Taru Luojola

osuuskumma_esittelykuva-taru-luojolaIkuista syksyä etsivä Taru Luojola (s. 1980) ei ole mistään kotoisin, mutta asuu toistaiseksi Tampereella. Kääntäjänä päätoimisesti työskentelevän Luojolan kirjoittamia novelleja on julkaistu pääasiassa Osuuskumman antologioissa. Salanimellä hän on sekä kääntänyt että julkaissut eroottista kirjallisuutta. Osuuskummassa Luojola on toimittanut Ursula-lehteä, ja hän on toiminut hallituksen puheenjohtajana vuosina 2012–2015.

Kirjallisiksi esikuvikseen hän nimeää Bertolt Brechtin, Pasi Ilmari Jääskeläisen, Haruki Murakamin ja Sarah Watersin. Hänen on vaikea kuvitella mitään lumoavampaa kuin kuunnella terässillalla kolistelevaa tavarajunaa, jonka pyöristä erittäin matala ja oranssi ilta-aurinko heijastuu ja häikäisee hänet.

Mukana julkaisussa:
Ruumiittomat (2014)
Steampunk! – Höyryä ja helvetinkoneita (2013)
Kumman rakas (2012)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *