Tarja Sipiläinen: Puuton maa

Kuva: Hanna Niemelä

”Kymmenet tuuliturbiinit soittelivat ilmaa värähtelevin soinnuin. Meri väikkyi kaukana silmänkantamattomiin. Aaltoenergialaitos häämötti veden alta tummana läikkänä, rannan aurinkokeräimistä heijastuva auringonvalo sokaisi silmät. Kaisla yritti tarkentaa katsettaan, mutta isoukki ei ollut vakiopaikallaan aallonmurtajan kivipenkillä. Meri lepäsi vihreänharmaana peilinä, mutta loppuviikolle oli ennustettu myrskyä.”

Ympäristön nykytilaan ja tulevaisuuteen liittyvät uhat ja haasteet ovat vahvasti läsnä työssäni. Teknillisen yliopiston energiayksikössä opetetaan, tutkitaan ja ratkotaan energia- ja ympäristöasioita päivittäin. Globaalisti puhtaasta vedestä ja ilmasta on paikoittain pulaa jo nyt. Lisäksi uusiutuvan energian osuuden kasvattamisessa on omat haasteensa. Kun nämä asiat yhdistää siihen, että työhuoneeni ikkunasta näkyy vinhasti pyörivä tuulimylly, ja kampukselle tullessa aurinkopaneelit toivottavat tervetulleeksi, novellin aihetta ei tarvinnut kauan hakea. Idea novellin tuulipuista tuli eräänä aamuna töihin pyöräillessäni. Puuskittainen tuuli havisutti haavanlehtiä toisiaan vasten niin, että niistä lähtevä ääni oli lähes mekaanista kilahtelua.

Vaikka kaupungissa asunkin, olen pohjimmiltani maalaistyttö. Suomen luonto kaikessa puhtaudessaan ja koskemattomuudessaan on tärkeä inspiraation lähde. Se sekä rauhoittaa että innostaa uusiin tarinoihin. Monet tarinani saavat alkunsa luontoon liittyvistä havainnoista. Marjamättäällä istuessa näkee, kuulee, haistaa ja maistaa metsän, sammal kutittaa takamusta – mistäpä löytäisi vivahteikkaampia aineksia tarinoihin?

Olen lukenut vain vähän ekologista scifiä, samoin nähnyt aiheesta vähän elokuvia. Useimmiten ne ovat olleet dystopioita, joissa kuvatut elinolosuhteiden muutokset ovat lähes poikkeuksetta olleet rajuja. Mielestäni on hienoa, että ympäristöaiheita nostetaan taiteen keinoin esille. Paasaamisesta ja saarnaamisesta ei ole apua, mutta hyvin kerrottu tarina paitsi viihdyttää, myös pistää ajattelemaan, ehkä jopa miettimään omia valintoja ympäristöystävällisempään suuntaan.

Ympäristöön liittyvistä tulevaisuuden uhkakuvista ensimmäisinä tulevat mieleen puhtaan veden niukkuus ja ilmansaasteiden lisääntyminen, jotka ovat jo nyt iso haaste. Myös ravinnon riittämättömyys kasvavalle väestölle on uhka. Kokonaisuudessaan ympäristönmuutoksen vaikutukset elinolosuhteisiin maapallollamme ovat sellaisia, ettei niitä ihan tarkasti pysty kukaan ennustamaan. Varmaa on muutos. Se, miten muutokseen pystytään vaikuttamaan ja miten siihen sopeudumme, on onneksi ainakin osittain omissa käsissämme.

En usko mihinkään ihmepelastuksiin. Mutta uskon, että jokainen voi tehdä jotakin ympäristön eteen, tässä ja nyt. Päivittäisillä valinnoilla voi kantaa oman kortensa kekoon. Käytännössä mietin oman kodin energiankulutusta ja vedenkulutusta, pyöräilen työmatkat, lajittelen jätteet ja kierrätän. Kannatan myös lähiruokaa ja olen hiljalleen muuttanut ruokailutottumuksia ympäristöystävällisemmiksi. Pieniä tekoja, joilla tuskin maailman pelastan, mutta asioita, joista itselleni saan hyvän mielen. Ja kun teot kertautuvat, niillä voi olla suuri vaikutus.

Vaikka tulevaisuudennäkymät vaikuttaisivat kuinka synkiltä, pieni häivähdys iloa, hippunen toiveikkuutta tarvitaan. Niin kauan kuin on yritystä, on mahdollisuus vaikuttaa asioihin ja onnistua. Tämä pätee mielestäni niin tosi elämään kuin kaunokirjallisiin elämyksiin. Koskaan ei pidä luovuttaa!

”Älä huoli, pikkuinen. Olet nimesi mukainen. Kaisla taipuu tuulessa, muttei taitu.”