Christine Thorel: Tuokiokuvia tulevaisuuden Tampereelta

I

Tämä olisi ehdottomasti viimeinen kesä, jonka Joohanna viettäisi yksin. Hän pysähtyi keskelle niittyä ja katseli kukkia kerääviä tyttöjä. Näköala oli rajaton, kattoniitty toisensa jäkeen jatkui aina Näsijärvelle asti. Keskiyön aurinko valaisi puhumattomia.

Joohanna ajatteli tulevaa sulhastaan. Hän olisi tumma ja tukevakätinen tai ehkä vaalea ja kaukokatseinen. Komea joka tapauksessa.

Kukkien tuoksu oli huumaava, ja Joohanna alkoi kerätä niitä. Yksi sinikello, yksi päivänkakkara, kissantassu ja puna-ailakki, hän joutui etsimään hetken ojakellukkaa, koiranputkea taas oli joka paikassa, aivan katon reunalta löytyi puna-apilaa ja nukulaa, viimeiseki kukaksi Joohanna valitsi mäkikuisman. Jos ei näillä miestään näkisi, niin ei sitten millään.

II

Kaupunkijuna keinahteli miltei huomaamattomasti. Kimmo katseli ulos ikkunasta, mutta ei nähnyt kasvien peittämiä taloja tai torilla tungeksivia ihmisiä. Hn näki vain Aliinan mielessään neuvomassa lapsille leikin sääntöjä.

Ystävällinen naisääni kuulutti pysäkin toisensa jälkeen ja matkustajat vaihtuivat, mutta Kimmo jäi, ja Aliina. Välimatka kasvoi. Ilmastointi puhalsi raikasta ilmaa Kimmon kasvoille, mutta hengitys ei kulkenut. Kiertävä katusoittajien ryhmä esitti muutaman laulun vaunussa, mutta Kimmo kuuli vain Aliisan laulun. Hän otti esiin puhelimensa ja saneli videotervehdyksen, jonka jätti lähettämättä. Voisiko Aliina ymmärtää.

Sormet tunnustelivat näppäimiä: jos sittenkin. Kehtaisiko Aliinaa enää sitten tavata, jos tämä ei ollutkaan kiinnostunut. Sormi lipsahti, Kimmo pidätti hengitystään. Viestin merkkiääni hukkui kuulutuksen alle.

III

Suvi kurkisti ovisilmästä, huokaisi ja avasi oven tädilleen.
- Olin tässä juuri perkaamassa kaloja, kädet on ihan sotkussa.
- Onpas teillä mukava asunto. Näissä uusissa taloissa ei varmaan ole jätehuoltokaan ongelma.
- Mehän ollaan mukana nollajäteohjelmassa.
- No mutta sehän on kiva, saatte sitten varmaan bonuksia kunnan palveluihin. Voi kun meillekin saataisiin joku vastaava ohjelma. Mutta miten minä ihan unohdin, kas tässä.
Täti ojensi ulkomaalaista suklaarasiaa. – Muistan kuinka pidit näistä kun kävit meillä kylässä.
Suvi laskeskeli pakkausmateriaalien määrää mielessään. – Se oli silloin lapsena.
- No annat lapsille, täti totesi ja alkoi avata pakettia. Voisikohan hänet käskeä viemään roskat mukanaan.
- Annapa joku kulho, ei näitä viitsi tästä rasiasta tarjota.
Suvi teki työtä käskettyä. Täti nosteli näppärästi konvehdit kulhoon. Sitten hän keräsi muovit ja pahvit ja pehmusteet ja alkoi tunkea niitä keittiön alakaappiin.
- No mutta, eikö teillä ole roskista!
- Ei meille enää tule roskia. Yleensä.

Tämä merkintä oli lähetetty: Yleiset.

Vastaa