Christine Thorel: Metsä minun pyhäiseni

Opiskelin novellin kirjoittamisen aikaan luonnonvara-alaa. Koulutukseen kuului kursseja myös metsänhoidosta, joka tuntuu aiheena herättävän kovasti tunteita ja mielipiteitä. Katselin bussimatkalla istutusmetsää, jossa puut ovat tasaisissa riveissä, ja aloin miettiä suomalaisten metsäsuhteen muuttumista.

Luontosuhteeni on ehkä jollakin tapaa kaksijakoinen. Toisaalta arvostan luontoa ja pidän siitä, tiedän siitä melko paljon. Toisaalta en helposti lähde luontoon, olen laiska kaupunkilainen. Kaipaan opiskeluajassa sitä, että kuljimme paljon metsissä ja teimme erilaisia töitä ulkona. Jostain syystä en tee sellaista oma-aloitteisesti. Nyt onneksi minulla on oma piha. Etäisyys luontoon on jälleen kaventunut.

En osaa selittää, miten itse koen pyhän. Pyhä on jotakin, jota arvostetaan ja joka saa arkimerkitystä suuremman merkityksen. Palvomisella ei varsinaisesti ole mitään tekemistä pyhän kanssa, ainakaan minulle. Nyky-Suomessa luonto ei ainakaan tunnu olevan tällä tavalla määriteltynä pyhä asia, mutta se on ollut. Tätä oikeastaan novellissakin pohdin.

Ilmastonmuutos on ehkä se itsestäänselvin uhkakuva lähitulevaisuudessa, ja sen aiheuttamat prosessit. Ympäristön saastuminen on toinen. Näen jotenkin, että pienet ja isot uhkakuvat liittyvät kaikki tavalla tai toisella yhteen. Se mitä voimme tehdä minkään uhkakuvan torjumiseksi riippuu siitä, mitä haluamme tehdä.

Viime kädessä kaikki riippuu siitä, pystyvätkö ihmiset luopumaan ylpeydestään, itsekkyydestään ja saavutetuista eduistaan. Valtioiden, päättäjien ja yksittäisten kansalaisten on kaikkien löydettävä ratkaisut näihin asioihin. Kaikista tärkeimpiä keinoja uhkakuvien torjumiseksi ovat kuitenkin mielestäni toivo ja usko, siitä että voimme vielä vaikuttaa. Toivo on novellinikin teema.

Vastaa