnattoman älykkäitä ja itsetietoisia eläimiä. Ei ole sattumaa, että Kontiaisen seurassa on Varis. Variksella on ollut suomalaisessa perinteessä paikka pahanilmanlintuna, ja se korostaa Kontiaisen ja Variksen toiseutta. Rotat ovat myös älykkäitä ja hirvittävän sosiaalisia. Nekin ovat hylkiöitä. Jos ottaisin koiran, se olisi karkeakarvainen kääpiömäyräkoira, jonka nimi olisi Teppo. Mikään muu rotu ei kelpaisi. Jostain syystä Teppo tuntuu sopivan sellaisen nimeksi.

 

Mixu Laurosta haastatteli Katri Alatalo.

Kommentointi on suljettu.