Lukijakansa tänään ja huomenna

Luin hiljattain Octavia E. Butlerin romaania Kindred. Butler kuvaa siinä 1800-luvun alun Marylandia tummaihoisen naisen näkökulmasta. Orjuus oli yhä voimissaan, eikä tummaihoisella juuri ollut oikeuksia. Tärkeäksi teemaksi nousee lukutaito: valkoihoinen orjanomistaja ei halua orjiensa oppivan lukemaan. Jos niin kävisi, he saattaisivat saada ajatuksia ja päätyä karkaamaan. Ajatus on hurja, niin itsestäänselvänä me olemme tottuneet lukutaitoa pitämään. Tämä ei kuitenkaan ole tilanne kaikkialla maailmassa – eikä se ole ollut sitä meillä Suomessakaan kovin kauaa. Tänään vietämme YK:n Kansainvälistä lukutaitopäivää, jotta muistaisimme lukutaidon merkityksen.

Tänä päivänä Suomessa kolmannes lapsista osaa lukea jo ennen koulutiensä alkua. Loputkin oppivat lukutaidon ensimmäisen vuoden aikana. Me elämme kirjallisessa kulttuurissa: logot ja tienviitat, lait ja asetukset, käyttöohjeet ja tuoteselosteet ovat kaikki kirjallisessa muodossa. On vaikea kuvitella, millaista elämä olisi ilman lukutaitoa. Lukutaidon tasoja on kuitenkin erilaisia. Perustaso on tietenkin ymmärrys siitä, miten merkit paperilla edustavat äänteitä ja sitä kautta muodostavat sanoja, lauseita ja virkkeitä. Tätä tasoa kutsutaan mekaaniseksi lukutaidoksi. Se riittää arkielämässä selviytymiseen. Sitä seuraava taso, ymmärtävä lukutaito, on kuitenkin se, mitä opetuksessa tavoitellaan.

Jos lukutaito ei kehity mekaanista tasoa pidemmälle, ollaan suurien haasteiden edessä tulevaisuudessa. Opiskelu muuttuu haasteeksi, itsensä kehittäminen käy vaikeaksi ja politiikan seuraaminen hankalaksi. Suomessa on havaittu, että vaikka lukutaitomme on maailman huipulla, se heikkenee jatkuvasti. Lukutaidon heikkeneminen on myös sukupuolittunutta: siinä missä kehitysmaissa naisten lukutaito on usein selvästi heikompi, Suomessa lukutaito heikkenee erityisesti pojilla.

Syitä tähän heikkenemiseen on yritetty etsiä vasemmalta ja oikealta, mutta sekä kustantajan että äidinkielenopettajan näkökulmasta vastaus on selvä: lapset ja erityisesti pojat lukevat jatkuvasti vähemmän omaksi ilokseen. Syylliseksi tarjotaan usein tietokonepelejä ja älypuhelimia – yhä useammat ajankäytön ja viihteen muodot taistelevat tunneista poikien päivässä. Paljon tätä tärkeämpi tekijä on kuitenkin lukemisen arvostuksen väheneminen. Jo neljäsluokkalaisten motivaatio lukemiseen on Suomessa 45 vertailumaan matalimmassa päässä.

Tilanteen paikkaamisessa kaksi tahoa ovat ylitse muiden: koti ja koulu. Tilastoissa heikkoon lukutaitoon on yhteydessä kodin penseä suhtautuminen lukemiseen. Jos kotona ei ole kirjahyllyä, eivätkä vanhemmat lue, on lapsen vaikea innostua kirjoista. Suomessa on onneksi laadukas kirjastolaitos, mutta jonkun on tutustutettava lapsi siihen. Koulu voi tehdä parhaansa: lapset voidaan viedä käymään kirjastossa, heille voidaan kutsua kirjailijavieras käymään ja heille voidaan tarjota luettavaksi kirjoja, jotka eivät ole vain pakkopullaa.

Pohjimmiltaan lukeminen ja lukutaidon arvostus lähtee meistä jokaisesta. Elokuvat ja TV-sarjat ovat jatkuvasti esillä mediassa ja katukuvassa. Usein unohtuu, etteivät nekään ole olemassa erillään luku- ja kirjoitustaidosta. Vaikka välillä tuntuu, ettei uusimmassa kesäleffassa ole käsikirjoitusta lainkaan, on jokaisen laatuelokuvan ja -sarjan taustalla laadukas käsikirjoitus. Tämän lisäksi on pidettävä huolta, etteivät kirjat jää paitsioon, kun niistä ei puhuta. Osuuskumma haluaakin haastaa kaikki lukijat puhumaan siitä, mitä lukevat, mitä ovat lukeneet ja mitä aikovat lukea. Kun puhumme lukemisesta, puhutaan kuin puhuisimme maailman tärkeimmästä asiasta. Sillä niinhän me teemme.

Pelkkä puhe ei kuitenkaan riitä. Sen rinnalle on saatava konkreettisia tekoja. Tällä hetkellä koulukirjastoista karsitaan ja kirjastojen määrärahat pienenevät. Turun yliopisto järjesti juuri kyselyn siitä, onko luovan kirjoittamisen oppiaine lainkaan tarpeellinen. Julkista rahaa käytetään lukutaidon edistämiseen jatkuvasti vähemmän. Kirjallisuus ja sen myötä lukutaito eivät voi elää omassa kuplassaan, erillään muusta yhteiskunnasta. Me emme voi vain paistatella loputtomiin siinä ajatuksessa, että kyllähän suomalaiset ovat lukijakansaa. Niinhän me olemme, mutta kuinka pitkään?

Terveisin,

O.E. Lönnberg

Osuuskumman markkinointijohtaja

Kommentointi on suljettu.