Jyväskylän kirjamessut

Ensi viikonloppuna osuuskummajaisia voivat bongata keskisuomalaiset.
Jyväskylän kirjamessut järjestetään 12-13.3. Paviljongissa.

Osuuskumman messuohjelma

Lauantai 12.3.
12.30-12.55 ROCKNOMICON – Rock. No mic on?
Mitä syntyy, kun yhdistetään rock, kauhu ja kotimaiset kirjailijat? Novelliantologia täyttä metallia! Keskustelemassa musiikin ja kirjoittamisen yhteydestä ovat antologian toimittajat Hanna Matilainen ja Magdalena Hai sekä muusikko Juha Jyrkäs. Tapper-lava

Sunnuntai 13.3.
10.30-10.55 Sodan ja mielen maisemia
Haastattelussa Samuli Antila (Vasalli) ja Kari Välimäki (Sikafarmari). Haastattelijana Hanna ”Morre” Matilainen. Aristoteles-lava

Osuuskumma on edustettuna myös lauantain Kuultavia-novellitapahtumassa:

Tule kuulemaan kirjallisuutta alkuperäisimmillään – uusinta uutta, ennen kuulumatonta, novellien parhaimmistoa, tunnettujen tekijöiden lukemana!

Tapahtumassa esiintyvät Taina Latvala, Anne Leinonen, Maritta Lintunen, Timo Teräsahjo ja Kari Välimäki. Kolmihenkinen raati keskustelee novelleista ja arvioi kuulemaansa. Raatiin kuuluvat kirjailija ja kustannustoimittaja Antti Arnkil, kirjallisuudentutkija Heta Marttinen ja teatteritaiteen opettaja Sauli Yksjärvi. Myös yleisö voi esittää kommenttinsa ja valita suosikkinsa.

Löydät uutuuskirjamme sekä koko muun tarjontamme osastolta C-250.
Tervetuloa tutustumaan kummalliseen kirjallisuuteen!

kansia2016kevät

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *