Päähenkilön jäljillä

Kuva: Johanna Ahonen

Kuva: Johanna Ahonen

Olen tässä elokuun aikana väsännyt rinta rinnan kahta novellia. Toinen olisi pyrkimässä aaveantologiaan ja toisen kohtalo on kolkutella kohti Portin kisaa. Kummankin tosin tarvitsee valmistua ensin.

Pituutta novelleilla on sellaiset 500-1000 sanaa, eli ihan alkutekijöissä ollaan vielä. Sanamäärät eivät ole lähteneet nousuun, vaikka monena iltana olenkin tekstejä työstänyt. Tämä johtuu siitä, että olen viilannut alkuja. Ja nyt kun teen samaa kahden novellin kanssa, keksin että mitä oikeastaan teen ja miksi.

Kummassakin tapauksessa olen heittänyt päähenkilön kehiin ja pannut tapahtumat tulille. Paikkoja, sivuhenkilöitä, ehkä hieman juontakin on tullut pedattua. Sitten kirjoittaminen on katkennut ja olen palannut tekstin pariin vasta seuraavana päivänä. Päästäkseni vireeseen olen lukenut jo kirjoitetun, mutta sitten, sen sijaan että jatkaisin rohkeasti eteenpäin, jäänkin puukottamaan vanhaa.

Tajusin, että kummassakin tapauksessa tiedän kyllä, edes summittaisesti, mitä tulee tapahtumaan. Mutta en tiedä kelle. Siinä se hahmo jo juoksee pitkin sitä labyrinttia, joka on novellini, mutta mitä hän oikeastaan aistii? Mitä hän ajattelee? Miten hän suhtautuu edes niihin muutamaan asiaan, jotka hän on jo kohdannut? Vastaukset puuttuvat tarinasta. Siksi olen lisäillyt niitä sinne tänne tekstin sekaan.

Samalla opin tuntemaan päähenkilön paremmin. Millaiset asiat saavat hänen huomionsa? Mitä hän ehkä kertoo menneisyydestään kulkiessaan? Miten hän suhtautuu muihin? Se kaikki luo luonnetta ja antaa aiheita, joihin myöhemmin tarttua. Joskus sellainen pikkuseikka voi jopa viedä hahmon ihan eri suuntaan kuin mihin juoni on menossa. Silloin eletään jännän äärellä.

Kun tekstin alku vaikuttaa toimivalta, kun hahmo on asettunut nahkoihinsa eikä koko ajan korjaile asusteensa asentoa, on aika jatkaa matkaa eteenpäin.

Tänään, niin luulen, eräs henkilö kohtaa kummituksen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *