O.E. Lönnberg oppi arvostamaan lyhyttäkin lyhyempää proosaa

O.E. Lönnbergin esikoisteos Langanpäitä sisältää täsmälleen sata lyhyttä tarinaa. Vaikutteita Lönnberg on ottanut niin kansanperinteestä, kauhusta kuin uuskummastakin.

O.E. Lönnberg aloitti ensimmäisen fantasiaromaaninsa kirjoittamisen ala-asteella. Siitä pitäen hän on haaveillut oman teoksen julkaisemisesta – ja aloittanutkin sen kirjoittamisen monta kertaa.

– Nuorempana kirjoitin runoja ja äkäistä proosaa, hän sanoo.

Lönnberg kertoo, että kimmokkeen spefi-kirjoittajan uralle tarjosi paitsi sanataide- ja roolipeliharrastus, myös kontakti muihin saman alan kirjoittajiin. Kirjoittaja, jonka jalanjälkiä hän kertoo seurailleensa, on Shimo Suntila, joka on niin ikään Osuuskumma-kirjailijoita. Suntila oli julkaissut Sata kummaa kertomusta -raapalekokoelman (Kuoriaiskirjat 2013) samankaltaisen vuoden kestäneen projektin jälkeen.

Kirjoittamista Lönnberg on opiskellut myös sivuaineen verran Turun yliopiston luovan kirjoittamisen koulutusohjelmassa. Hänen mukaansa joistakin kursseista oli hyötyä, toisista ehkä ei, mutta joka tapauksessa hän mielellään luki ja kommentoi muiden kirjoittajien tekstejä.

– Opinnoista oli iloa etenkin siinä mielessä, että pääsi tekemisiin erilaisten kirjoittajien kanssa.

Aikaisemmista julkaisuista Lönnbergille on ollut merkityksellinen debyyttinovelli Peikonkulta URS-liikkeen antologiassa Hei, rillumapunk! sekä toki Portti Science Fiction -kilpailusta lohjennut kunniamaininta. Merkittävä oli myös kunniamaininta Spekulatiivinen Turku -kilpailussa sekä julkaisu kyseisen kilpailun sadosta koostetussa antologiassa.

Scifi- ja fantasiakirjoittajien yhteisössä aktiivinen Lönnberg on toiminut myös muun muassa vuoden verran Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajien puheenjohtajana. Luovan kirjoittamisen opiskelijana hänen tekstejään on nähty aineyhdistys Kammion vuotuisen antologian lehdillä. Tämän lisäksi Lönnberg toimi viimeisenä aktiivisena opiskeluvuotenaan kyseisen antologian päätoimittajana.

Spefillään Lönnberg  ei halua esitellä vain jotakin hienoa laitetta vaan mennä syvälle ajatuksiin ja välittää syvempiä tasoja. Hän arvelee, että ”akatemian” taipumus vierastaa spefiä johtuu pohjimmiltaan siitä, että monesti spefi tyytyy viihdekirjallisuuden tapaan käsittelemään pintatason ilmiöitä.

Liveroolipelaaminen väylänä tarinankerrontaan

Proosan kirjoittamisen lisäksi O.E. Lönnbergille keskeinen harrastus on ollut roolipelaaminen ja larppaaminen, jonka osana myös larppien kirjoittaminen. Hän aloitti harrastuksen jo ala-asteella ja on jatkanut siitä saakka, vasta viime vuosina MS-tauti on pannut kapuloita rattaisiin. Viime vuonna hän oli mukana kahdessa larpissa.

Lönnbergille larppien kirjoittaminen on antanut ideoita sekä näkemystä maailmasta.

– Roolipeli on tarinankerrontaa muiden kanssa.

Lönnberg kertoo, että suomalaisessa larp-kulttuurissa pelinjohto on perinteisesti kirjoittanut hahmon pelaajalle. Kuvaukset voivat olla 20 sivuakin pitkiä. Hän arvelee, että larp-kirjoittaminen on vaikuttanut hänen kertojanääneensä. Esimerkiksi sinä-muodon käyttö, jota on nähtävissä muutamassa kokoelman tekstissäkin, on larp-hahmoissa tavallista.

Larpissa myös henkilöhahmo on kaikki kaikessa, sillä jokaisen hahmon pitää olla oman tarinansa päähenkilö. Vahvan kertojanäänen huomaa Langanpäitä-kokoelman teksteistä: aistiminen ja kokemus ovat vahvasti suodattuneet kerronnan kautta.

Lyhyt muoto

– Olen oppinut arvostamaan lyhyttä muotoa, kertoo O.E. Lönnberg, mutta mainitsee kuitenkin romaanikäsikirjoituksen olevan tekeillä.

Hän kertoo, että syitä kirjoittaa aivan lyhyttä proosaa oli useita. Yksi niistä oli Shimo Suntilan esimerkki, toinen se, että hän halusi oppia tiivistämään.

– Rönsyily on helppoa, tiivistäminen vaikeaa.

Lönnberg pohtii, että hänellä on antagonistinen suhtautuminen valtavirran kirjoittamiseen. Hänelle spefi on eräänlaista vastakulttuuria. Kuitenkin myös valtakulttuurin puolelta voi ottaa ja antaa. Hän muistelee yliopiston runokurssia vetäneen Tommi Parkon tokaisua ”tietyllä tavalla jokainen runo kertoo maailmanlopusta”.

– Parkko tarkoitti luultavimmin puhua kuvainnollisesti elämää suuremmasta mullistuksesta, mutta otin lausuman konkreettisesti ja päätin kirjoittaa kurssilla runoja pelkästään maailmanlopusta.

Suureksi kirjalliseksi esikuvakseen Lönnberg mainitsee Neil Gaimanin.

– Toki näin lukeneemmalla iällä tunnistan myös ne ongelmat. Sieltä minun maneereistanikin moni tulee, hän naurahtaa.

Kotimaisia suosikkeja ovat Johanna Sinisalo ja Pasi Ilmari Jääskeläinen.

– Tavoitteeni on kirjoittaa proosaa, joka olisi jollekin lukijalle todella merkityksellistä.

 

O.E. Lönnbergin haastattelijana toimi Saara Henriksson.

Kommentointi on suljettu.