Juhlavuoden julkaisut käynnistyvät kauhulla ja jännityksellä - Osuuskumma

Anne Leinosen tuotannossa luonto on aina läsnä – ja se hengittää. Hän näkee maaseudun yhteisönä, joka on samanaikaisesti vapauttava ja ahdistava, mutta jonka voi voittaa puolelleen omalla asenteellaan. Uudessa romaanissa kuljetaan luonnon helmaan, painajaisiin ja katveeseen.

 Kirjailija Anne Leinonen viettää tänä vuonna 20-vuotisjuhlavuottaan. Häneltä on julkaistu 20 erilaista teosta ja runsaasti novelleja erilaisissa julkaisuissa. Tuorein teos on juuri ilmestynyt Katve, joka on itsenäinen jatko-osa vuonna 2017 ilmestyneelle Metsän äidille (Atena). Katveessa päähenkilö Tapani palaa lapsuutensa maisemiin hoitamaan sairasta Eira-tätiään, jota kyläläiset pitävät noitana. Metsän äidissä puolestaan Riina palaa kotimaisemiin kohtaamaan selvittämättömiä asioita. Menneisyys vetää päähenkilöitä puoleensa ratkaisemaan jotain tai oppimaan jotain itsestään. Kirjailija näkee molemmissa teoksissa paluun jonnekin ja samanaikaisesti paon jostakin.

– Molemmilla päähenkilöillä on myös trauma tai henkilökohtainen ongelma, joka ajaa heidät rajatilaan, Leinonen kertoo.

Hän tiesi jo Katvetta aloittaessaan tapahtumien sijoittuvan Vihainperän viereen ja henkilögallerian olevan osittain sama kuin Metsän äidissä, mikä helpotti yhdistävien yksityiskohtien lisäämistä. Katveen tarina on saanut edetä myös omalla painollaan, eikä Leinonen ole halunnut jäädä liikaa miettimään sitä, istuuko sen ”magia” täsmällisesti yksiin Metsän äidin kanssa.

Leinonen kertoo, että Katve alkoi hahmottua, kun hän viimeisteli Metsän äitiä. Kimmokkeena toimi silloisen kustannustoimittajan kannustus siitä, että Vihainperällä riittää kerrottavaa ja olisi mielenkiintoista lukea tarina miehen näkökulmasta.

Metsän äitiä lukeneet muistanevat, että metsää ja mystisiä voimia kuvattiin miehille vaarallisiksi. Siinä missä Riina pääsi sisään yhteisön kuvioihin, Tapani on selkeämmin ulkopuolinen – ja muiden ohjattavissa, vaikkakin hän yrittää pyristellä eteenpäin, Leinonen sanoo.

Katveen minäkertoja oli Leinoselle alusta saakka ainoa oikea tapa kertoa kirjan tarina, ja se asetti suunnitteluun omat haasteensa. Tapani on vähän sulkeutunut kertoja mutta ei kuitenkaan varsinaisesti epäluotettava. Leinonen kuvaa hahmojaan rikkinäisiksi persooniksi, jotka hakevat elämälleen parempaa jalansijaa, jolta ponnistaa eteenpäin. Hahmot ovat jonkinasteisia rajatapauksia, koska he näkevät asioita, joita muut välttämättä eivät näe.

– He työstävät sovitettavia asioita ja tekevät uusia virheitä. En halua päästää henkilöitä liian helpolla, Leinonen sanoo.

Metsän äidin ja Katveen maisemista ja tunnelmista viehättyneille lukijoille luvassa on iloisia uutisia, sillä Leinonen paljastaa hahmotelleensa jo mielessään kolmatta kirjaa, joka on rytmiltään edeltäjiään nopeatempoisempi. Siinä Metsän äidissä ja Katveessa vilahtaneet mystiset voimat pääsevät kunnolla valloilleen.

– Haluan myös antaa äänen henkilölle, joka on edellisten osien tavoin ristiriitainen, ja ehkä vielä muutamaa asetta syvemmällä liejussa kuin Metsän äidin Riina ja Katveen Tapani. Jos kirjalle pitäisi antaa tunnelman perusteella väri, se olisi kuivuneen veren punainen.

 

Yhteisöllisyyden edistäjä

Leinonen tunnetaan paitsi kirjailijana myös kustannustoimittajana, mentorina ja kirjailijoita yhdistävien Usvaleirien emäntänä. Moni kotimaisista spefikirjailijoista mainitsee hänet kiitospuheissaan. Uusille tulokkaille Leinosella on tarjota kaksikin neuvoa. Ensimmäinen on ”uskalla epäonnistua”.

– Mikään ei tapa luovuutta tehokkaammin se, jos asettaa riman liian korkealle tai kuvittelee, että tilaisuuksia olisi vain yksi.

Toiseksi Leinonen kehottaa kysymään neuvoa vanhoilta konkareilta ja kuuntelemaan, mitä heillä on sanottavana. Näin voi saada ripauksen arvokasta kokemusta, jota vanhat tekijät jakavat mielellään. Toisinaan ”jäärät” saattavat olla neuvoissaan liiankin ehdottomia, ja silloin kannattaa tarvittaessa asettaa neuvot omiin mittasuhteisiinsa ja kuunnella omia vaistojaan. Leinonen huomauttaa, että on lukuisia tapoja kirjoittaa ja jokaisen on etsittävä itselleen sopivat menetelmät ja aiheet.

 

Työtä kotimaisen spekulatiivisen fiktion eteen ovat tehneet Leinosen lisäksi useat toimijat, niin henkilöt kuin yhdistyksetkin. Leinonen tunnistaa tieteis- ja fantasiakirjallisuuden kirjoittajat omanlaiseksi heimokseen, jota yhdistää mielenkiinto marginaaliseksi koettuun kirjallisuudenlajiin ja tarinaperinteeseen. Leinonen uskoo, että marginaalisuuden synnyttämä ulkopuolisuuden tunne on yhdistänyt ja tulee jatkossakin yhdistämään ihmisiä.

– Me luemme toistemme käsikirjoituksia, annamme palautetta ja kannustusta, perustamme kirjallisia liikkeitä ja ideoimme yhteisponnistuksia. Kyllä siitä kannustuksesta väistämättä jotakin syntyy!

 

 Näkymiä rajapyykiltä

Kirjailijaksi tullaan eri tavoilla, kirjailijuus asettuu syvälle ihmiseen eikä poistu kovin helpolla. Suhde kirjailijuuteen ja kirjoittamiseen voi kuitenkin muuttua ajan myötä. Leinonen kokee saavuttaneensa jonkinlaisen sisäisen rajapyykin. Hänellä on työjonossa viisi romaania, eikä ideoita puutu, mutta jatkossa häneltä huomiota vaativan tarinan täytyy se ansaita.

– Tästä eteenpäin tulee todennäköisesti mietittyä tarkemmin, mihin aikaansa käyttää, sillä aika on rajallinen ja muu elämäkin asettaa esteitä ja hidasteita, Leinonen sanoo.

Tuotteliaisuus on osa Anne Leinosen mystistä viehätysvoimaa, ja hänen uralleen mahtuu roppakaupalla mitä hienompia tekstejä ja ideoita. Leinonen kertoo, että joskus uusi idea kiilaa muiden edelle ja vie kirjoitustilan saman tien. Useimmiten hän kuitenkin tarttuu tarinaan, jota on ehtinyt pyöritellä päässään pitempään, jopa kymmenen vuotta. Tarinat rakentuvat kerrostamalla ja yhdistelemällä asioita toisiinsa. Hyvän tarinan kehkeytyminen vaatii Leinosen mielestä vähintään kolme erillistä ideaa tai elementtiä.

Katveessa esimerkiksi nuo elementit ovat kuolevan ihmisen taikuus, mysteeri puhelimen päässä ja valheellinen rikos.

Kaikki julkaistut kirjat muodostavat suuremman kokonaisuuden, niin kutsutun kirjallisen kentän. Kullakin kirjalla on tuossa kaikkien kirjojen äärettömässä kirjastossa ”oma tilansa”, johon se säteilee aikakautensa tyypillisiä teemoja, aihepiirejä ja kerrontaratkaisuja. Leinonen toivoo, että tästäkin aikakaudesta jää leima aikakirjoihin.

– Jokainen kirjailija toivoo jättäneensä jonkinlaisen vaikutuksen myös kirjalliseen kenttään, löytäneensä lukijoita ja vaikuttaneensa heihin. Toivon, että minun teokseni voivat osaltaan sekä herättää ajatuksia ja saada lukijan pohtimaan muun muassa suhdettaan ympäristöön ja yhteisöihin. Sekä olla rohkaisuna ja esimerkkinä kerronnasta, jossa genrerajoja voidaan rikkoa, Leinonen sanoo.

Kirjailijan kammiosta on kypsymässä runsaasti satoa: kesällä on tulossa jännittävä, maailmanloppuun ja viruksiin vivahtava äänikirja, syksyllä scifiseikkailu lapsille sekä kollegan kanssa kirjoitettu fantasian kirjoitusopas nuorille. Sitä mukaan kun projektit valmistuvat, kirjailija mielii jo uusien kaunokirjallisten tekstien pariin.

Nuorelle Annelle, joka 20 vuotta sitten aloitti uransa, kirjailija sanoisi näin: – Tee asiat suurin piirtein niin kuin olet tehnyt. Harhapolkuja on tullut talsittua, mutta ne harhapolutkin ovat olleet hyviä ja tarpeellisia kirjailijan kehityksen kannalta.

Hyvää juhlavuotta, Anne!

Haastattelu: Mia Myllymäki

 

Katveen näyteteksti

 

Osta Katve:

https://holvi.com/shop/osuuskumma/product/49deb6f6460e45d44a9d66a450071b0f/

Do NOT follow this link or you will be banned from the site!