Vilkas karjalatar hiljentyy sanojen äärellä

Tarja Sipiläinen on julkaissut yli 60 novellia eri antologioissa ja lehdissä – viimeisimpänä Kouvolan Dekkaripäivien raapaleantologiassa.

– Pidän jännäreiden kirjoittamisesta, sanoo Tarja Sipiläinen, kun kysyn häneltä innosta osallistua Kouvolan Dekkaripäivien uusimpaan kirjoituskilpailuun. – Olen lukenut dekkareita nuoresta asti ja katsonut niitä myös elokuvina ja sarjoina.

Sipiläisen raapale on mukana tänä vuonna Dekkaripäivien raapaleantologiassa, johon otettiin yli 700 kirjoitukilpailuun osallistuneesta 100 parasta. Raapaleet ovat Sipiläiselle tuttu ilmaisumuoto, sillä hän on ollut aiemmin mukana Osuuskumman raapaleantologioissa, tuoreimpana niistä Ajantakojat-kokoelmassa.

Raapaleet ovat tasan sadan sanan mittaisia tarinoita. Alun perin niitä tehtiin tieteis-, fantasia- tai kauhuaiheista, mutta ilmiö on levinnyt nyt muidenkin genrejen puolelle. Osuuskumman Ajantakojat on kasattu nettipalvelussa mukana olleista teksteistä, mutta luokiteltu kirjaa varten niin, että mukana on jokaisen raapaleen lopussa lukusuositus tai pari, mihin tarinaan seuraavana lukijan kannattaisi hypätä. Teos onkin kuin virtuaaliseikkailu erilaisiin maailmoihin.

Sipiläisen Ajantakojissa olevassa novellissa ”Perhosefekti” esitellään nainen, joka valmistautuu juhliin ja aikoo tehdä näyttävän sisääntulon sonnustautumalla hiuksiin laitettaviin perhosklipseihin. Sisääntulosta tuleekin sitten tavanomaista näyttävämpi. ”Mosquitian vartijoissa” arkeologisen löydön tekijät huomaavat, että muinaisessa temppelissä ei kannata lukea vanhoja tekstejä ääneen.

Mikä raapaleissa sitten kiehtoo?

– Tiiviys, ehdottomasti, Sipiläinen vastaa.  – Aluksi kirjoitin niitä harjoitellakseni rönsyjen karsimista, mutta sitten jäin niihin koukkuun. Miten paljon sadalla sanalla voikaan kertoa!

Sipiläinen kuvaa, miten raapaleiden kirjoittaminen aukaisee lukkoja.

– Saan itseni kirjoitusvireeseen raapaleilla. Suorastaan huijaan itseni kirjoittamaan niiden avulla, niin että työ lähtee joskus lapasesta. Sata sanaa kasvaa helposti moneksi tuhanneksi.

Sipiläinen on myös mukana Osuuskumman kissa-aiheisessa antologiassa Varjoisilta kujilta novellillaan ”Peto”. Se on reaalifantasiaa, parisuhdetarina nuorestaparista, joka tapaa lenkkipolulla ja rakastuu. Suhteeseen sekoittuvat mukaan kissa ja koira.

Antologioihin kirjoittamisessa Tarja Sipiläinen on konkari, sillä hän on ollut mukana yli kolmessakymmenessä kokoelmassa.

– Olen ilmeisesti huono sanomaan ei, Sipiläinen naurahtaa. – Antologioissa minua kiehtoo yhteisöllisyys. Niissä on hyvät toimittajat ja teemat, jotka vievät mukanaan. Tarvitsen deadlineja, jotta saan aikaiseksi.

Sipiläiseltä on ilmestynyt eri julkaisuissa kymmenen vuoden aikana yhteensä yli 60 novellia.

– Koen, että edelleen harjoittelen kirjoittamaan, hän silti sanoo. – Mietin aina uuden teeman kohdalla, millainen tarina tähän kyseiseen teemaan sopisi.  Vireillä olevat työt ruokkivat myös muuta kirjoittamista.

Kilpailut ja novelliprojektit ovat Sipiläiselle kirjoittamisen suola.

– Novellit ovat olleet minulle ajankäytöllisesti helpompia kuin pidempi proosa. Jos siirryn romaanin kirjoittamiseen, on minun opeteltava sanomaan pienemmille teksteille ei. Pari kertaa olen jo aloittanutkin romaanin, sitten on tullut kirjoituskutsu novellikisaan tai -antologiaan, ja niinhän siinä on käynyt, että jo aloitettu romaani on tiivistynyt novelliksi.

Novelleja on tulossa lisää. Seuraavana ilmestyy Osuuskumman Murtumia maisemassa -antologiassa novelli ”Valontuoja”. Se on saanut vaikutteita Bengstkärin majakkareissusta, jolla Sipiläinen oli vuonna 2016 usean muun kirjailijan kanssa.

– Bentgtskärin miljöö sai aivot kihisemään ja ajatukset kuplimaan. Majakan syrjäinen sijainti, jyhkeä rakenne ja kiehtova historia kuiskuttelivat, suorastaan huusivat, tarinoita. Moni muukin taisi inspiroitua tuolla reissulla! Sipiläinen kuvailee matkakokemusta.

– Kun kulkee aistit avoimina, virikkeitä tosin saa kaikkialta, eikä välttämättä tarvitse lähteä kotisohvalta minnekään. Arki on täynnä tapahtumia, kuvia, ääniä, tunteita, joista tarinoiden ideat usein lähtevät.

 

Tarja Sipiläistä haastatteli Anne Leinonen.

O.E. Lönnberg oppi arvostamaan lyhyttäkin lyhyempää proosaa

O.E. Lönnbergin esikoisteos Langanpäitä sisältää täsmälleen sata lyhyttä tarinaa. Vaikutteita Lönnberg on ottanut niin kansanperinteestä, kauhusta kuin uuskummastakin.

O.E. Lönnberg aloitti ensimmäisen fantasiaromaaninsa kirjoittamisen ala-asteella. Siitä pitäen hän on haaveillut oman teoksen julkaisemisesta – ja aloittanutkin sen kirjoittamisen monta kertaa.

– Nuorempana kirjoitin runoja ja äkäistä proosaa, hän sanoo.

Lönnberg kertoo, että kimmokkeen spefi-kirjoittajan uralle tarjosi paitsi sanataide- ja roolipeliharrastus, myös kontakti muihin saman alan kirjoittajiin. Kirjoittaja, jonka jalanjälkiä hän kertoo seurailleensa, on Shimo Suntila, joka on niin ikään Osuuskumma-kirjailijoita. Suntila oli julkaissut Sata kummaa kertomusta -raapalekokoelman (Kuoriaiskirjat 2013) samankaltaisen vuoden kestäneen projektin jälkeen.

Kirjoittamista Lönnberg on opiskellut myös sivuaineen verran Turun yliopiston luovan kirjoittamisen koulutusohjelmassa. Hänen mukaansa joistakin kursseista oli hyötyä, toisista ehkä ei, mutta joka tapauksessa hän mielellään luki ja kommentoi muiden kirjoittajien tekstejä.

– Opinnoista oli iloa etenkin siinä mielessä, että pääsi tekemisiin erilaisten kirjoittajien kanssa.

Aikaisemmista julkaisuista Lönnbergille on ollut merkityksellinen debyyttinovelli Peikonkulta URS-liikkeen antologiassa Hei, rillumapunk! sekä toki Portti Science Fiction -kilpailusta lohjennut kunniamaininta. Merkittävä oli myös kunniamaininta Spekulatiivinen Turku -kilpailussa sekä julkaisu kyseisen kilpailun sadosta koostetussa antologiassa.

Scifi- ja fantasiakirjoittajien yhteisössä aktiivinen Lönnberg on toiminut myös muun muassa vuoden verran Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajien puheenjohtajana. Luovan kirjoittamisen opiskelijana hänen tekstejään on nähty aineyhdistys Kammion vuotuisen antologian lehdillä. Tämän lisäksi Lönnberg toimi viimeisenä aktiivisena opiskeluvuotenaan kyseisen antologian päätoimittajana.

Spefillään Lönnberg  ei halua esitellä vain jotakin hienoa laitetta vaan mennä syvälle ajatuksiin ja välittää syvempiä tasoja. Hän arvelee, että ”akatemian” taipumus vierastaa spefiä johtuu pohjimmiltaan siitä, että monesti spefi tyytyy viihdekirjallisuuden tapaan käsittelemään pintatason ilmiöitä.

Liveroolipelaaminen väylänä tarinankerrontaan

Proosan kirjoittamisen lisäksi O.E. Lönnbergille keskeinen harrastus on ollut roolipelaaminen ja larppaaminen, jonka osana myös larppien kirjoittaminen. Hän aloitti harrastuksen jo ala-asteella ja on jatkanut siitä saakka, vasta viime vuosina MS-tauti on pannut kapuloita rattaisiin. Viime vuonna hän oli mukana kahdessa larpissa.

Lönnbergille larppien kirjoittaminen on antanut ideoita sekä näkemystä maailmasta.

– Roolipeli on tarinankerrontaa muiden kanssa.

Lönnberg kertoo, että suomalaisessa larp-kulttuurissa pelinjohto on perinteisesti kirjoittanut hahmon pelaajalle. Kuvaukset voivat olla 20 sivuakin pitkiä. Hän arvelee, että larp-kirjoittaminen on vaikuttanut hänen kertojanääneensä. Esimerkiksi sinä-muodon käyttö, jota on nähtävissä muutamassa kokoelman tekstissäkin, on larp-hahmoissa tavallista.

Larpissa myös henkilöhahmo on kaikki kaikessa, sillä jokaisen hahmon pitää olla oman tarinansa päähenkilö. Vahvan kertojanäänen huomaa Langanpäitä-kokoelman teksteistä: aistiminen ja kokemus ovat vahvasti suodattuneet kerronnan kautta.

Lyhyt muoto

– Olen oppinut arvostamaan lyhyttä muotoa, kertoo O.E. Lönnberg, mutta mainitsee kuitenkin romaanikäsikirjoituksen olevan tekeillä.

Hän kertoo, että syitä kirjoittaa aivan lyhyttä proosaa oli useita. Yksi niistä oli Shimo Suntilan esimerkki, toinen se, että hän halusi oppia tiivistämään.

– Rönsyily on helppoa, tiivistäminen vaikeaa.

Lönnberg pohtii, että hänellä on antagonistinen suhtautuminen valtavirran kirjoittamiseen. Hänelle spefi on eräänlaista vastakulttuuria. Kuitenkin myös valtakulttuurin puolelta voi ottaa ja antaa. Hän muistelee yliopiston runokurssia vetäneen Tommi Parkon tokaisua ”tietyllä tavalla jokainen runo kertoo maailmanlopusta”.

– Parkko tarkoitti luultavimmin puhua kuvainnollisesti elämää suuremmasta mullistuksesta, mutta otin lausuman konkreettisesti ja päätin kirjoittaa kurssilla runoja pelkästään maailmanlopusta.

Suureksi kirjalliseksi esikuvakseen Lönnberg mainitsee Neil Gaimanin.

– Toki näin lukeneemmalla iällä tunnistan myös ne ongelmat. Sieltä minun maneereistanikin moni tulee, hän naurahtaa.

Kotimaisia suosikkeja ovat Johanna Sinisalo ja Pasi Ilmari Jääskeläinen.

– Tavoitteeni on kirjoittaa proosaa, joka olisi jollekin lukijalle todella merkityksellistä.

 

O.E. Lönnbergin haastattelijana toimi Saara Henriksson.

Esikoisnovellikokoelma tulvii outoja hetkiä

O.E. Lönnbergin pienoisnovellit kokoelmassa Langanpäitä muodostavat vaikuttavan kavalkadin eriskummallisia kohtaamisia ja surrealistisia tilanteita. 

Kansi: Ami Koiranen

“Minä räpäytin siipiäni kerran, kaksi. Se tuntui kummalta, tuntea niiden liike, jota siteet eivät enää kahlinneet. Vapaus oli juovuttavaa.”

Langanpäitä on kokoelma välähdyksiä: hetkiä, katseita, kohtaamisia ja kohtaamattomuuksia. Yksikään kokoelman sadasta tarinasta ei ole sataa sanaa lyhyempi, eikä yksikään kahtasataa pidempi. Tarinat kertovat erilaisista maailmoista, joissa peikot lausuvat runoja, konstruktit hamuavat höyryä ja ensitreffeillä saattaa seuralaisen huulilta lehahtaa perhonen lentoon. Kun tarttuu langan päähän, ei voi tietää, mihin se johdattaa.

O.E. Lönnberg (s. 1988) on turkulainen filosofian maisteri. Hän aloitti ensimmäisen eeppisen fantasiasarjansa kirjoittamisen ollessaan ala-asteella. Myöhemmin hän oppi arvostamaan lyhyempää muotoa. Ja sitten vielä lyhyempää. Langanpäitä (Osuuskumma 2017) on hänen esikoisteoksensa.

O.E. Lönnberg: Langanpäitä
 ISBN 978-952-6642-67-3 (nidottu)
 ISBN 978-952-6642-68-0 (ePub)
 120 s. | Julkaisu: 6.5.2017

Osta e-kirja Elisa Kirjasta!

Osta kirja painettuna:

Minna Roininen kartoittaa unen ja toden rajoja

Psykologin koulutuksen saanut Minna Roininen kirjoittaa esikoisromaanissaan unista, jotka muuttavat aviokriisiin ajautuneen pariskunnan elämän. Pimeänkutojat haastaa pohtimaan, minkä merkityksen ihminen antaa unille. 

Minna Roininen on kirjailija ja psykologi, joka on kotoisin Ylivieskasta ja asuu Helsingissä. Hän on aloittanut kirjoittamisen jo lapsena, kun sai lahjaksi kissakantisen muistivihon, johon kirjoitti runoja. Roinisen tarinoihin alkoi ilmaantua maagisia elementtejä jo varhain, mutta hän ei tehnyt tietoista päätöstä kirjoittaa juuri kummaa kirjallisuutta.

– Lähtökohtani ovat aina reaalimaailmassa, ja sitten jokin menee vinoon. Näin tapahtuu riippumatta siitä, päätänkö alussa sellaista vai en, Roininen kertoo.

Kirjoittajana Roininen pyrkii lukemaan paljon aina, kun ehtii. Hän ahmii kaikkea mahdollista keittokirjoista neurologisiin tapauskertomuksiin ja lukee tietysti romaaneja. Silloin, kun aikaa on, hän pelaa myös videopelejä ja suorittaa erilaisia verkkokursseja.

Aihe, jota Roininen toistuvasti palaa pohtimaan kirjoituksissaan, on se, miten ihminen tarvitsee itsenäisyyttä mutta on kuitenkin aina jossain määrin riippuvainen muista. Roininen kirjoittaa mielellään myös tiedemaailmasta ja erilaisten ihmisten epätodennäköisistä yhteentörmäyksistä.

Roinisen esikoisromaani Pimeänkutojat ilmestyi huhtikuussa 2017. Pimeänkutojien keskiössä on Ruotsissa asuvan suomalaispariskunnan hajoava avioliitto. Simon on fyysikko, joka kärsii painajaisunista ja pelkää nukkumista niiden vuoksi. Alman on kahlinnut kotiin pitkäaikaissairaus. Tarinan alussa Alma ja Simon alkavat valmistella muuttoa takaisin Suomeen. Suunnitelmat saavat odottamattoman käänteen, kun Simonin painajaiset alkavat läikkyä Almankin uniin ja osaksi pariskunnan todellisuutta. Unimaailman kautta lukija pääsee käsiksi hahmojen menneisyyteen ja haaveisiin. Ne voivat olla pelottavia, jos jää niiden vangiksi.

– Simonin tavoin kärsin itse aikaisemmin unettomuudesta, joten tiedän, miltä tuntuu, kun unen saaminen ja sen miettiminen valtaa kaikki ajatukset, mikä tietenkin tekee nukkumisesta entistä vaikeampaa, Roininen kertoo. – Simonin uniin on saattanut hiipiä rahtusia omista painajaisistani, mutta omat yöuneni ovat ainoastaan parantuneet näinä vuosina, jotka olen romaania kirjoittanut.

Virikkeen Pimeänkutojiin Roininen sai vanhasta suomalais-karjalaisesta sielulintu-uskomuksesta. Siihen liittyy perinne pitää puista lintua lähettyvillä nukkumisen aikana. Linnun uskottiin suojelevan sielua unen aikana ja tuovan sen takaisin aamulla, jos nukkuja on eksynyt unessa liian kauas.

Ei symboliikkaa vaan merkityksen pohtimista

Roininen on ammatiltaan psykologi, mutta hän ei erityisesti ajattele sitä kirjoittaessaan. Hän toteaa, että kirjoittamisessa ja psykologin työssä on kuitenkin yllättävän paljon yhteistä, ja uskoo, että psykologian pariin ohjanneet piirteet ovat saaneet hänet myös tarttumaan kynään. Psykologin ammatin Roininen kertoo vaikuttaneen siihen, ettei hän kirjoita unista niinkään symboliikan ja unien tulkitsemisen kautta, vaan vaikka tarina itsessään saa maagisia sävyjä, lähtökohta on niinkin arkinen ja yleinen pulma kuin unettomuus.

– Lukija voi halutessaan tehdä päätelmiä siitä, mitkä tapahtumista ovat totta tai unta, tai mitä symbolista Alman ja Simonin unien taustalta voi löytää. Se ei kuitenkaan ollut oma lähtökohtani kirjoittamiseen, vaan pikemminkin se, minkä merkityksen jokainen itse unille antaa ja kuinka paljon ne silloin hallitsevat elämää, Roininen sanoo.

Alma ja muut kirjan hahmot ovat romaanihenkilöitä ja jo siitä syystä heistä näyttäytyy kirjassa vain siivu. Psykologilla voisi kuitenkin olla paljon keskusteltavaa Pimeänkutojien hahmojen kanssa. Roininen myöntää, ettei ole aiemmin miettinyt, mitä sanoisi Almalle, jos tämä tulisi hänen vastaanotolleen.

– Omassa mielessäni hahmot ovat paljon kompleksisempia kuin millaisina heitä romaanimittaisessa tekstissä pystyisi kuvaamaan. Luottamus tuntuu olevan tunne, jonka kanssa Alma ajautuu alituiseen ääripäästä toiseen, joten siitä saattaisimme keskustella. Tietysti vain, jos hän ensin rohkaistuisi varaamaan ajan…

Pimeänkutojat perustuu aiemmin julkaistuun sähköiseen syväkirjaan Unohdetut ovet (Kirjalabyrintti 2015). Roininen kertoo, että matkalla interaktiivisesta teoksesta painetuksi romaaniksi tarina on vielä tiivistynyt ja terävöitynyt.

– On ollut hetkiä, jolloin olen pohtinut, mitä lukija ajattelee, jos tarinaan tulee näin suuria muutoksia. Toisaalta emme enää kirjoita savitauluille, vaan sähköinen julkaiseminen mahdollistaa tarinoiden muuttumisen ja kehittymisen myös ensijulkaisun jälkeen.

Takakannessa Pimeänkutojia kuvaillaan kauhusta ammentavaksi unitrilleriksi. Alman ja Simonin tarina ei kuitenkaan ole läpeensä synkkä. Roininen nauttii kerronnassa tietynlaisesta mustan komediallisuuden ja draaman sekoituksesta ja uskoo, että lukija voi löytää jotain samankaltaista myös Pimeänkutojista.

Ainakaan toistaiseksi Roininen ei ole suunnitellut palaavansa Pimeänkutojien henkilöihin. Hänellä on työn alla useita projekteja, joiden tuloksia jäämme innolla odottamaan.

 

Lisätietoa teoksesta Pimeänkutojat.
Minna Roinisen kirjailijasivu.

Yliluonnollisessa trillerissä unet repivät ihmismieltä

Minna Roinisen kauhuvaikutteinen unitrilleri Pimeänkutojat vie lukijansa maailmaan, jossa mielikuvitusystävät kasvavat aikuisiksi ja lapsuuden painajaiset tunkeutuvat limittäin todellisuuden kanssa.

Kansi: Miia Anttila

Ne vaanivat saalistaan unien äärillä. Jos ne surmaavat uneksijan keskellä painajaista, osa tämän mielestä kuolee.

Alma Eriksson on sairautensa vuoksi jäänyt vangiksi avioliittoonsa. Hänen fyysikkomiehensä Simon on kaikin puolin ikävystyttävä tyyppi, jonka pienistä pakkomielteistä ei ole haittaa kenellekään. Ei ainakaan ennen kuin Simonin synkät unet kietoutuvat osaksi pariskunnan elämää. Vähitellen Alma käsittää, ettei Simon ole enää se mies, johon hän kerran rakastui – mutta tämä on yhä olemassa jossain varjojen tuolla puolen. Pelastaakseen miehensä Alman on löydettävä keino omien painajaistensa hallitsemiseen. Tässä tehtävässä häntä opastaa aavemainen Frank Pohjoispuoli, jolla on omat syynsä estää Simonia luisumasta hulluuteen.

”Joskus ainoa tapa päästä ulos sietämättömästä tilanteesta on käsittää, ettei sitä ole mahdollista tehdä menettämättä ensin sellaista elämää, jonka olisi voinut elää.”

Minna Roininen (s. 1989) on Helsingissä asuva kirjailija ja psykologi. Hän on pitänyt peliblogia ja julkaissut e-kirjallisuutta ja novelleja. Pimeänkutojat (Osuuskumma 2017) on hänen ensimmäinen painettuna ilmestyvä romaaninsa. Teos on aiemmin ilmestynyt Kirjalabyrintti-kustantamon julkaisemana elektronisena syväkirjana nimellä Unohdetut ovet.

Minna Roininen: Pimeänkutojat
978-952-6642-57-4 (nidottu)
ISBN 978-952-7215-35-7 (ePub)
ISBN 978-952-7215-36-4 (ePub + suojaus)
280 s. | Julkaisupäivä: 28.4.2017

Osta e-kirjana Elisa Kirjasta!

Osta painettuna: