Osuuskumma International presenterar: en antologi av finska fantastiknoveller på svenska!

Trollguld och andra berättelser, den nya antologin av Osuuskumma, bringar tio finska fantastik- och science fiction -noveller inom räckhåll för svenskspråkiga läsare.

Omslaget: J.S. Meresmaa

”Jag hade försökt få mossan att växa på alla sätt jag bara kunde. Trollguld hade han kallat det, det hade lyst i mörkret med ett spöklikt, fosforaktigt sken. Hur jag än försökte hade glöden bleknat då han försvunnit.”

Trollguld och andra berättelser är en antologi som presenterar tio finska scifi- och fantasyförfattare på svenska för första gången. De udda berättelserna för läsaren bland annat till en mystisk cirkus och en dold fyrö. Läsaren får träffa sjörövare, troll och nattens varelser – under midnattssol och bland höga snödrivor. Men hur hittar man trollguld?

”Utgivningen av finskspråkiga fantastiknoveller i svensk översättning är minimal, närmast obefintlig”, säger författaren Saara Henriksson, den andra av antologis redaktörer. ”Samtidigt är den finländska fantastiknovellistiken mycket högklassig. Vi strävar till att öppna den svenskspråkiga läsarens ögon för den mångsidiga finskspråkiga fantastiknovellistiken.”

Trollguld blir publicerats av Osuuskumma, ett kooperativt förlag som specialiserar sig i science fiction och fantastik. Boken hör till utgivningsserien Osuuskumma International. I serien har Osuuskumma tidigare utgivit tre antologier: Never Stop och The Self-Inflicted Relative (2017) på engelska, och Luces del norte (2016) på spanska.

Trollguld och andra berättelser
Redaktörer: Saara Henriksson & Christine Thorel
Författare: Samuli Antila, Maija Haavisto, Saara Henriksson, 
Taru Kumara-Moisio, Taru Luojola, O.E. Lönnberg, J.S. Meresmaa, 
Mia Myllymäki, Christine Thorel, Kari Välimäki
Översättning: Linn Wilhelmsson
Omslaget: J.S. Meresmaa
ISBN 978-952-7215-52-4 pocket
ISBN 978-952-7215-53-1 ePub
ISBN 978-952-7215-54-8 ePub+DRM
ISBN 978-952-7215-55-5 Mobi
110 sidor | Publicerat 16.3.2018

Köp en e-bok från Elisa Kirja eller en pocketbok från Osuuskummas webstore:

Osuuskumma International ylpeänä esittää: kokoelman verran spefi-novelleja ruotsiksi!

Osuuskumman tuore novelliantologia Trollguld och andra berättelser tuo suomalaista scifiä ja fantasiaa ruotsinkielisille lukijoille koti- ja naapurimaassa.

Kansi: J.S. Meresmaa

”Jag hade försökt få mossan att växa på alla sätt jag bara kunde. Trollguld hade han kallat det, det hade lyst i mörkret med ett spöklikt, fosforaktigt sken. Hur jag än försökte hade glöden bleknat då han försvunnit.”

Trollguld och andra berättelser on antologia, joka sisältää kymmenen suomalaisen tieteis- ja fantasiakirjoittajan novelleja ensimmäistä kertaa ruotsiksi. Kymmenen erilaista kertomusta vievät lukijan muun muassa mystiseen sirkukseen ja autiolle majakkasaarelle. Lukija tapaa merirosvoja, peikkoja ja yön olentoja – keskiyön auringon alla ja korkeiden lumikinosten keskellä. Vaan mistä löytyykään peikonkultaa?

”Suomalaisia tieteisnovelleja on käännetty hyvin vähän ruotsiksi, vaikka ne ovat hyvin korkeatasoisia”, sanoo antologian toinen toimittaja, kirjailija Saara Henriksson. ”Haluamme avata kielirajat, jotta ruotsalaiset ja ruotsinkieliset lukijat pystyisivät tutustumaan niihin.”

Antologia on osa Osuuskumma International -julkaisusarjaa, jonka tarkoitus on julkaista suomalaista spefiä muilla kielillä. Sarjassa on aiemmin ilmestynyt kolme antologiaa: englanninkieliset Never Stop ja The Self-Inflicted Relative (2017) sekä espanjankielinen Luces del norte (2016).

Trollguld och andra berättelser
 Toim. Saara Henriksson & Christine Thorel
 Kirjoittajat: Samuli Antila, Maija Haavisto, Saara Henriksson,
 Taru Kumara-Moisio, Taru Luojola, O.E. Lönnberg, J.S. Meresmaa,
 Mia Myllymäki, Christine Thorel, Kari Välimäki
 Käännös: Linn Wilhelmsson
 Kansi: J.S. Meresmaa
 ISBN 978-952-7215-52-4 nidottu
 ISBN 978-952-7215-53-1 ePub
 ISBN 978-952-7215-54-8 ePub+DRM
 ISBN 978-952-7215-55-5 Mobi
 110 s. | Julkaistu 16.3.2018

Saatavana sähköisenä Elisa Kirjasta ja painettuna Osuuskumman verkkokaupasta:

Uutuusromaanissa seikkaillaan suklaan ja kuolemattomuuden parissa

Carita Forsgrenin Ambrosia on kaikenikäisille naisille suunnattu seikkailukirja, jossa chick lit kohtaa science fictionin.

 

Kansi: Carita Forsgren

Mitä olisit valmis tekemään tai antamaan, jotta saisit kuolemattomuuden ja ikuisen nuoruuden?

Kolmekymppinen, suklaahullu Jenni on tottunut arkisiin ongelmiin, kuten kuinka saada vuokra maksettua ajallaan, kun hän yllätysraskauden myötä ajautuu keskelle vuosituhantista selkkausta ihmisten ja maapallolle haaksirikkoutuneiden muukalaisten välillä. Tuleeko Jennistä pelinappula, vai löytääkö hän lopulta sisäisen jumalattarensa?

Ambrosia on uudenlainen scifi-romaani, joka yhdistelee myyttejä, suklaata, kuolemattomuutta korkeaan hintaan tarjoavia muukalaisia sekä nykynaisen arkiongelmia kuplivaksi kokonaisuudeksi.

Carita Forsgren on Tampereella asuva kirjailija ja visuaalisen suunnittelun lehtori. Hän on kirjoittanut mm. kaksi historiallista romaania (Kolmen kuun kuningatar, Auringon kehrä) ja kaksi murhajännäriä (Perintö, Jänistanssi). Ambrosia on hänen ensimmäinen scifi-romaaninsa.

 

Carita Forsgren: Ambrosia
 ISBN 978-952-7215-46-3 nidottu
 ISBN 978-952-7215-47-0 ePub
 ISBN 978-952-7215-48-7 ePub+suojaus
 388 s. | Julkaistu 28.2.2018

Osta Ambrosia e-kirjana Elisa Kirjasta tai painettuna Osuuskumman verkkokaupasta:

Portti-voittaja Janos Honkonen: ”Jotkut tekstit vain haluavat tulla kirjoitetuksi”

Osuuskumman Janos Honkonen voitti ensimmäisen palkinnon Portti-lehden novellikilpailussa 2017. Kaiken yllä etana -romaanin kirjoittajan tekstit syntyvät toisinaan kuin kohtalon kautta, joskus taas työllä ja tuskalla.

Janos Honkosella on syytä hymyyn. Hänen novellinsa ”Sadan vuoden huuto” nousi ensimmäiselle sijalle scifilehti Portin perinteikkäässä novellikilpailussa vuoden 2017 lopussa ja tuotti kirjoittajalleen 2000 euroa puhtaana kouraan. Honkonen kuvailee tekstinsä syntyä käsittämättömäksi sarjaksi yhteensattumia.

– Viimeisin oli se, että olin melkein unohtanut koko jutun, ja kai maanantaina 27.11. tuli semmoinen ai nii. Aamulla googlailin että milloinkahan tulokset tulee. Netissä ei ollut mitään tietoa, niin luovutin, ja just samana iltana soi luuri.

”Sadan vuoden huuto” on aikamatkailutarina, jossa liikutaan Honkosen entisessä kotikaupungissa Jyväskylässä vuodesta 1918 lähitulevaisuuteen. Yksityiskohtaisemmin Honkonen ei halua kertoa novellin sisällöstä, sillä se kuulemma paljastaisi siitä liikaa. Hän tyytyy luonnehtimaan sitä ”ei erityisen pirteäksi”.

– Sain idean joskus 2014 tai 2015 alussa, en muista tarkalleen. Kun kerroin siitä silloiselle puoliskolleni, hän naurahti ja kysyi ”Janos, onko kaikki hyvin?” Tuppaan kirjoittamaan näemmä kahdenlaisia juttuja nykyään: sellaisia jotka kertovat valistushenkisesti enemmän tai vähemmän syvällisesti jostain aihepiiristä, ja fiilistelevämpiä tarinoita hyvin hirveistä parisuhteista.

”Sadan vuoden huuto” kuuluu ensin mainittuun kategoriaan.

– Itse idis lähti yhdestä päässä pyörineestä lausahduksesta, jota on käytetty scifileffassa, -sarjassa ja -kirjassa jos toisessakin ilman, että sillä olisi varsinaisesti tehty mitään. Lausahdus on siis tämä, jota heitetään, kun joku tekee jotain riskitieteellistä: you’ll be smeared across time/space/dimensions. Itse mietin, mitä se sitten tarkoittaisi käytännössä.”

Nauraen Honkonen vakuuttaa, että novellin Suomi 100 -aihepiiri oli sekin puhdasta sattumaa – ei siis huolellista laskelmointia. Itse asiassa vasta kaksi viikkoa Portti-voiton ilmoittamisen jälkeen hän tajusi kirjoittaneensa myös juhlavuositeemaan sopivan novellin.

Kun palaset osuvat kohdalleen

– Alkuperäinen suunnitelmani oli aloittaa tarina talvisodasta, mutta jokin siinä kinnasi vastaan ja homma ei vain edennyt, Janos Honkonen muistelee. Asia sai käänteen hänen jouduttuaan sairaalaan syksyllä 2015.

– Jouduin väenväkisin katsomaan tv-lähetyksiä, joita vihaan tuhannen auringon tulella. Näin sattumalta Ylen Pimeä historia -sarjan jakson, jossa käsiteltiin sisällissotaa, ja homma naksahti kohdalleen.

Honkonen halusi kuvata historiallista Jyväskylää mahdollisimman tarkasti ja sijoittaa tapahtumat juuri tietylle alueelle. Se oli kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty. Kaupungit muuttuvat radikaalisti sadassa vuodessa, ja arkielämän yksityiskohdilla maamerkkeineen on tapana kadota historian hämäriin.

– Mietipä hetki tiedätkö, oliko kotikaupungissasi katuvalot vuonna 1918, ja olivatko ne sähkövaloja vai jotain kaasulamppuja? Honkonen heittää esimerkin.

Sattuma tuli kuitenkin jälleen avuksi. Honkosen äiti oli vastikään käynyt Jyväskylän historiaa käsittelevässä valokuvanäyttelyssä ja osasi antaa tietoja juuri oikeasta alueesta. Kun Honkonen valitti valokuvanäyttelyn hajanaisuutta ja kokonaiskuvan puutetta kaverilleen, tältä sattuikin löytymään tietokoneelta Jyväskylän asemakaava vuodelta 1902 ja topografia vuodelta 1920. Jopa katuvalojen mysteeri selvisi, kun Honkonen tiedusteli ”ihmeitä toivomatta” asiaa Keski-Suomen museosta – aiheesta löytyi seikkaperäinen tutkimus vuodelta 2009, Anne-Marjut Rauhalan gradu ”Valaistus kaupunkitilan tekijänä”. Erään keskeisen taustatiedon novelliin Honkonen oli puolestaan saanut jo vuonna 2010 entiseltä kollegaltaan, johon oli sattumalta törmännyt – ensimmäistä kertaa yhdeksään vuoteen.

Tarinalle piti löytää myös sopiva lähtökohta todellisuudesta.

– Tässä kohden meinasi tulla tenkkapoo, koska Jyväskylän alueella ei tapahtunut sisällissodan aikana mitään kauhean dramaattista – paitsi erittäin mystinen tulipalo juuri samana yönä, kun vallankumous julistettiin. Se sopi tarinaan täydellisesti.

Mitä pidemmälle Honkonen ideoi ”Sadan vuoden huutoa”, sitä hämmästyttävimmin palaset alkoivat loksahdella kohdalleen. Aikamatkailun selittämistä varten hän löysi valmiin esoteerisen teorian, jonka yhteensovittamiseen novellin keskeisten ideoiden kanssa tarvittiin vain pientä mutkien suoristusta. Rauhalan gradussa taas mainittiin erikseen, että eräs tarinan kannalta olennainen alue – nykyään kaupunginosa, vuonna 1918 vielä erillinen kylä – oli pimeänä juuri novellin tapahtuma-aikaan.

– Hemmetti, kuun vaihekin osui nappiin, Honkonen hehkuttaa. – Jotkut tekstit ilmeisesti vain haluavat tulla kirjoitetuksi.

Romaanin kirjoittamisen tuskaisuus

Janos Honkonen on kunnostautunut novellistina myös lukuisissa Osuuskumman antologioissa, joista tuorein on viime syksynä ilmestynyt Murtumia maisemassa. Antologian teemana on urbaani löytöretkeily, joka on ollut Honkosen rakkaimpia harrastuksia.

– Hain ja löysin raunioista samoja viboja kuin luonnossa liikkumisesta. Sellaista rauhaisaa, ajatonta vaeltamisen tilaa, jossa irtautuu kokonaan arkitodellisuudesta. Yllätyn joka kerta uudelleen kun joku pitää urbexiä jonkinlaisena adrenaliinintäyteisenä extreme-lajina, koska minulle se oli juuri vastakkaista: pakoa rauhaan ja hiljaisuuteen adrenaliinintäyteisestä extreme-arjesta.

Novellin ”Kello ei ollut mitään, ei minään päivänä” ensimmäisen vedoksen Honkonen kirjoitti jo 2013–2014. Myös tämä novelli syntyi huomattavan kevyesti. Itseironisesti hän luonnehtii novellia ”vähän fuskaukseksi”; se perustuu suoraan yhteen hänen omaan urbex-reissuunsa.

– Yhdellä ilmeisellä muutoksella. Harrastajat tunnistanevat paikan linnunraatoineen, graffiteineen ja hengenvaarallisine kävelysiltoineen. Nyttemmin se on jo purettu.

Aina kirjoittaminen ei ole Honkosellekaan yksinkertaista. Nykyisin hän kuvailee itseään jopa vastahakoiseksi kirjoittajaksi sekä kirjailijakliseeksi: esikoisromaanin jälkeen toisen romaanin työstäminen on ollut kauniisti sanottuna tuskallinen prosessi. Esikoinen  Kaiken yllä etana ilmestyi Osuuskummalta jo 2013.

– Kaksi romaani-ideaa on pyörinyt päässä vuosia ja kolmaskin liittyi tangoon, Honkonen kertoo. – Kun olin valmiina aloittamaan ensimmäisen, luin juuri silloin erään uutuusromaanin rapakon tuolta puolen, joka oli niin lähellä omaa ideaani, että maku meni. Toinen idea jumittui kriittiseen taustatutkimusongelmaan jota pyrin edelleen ratkomaan, ja kolmas muuttui räkäisestä kehokauhusta omin päin Stephen King -henkiseksi ”pikkulapset pikkukaupungissa” -kamaksi, ja joutui hyllylle jotta vilahti.

Varsinaisena ammattinaan Janos Honkonen käsikirjoittaa videopelejä, ja hän on tehnyt myös journalistisen ja pr-alan töitä. Näissä töissä tekstiin on suhtauduttava hänen sanojensa mukaan ”rehuna”: tiukat aikataulut pitävät huolen, että tekstin on valmistuttava nopeasti ja sen jälkeen on välittömästi käytävä uuden kimppuun.

– Tavoitteenani on tuoda yhä enemmän journoajan ammattimaista ”tekstiä tulee vaikkei huvittaisi” -asennetta kaunokirjallisuuden puolelle. Teen kaiken edelleen vähän väärin: odottelen ideoita ilmestyväksi, kirjoitan liikaa oikeissa fiiliksissä, liian vähän perslihaksilla, ja tarvitsen kustannustoimittajan, joka uskaltaa välillä vedellä vyön solkipäällä. Muokkaukset uusiin vedoksiin teen tyylillä, joka muistuttaa astioiden paiskomista.

Janos Honkonen rohkenee luvata seuraavan romaaninsa ilmestyvän ensi vuosikymmenellä. Mitä muita tavoitteita kirjailijalla on nyt, kun Suomen – Atoroxin ohella – arvostetuin spefinovellipalkintokin on voitettu?

– Joskus asetin tavoitteekseni sen, että jos Portin ja Atoroxin saisi ja romaanin ei-omakustanteena englanninkielisille markkinoille, niin se olisi pakolliset siinä ja loput on ekstraa, Honkonen myhäilee.

 

Janos Honkosta haastatteli Artemis Kelosaari.

Saara Henriksson – kirjallisuuden monitoimija meren ja muistojen äärellä

Kolmannen romaaninsa vastikään julkaissut Saara Henriksson on tyytyväinen vapaa kirjailija, joka liikkuu sujuvasti kauno- ja tietokirjallisuuden välillä.

Kuva: Outi Puhakka / Outo Kuva

Saara Henriksson (s. 1981) on todellinen kirjallisuuden monitoimija. Esikoisteoksensa, Moby Dollin (Into, 2011), julkaisun jälkeen hän on kirjoittanut kaksi romaania, Linnunpainon (Into, 2012) ja Syyskuun jumalat (Into, 2017), novelleja sekä tietokirjan Leppoisa opas huusholliin (Into, 2017), joista viimeisen yhdessä Anna-Maija Savolaisen kanssa. Kirjoittamisen lisäksi hän opettaa kirjoittamista, työskentelee toimittajana ja on aktiivinen pienkustantaja Osuuskumma-kustannuksessa. Miten tällainen ura on syntynyt?

– Ennen kirjailijanuraani työskentelin hetken aikaa toimittajana ihan perinteisessä uutistoimituksessa, Henriksson kertoo. Freelancerin uralle häntä houkuttelivat vapaus päättää oman työn sisällöstä ja luoda omat aikataulut.

– Tällä hetkellä olen varsin tyytyväinen vapaa kirjailija. Luovan kirjoittamisen opettamiseen minua puolestaan vetää sosiaalisuus, samoin osuustoimintaan. Minulla on juuret vahvasti vaihtoehtoliikkeessä ja alakulttuurissa, joten itsepäinen oman tien kulkeminen on ehkä minulle luontaisempaa kuin vieraan palveluksessa työskenteleminen. En tiedä, oppisinko enää ihmisten tavoille, jos sellainen tilanne tulisi eteen.

Tasapainoa oman kirjoittamisen ja muiden kirjallisten toimien välillä Henriksson hakee vaihtamalla työn sisältöä vireystilan mukaan.

– Minulle on tuttua se, että välillä teksti virtaa kaoottisina ryöppyinä, välillä on hiljaisempaa. Käytän kuivat kaudet muiden töiden hoitamiseen.

Henriksson näkee, että monitoimijuus ei ole jotakin, jota moderni kirjailijuus ja ammattimainen kirjailijuus ehdottomasti vaatii, mutta kokee, että siitä on hyötyä.

– Kirjoitan jatkuvasti erilaisia tekstejä, kuten tieto- ja kaunokirjallisuutta. Koen, että pelkän kaunokirjallisuuden varaan jättäytyminen olisi liian epävarmaa taloudellisesti ja henkisesti.

Osuuskuntamuotoista kustantamotoimintaa Henriksson pitää kirjoittajalle sekä aikasyöppönä että valtavana voimavarana.

– Kirjallisuus on kokenut ison murroksen viime vuosikymmenten aikana, ja yhä useammin saan lukea siitä, miten kirjailijat kokevat jääneensä lapsipuolen asemaan kaupallisissa kustantamoissa.

Muistojen epäluotettavuudesta

Henrikssonin kolmas romaani Syyskuun jumalat ilmestyi äskettäin. Romaanin ajatus muistojen epäluotettavuudesta ja maailman hajoamisesta ja uudelleensyntymisestä ovat jo herättäneet ihastusta kirjablogeissa. Syyskuun jumalien idea pälkähti kirjailijan päähän metrossa Budapestissa vuonna 2010, kun hän kesken matkan huomasi, että hänen pysäkkinsä Moskva tér oli vaihtanut nimeä joksikin aivan muuksi.

– Budapestissa kuten monessa entisessä sosialistisen blokin maassa on viime vuosikymmeninä ollut käynnissä suuri historian uudelleen kirjoittamisen aika, Henriksson kertoo.

– Lähdin miettimään, mitä olisi tapahtunut, jos historia olisi mennyt toisin, ja sitten vielä toisin. Syntyi idea romaanista, jossa matkustetaan näiden erilaisten todellisuuksien välillä.

Tarinan keskiössä on amerikkalainen yliopisto-opettaja Paul, joka alkaa Henrikssonin tavoin huomata outoja muutoksia ympäristössään.

– Halusin päähenkilön, joka on ulkopuolinen paitsi unkarilaisessa yhteiskunnassa, myös koko Euroopassa, Henriksson kertoo päähenkilöstään. Amerikkalaisena yliopistomiehenä Paul on tottunut olemaan Euroopassa turistina, mutta samalla suuri osa maanosan todellisuudesta jää hänelle vieraaksi.

Henriksson kirjoittaa hyvin vaivattoman tuntuista, mutta silti harkittua, kaunista kieltä, jonka kirjailija paljastaa olevan pitkän hiomisen tulos.

– Toimittajana tekstin tuottaminen ei sinänsä ole minulle vaikeaa, Henriksson myöntää, mutta kertoo, että joutui opettelemaan kokonaan uuden kirjoittamisen tavan lähtiessään aikanaan toimittajanuralta kirjailijaksi.

– Vaikeinta oli kaunokirjallisten sävyjen löytäminen journalistisen tehokkuuden ja kiteyttämisen jälkeen.

Kuva: Outi Puhakka / Outo Kuva

Taide jäsentää kokemusmaailmaa

Henrikssonin romaanit käsittelevät pintapuolisesti hyvin erilaisia aiheita, mutta hän näkee tuotannossaan myös toistuvia, itselleen kirjailijana läheisiä teemoja, tärkeimpinä muisti ja identiteetti. Toisaalta hänen tarinoissaan taide (musiikki, tanssi, kuvataide) toimii keinona jäsentää inhimillistä kokemusmaailmaa.

Henrikssonilla on muutamia lempikirjailijoita, joilta hän yrittää lukea kaiken, mitä ilmestyy tai on ilmestynyt. Näitä ovat muun muassa Marguerite Duras, Peter Hoeg ja Leena Krohn.

– Monia kirjailijoita ihailen heidän työtapojensa säntillisyyden vuoksi. Itse olen vähän sellainen roiskija, Henriksson myöntää.

Henrikssonin seuraava kaunokirjallinen teos on tieteisnovellikokoelma Avaruusajan unelmia, joka sisältää novelleja kymmenen vuoden ajalta.

– Monet niistä ovat lyhyehköjä, yhden keskeisen idean ympärille kiertyviä tekstejä.

Spekulatiivisessa fiktiossa Henrikssonia kiehtovat ihmettely ja mittaluokat.

– On inhimillistä katsoa tähtiin ja kuvitella, miltä tuntuisi olla jossakin aivan muualla.

Tulevan kokoelman tarinoista useat liittyvät mereen. Vaikka Henriksson toivoo, ettei toistaisi itseään kirjailijana, hän myöntää usein päätyvänsä juuri veden äärelle. Syitä on monia.

– Veden paino ja vedessä olemisen painottomuus, ihmiselle vieraan elementin kylmyys ja kauhistuttavuus, meren oudot olennot, syvyydet kätkevä pinta, listaa voisi jatkaa loputtomiin!

Seuraavassa kaunokirjallisessa projektissaan Henriksson aikoo kuitenkin siirtyä veden ääreltä suomalaiseen metsään.

– En pysty romaanin sisällöstä vielä kauheasti sanomaan, mutta sen tärkeinä rakennusosina ovat pimeä syysmetsä, moderni luonnonsuojelu, häikäilemätön voitontahto ja metsän ikiaikaiset voimat, Henriksson maalailee nauraen hiljalleen rakentuvaa tulevaisuuden projektiaan.

 

Saara Henrikssonia haastatteli Magdalena Hai.