Kummalinnun kynästä: Elämä, maailmankaikkeus – ja kaikki - Osuuskumma

Kummalinnun kynästä

Tarja Sipiläinen kertoo päivätyön ja kirjoittamisen yhdistämisestä. Ja toivon merkityksestä.

Metsän kronikka -antologiassa ilmestyi 50. kirjassa julkaistu novellini. Lukijat, ystävät, kirjoittajakollegat ja työkaverit ovat jo hyvän aikaa kyselleet, suunnittelenko päivätyöstä luopumista ja kokonaan kirjoittamiselle omistautumista. Vastaan kaikille samoin. Vaikka ajoittain kipuilenkin muun muassa aikatauluja, ei ole mitään älyä luopua antoisasta ja mielestäni merkityksellisestä työstä, josta voin lisäksi ammentaa sekä faktaa että fiktiivistä sisältöä kirjoittamiseeni. Ja toisinpäin: kirjoittaminen tuo elämään sisältöä, elämyksiä ja onnistumisia, jotka lisäävät työssä, ja elämässä ylipäätään, jaksamista.

Kummaa oppimateriaalia.

Kalmanlinjat, nuo ihmisen painajaisista parhaat?

Työn ja tavoitteellisen kirjoittamisen yhdistäminen ei ole ongelmatonta. Kalmanlinjat syöksyvät Pendolinon vauhdilla kohti aikataulujen kanssa painivaa puurtajaa. Väistellä voi, mutta pakoon ei pääse. Vaikka työ ajoittain jarruttaa kirjoittamista, se tuo tekemiseen myös ryhtiä ja rytmin. Viikonloput, illat ja yöt ovat kirjoittajan pelastus, vaikkei vapaa-ajasta tai yöunista loputtomasti voikaan tinkiä. Onneksi minussa on jonkin verran urakkatyöläisen piirteitä, niinpä kirjoitusprojektit pääsääntöisesti valmistuvat aikataulussa. Tai vähintään kustannustoimittajan kanssa neuvotelluissa aikaraameissa. Kirjoitusrutiinitkin ovat avuksi. On näitä aikataulutuksia muutaman kerran tullut harjoiteltua, mutta mestariluokkaan yltäminen on vielä kaukana!

Ärsyttävintä aikatauluissa on, että poikkeuksetta kiintoisimmat ja aikaa eniten vievät projektit sekä päätyössä että kirjoittamisessa osuvat samoihin ajankohtiin. Esimerkkinä NaNoWriMO, johon joka vuosi yritän asemoida itseni, mutta marraskuu on yliopistossa yksi vuoden hektisimmistä kuukausista, joten poikkeuksetta nanotus jää (muutamalla kirosanalla maustettuna) ajatuksen asteelle. Aikaa ehkä olisi, mutta paukut eivät riitä kaikkeen, vaan on priorisoitava.

Naamioitunut novellisti.

Valoa elämään!

Vastaan ylisopistolla oman yksikköni (n. 340 asiantuntijaa) oppilaitosyhteistyöstä. Vuosittain meillä vierailee sähköön, ympäristöön ja energiaan liittyviä harjoituksia tekemässä tuhatkunta oppilasta ja opiskelijaa alakoulun 5.-6.-luokkalaisista lukioikäisiin opettajineen. Lähes jokaiselle ryhmälle pidän 20-45 minuutin infon. Infon olen nimennyt vaatimattomasti ”Elämä, maailmankaikkeus – ja kaikki”. Sisältö vaihtelee vieraiden iän mukaan. Tyypillisimmät teemat ovat oman elämän haltuunotto, jaksaminen, pärjääminen, avun pyytäminen tarvittaessa, erilaiset opiskeluvaihtoehdot ja tekniikan alojen mahdollisuudet vaikuttaa meidän kaikkien tulevaisuudennäkymiin.

Muun muassa ilmastonmuutos puhututtaa. Siitä uutisoidaan lähes viikoittain, eivätkä näkymät ole valoisat. Oma viestini niin nuorille kuin meille varttuneemmille on: ”Don’t panic.” Muutokselta emme voi välttyä, mutta huoli, toivottomuus ja lamaannus eivät johda mihinkään. Meillä on haasteita, mutta myös ratkaisuja. Vain ryhtymällä toimeen saamme hyviä asioita aikaan. Yhdessä.

Samoin näen toivon tarpeellisuuden kirjallisuudessa. Dystopioilla on merkityksensä, mutta myös utopioita tarvitaan vastapainoksi. Toiveikkuus kannattelee ihmiskuntaa kohti kestävää tulevaisuutta.

Taustatöissä.

Kirjoittajaelämän ilot

Mitä kirjoittaminen sitten tuo elämääni? Lista on pitkä. Tässä jäävuoren huippu ei missään erityisessä järjestyksessä: kavereita, ystäviä, kollegoita, tajuntaa räjäyttäviä tapahtumia, virikkeitä, lukijoita, kustannustoimittamista, oikolukemista, valvottuja öitä, mustia silmänalusia, myös tuiketta silmiin, niskakolotusta, hartiajumeja, yhteisöllisyyttä, hauskoja hetkiä, naurua, tuskaa, ajoittain epätoivoa, vuosittain tuhansia kilometrejä junailua, lukemattomia hotelliaamiaisia, esiintymisiä, lukukeikkoja, lainauskorvauksia, lukijapalautteita. Lyhyesti: mittaamattoman määrän sisältöä omaan elämään ja mahdollisuuden luoda elämyksiä muiden iloksi.

Kuka haluaisi elää ilman näitä?

Kirjoittaja

Tarja Sipiläinen

Tarja Sipiläinen

Lappeenrantalaisen Tarja Sipiläisen novelleja on julkaistu kymmenissä antologioissa ja lehdissä. Hän kirjoittaa muun muassa kauhua, romantiikkaa ja jännitystä. Usein hänen novellinsa ovat reaalifantastisia, lyhimmät satasanaisia raapaleita.

Metsän kronikka on saatavilla Osuuskumman kaupasta:

Novelliantologia
Puut kertovat tarinoita itsestään ja toisistaan. Ne ovat ajattelevia ja keskustelevia olentoja, joiden oksien suojissa voi tapahtua monenlaista. Puut puhuvat, mutta kuuletko heitä?

Do NOT follow this link or you will be banned from the site!