Uutuusromaanissa Valkoinen kaupunki ikitalvi on ajanut ihmiskunnan ahtaalle, mutta suljetuissa kaupungeissa hehkuu elämä. Kirjailija Anni Nupponen myöntää samastuvansa levottomiin päähenkilöihinsä.
Miltä tuntuisi kahlata kinosten keskellä ja purevassa pakkasessa – ei suinkaan vain pari kuukautta vuodesta, vaan ympäri vuoden? Tai vaihtoehtoisesti asua maanalaisessa kaupungissa näkemättä koskaan maan pintaa? Tällaisessa maailmassa elävät Anni Nupposen uusimman romaanin henkilöt.
Valkoinen kaupunki sai innoituksensa spontaanisti ja sattumalta. Nupponen kertoo suunnitelleensa aivan toista romaania, mutta uusi idea vain ryntäsi kirjoitusjonon ohi.
– Ensin näin Tampereen Valoviikoilla talon seinässä valograffitin, joka esitti isoa kookasta ympyrää tai mandalaa, hän muistelee.
– Siitä jonkin ajan kuluttua olin matkalla bussilla keskustaan. Bussi pysähtyi liikennevaloihin, jotka ovat hyvin harvoin punaiset. Näin vastapäisen talon seinän, joka oli jäässä ja siksi aivan valkoinen. Jostain tarinankerronnan ytimestä saapui ajatus: nainen etsii aurinkoa jäätyneessä kaupungissa.
Kotiin päästyään Nupponen alkoi välittömästi kirjoittaa tarinaa käsin muistikirjaansa. Seuraavaan iltaan mennessä tekstiä oli syntynyt jo 50 sivua.
– Minusta tuntui, että minulle oli annettu jotain tärkeää. Käsissäni oli romaanimittainen tarina, joka oli pakko kirjoittaa.
Valkoinen kaupunki sijoittuu ilmastokatastrofin jälkeiseen aikaan, 2040-luvulle. Maapallon lämpötila on laskenut dramaattisesti ja aiheuttanut globaalin uuden jääkauden. Eloonjääneet ovat vetäytyneet kolmeen Etelä-Amerikan kaupunkiin, jotka kaikki selviävät pakkasen keskellä omalla tavallaan. Huertapolis on futuristinen luksusasuinkeskus kupolin alla; Maasydän on louhittu luolaan; Nueva Arica eli ”Valkoinen kaupunki” värjöttelee sitkeästi paljaan taivaan alla lumen ja jään peittämänä.
Juuri Valkoisessa kaupungissa asuu päähenkilö Sonja Markova Maru, jonka isä Sasha Maru on ollut kuuluisa taidemaalari. Seikkaillessaan kaupungin alamaailmassa, ja myöhemmin Huertapoliksen taidepiireissä, Sonja yrittää oppia ymmärtämään isäänsä ja mennyttä maailmaa, jonka mukana tämä kuoli. Keskeiseksi symboliksi nousee Sashan legendaarinen kadonnut maalaus ”Auringonkehrä” ja siinä käytetty kuuluisa keltainen maali.
Muotteihin sopimaton
Anni Nupponen on kirjailijana jo kovan linjan tekijä. Hän on voittanut Atorox- ja Kuvastaja-palkinnot, ja Valkoinen kaupunki on hänen kaikkiaan kuudes kaunokirjallinen teoksensa. Hänen viljelemänsä genret ovat liikkuneet fantasiasta steampunkin kautta tulevaisuusscifiin, johon Valkoinen kaupunkikin lukeutuu.
– Valkoisen kaupungin kirjoittaminen oli omanlaisensa löytöretki, hän sanoo.
– Tiesin pääpiirteittäin, mitä tarinassa tapahtuu ja miten se loppuu. Kirjoittaminen oli kohti menemistä, teemojen ja henkilöhahmojen löytämistä.
Nupponen kertoo rakastaneensa tarinoita pienestä pitäen. Kirjoittamaan hän ryhtyi 14-vuotiaana.
– Kirjailijuudesta on tullut minulle tapa olla ja jäsentää maailmaa.
Valkoisessa kaupungissa taiteella on tärkeä rooli jo konkreettisesti juonen tasolla. Nupposen sydäntä lähellä ovatkin paitsi kirjallisuus, myös kuvataide, museot, elokuvat, sirkus, musiikki ja burleski.
– En osaa kuvitella elämää ilman taidetta, hän huokaa.
Merkityksellisiksi kysymyksiksi nousevat Valkoisessa kaupungissa myös taiteen arvo ja se, kenellä on oikeus määritellä se.
Jos Nupposen työskentelymetodit tapaavat olla spontaaneja ja kaavoihin kangistumattomia, sitä ovat myös hänen henkilöhahmonsa. Sonja on paikkaansa etsivä levoton individualisti.
– Minuun on aina vedonnut toiseus ja asiat, jotka ovat hiukan pois paikaltaan. Minun on vaikea samastua muotteihin ja valmiisiin kertomuksiin, varmasti teosteni päähenkilöt heijastelevat tätä kokemusta.
Sonja onkin Nupposelle läheisin Valkoisen kaupungin henkilöistä. Tarina kulkee vahvasti hänen kauttaan. Sivuhenkilöistään kirjailija on kiintynyt eniten rosoiseen kapakoitsijaan ja ex-merisotilaaseen Ishi Romanoffiin.
– Ishi on roisto ja juomari, mutta kirjan muihin hahmoihin verrattuna hänessä on aseistariisuvaa rehellisyyttä, hän hymähtää.
Elämä jatkuu
Valkoinen kaupunki, kuten monet muutkin Nupposen teokset, on kerronnaltaan aistillinen ja barokkisen rönsyilevä. Avoin eroottisuuskin värittää tarinaa. Sonjalla on romaanin aikana kaksi enemmän tai vähemmän intohimoista suhdetta: yksi Valkoisessa kaupungissa Pii Lorga -nimisen mekaanikkomiehen kanssa, toinen Huertapoliksen mahtinaisen Thea Adduccin kanssa. Kaikenlainen häpeä ja kompleksisuus loistavat riemukkaasti poissaolollaan seksikohtauksissa.
– Sonja on henkilöhahmona erittäin seksuaalinen, ja halusin, että se näkyy hänen tarinassaan, Nupponen sanoo.
Bi- tai panseksuaalisuus on enemmän sääntö kuin poikkeus Nupposen kirjoissa. Kirjailija myöntää kiinnittävänsä taiteessa huomiota siihen, missä määrin eri sukupuolia ja seksuaalisuuksia on esillä. Mikään ohjelmallinen kirjoittaja hän ei silti koe lähtökohtaisesti olevansa.
Samoin ympäristön tuhoutuminen, Valkoisen kaupungin keskeinen konteksti, on herättänyt vuonna 1981 syntyneessä Nupposessa raivoa ja turhautumista nuoresta saakka. Mutta vaikka romaania on mahdollista lukea dystopiana, sen keskiössä ovat aivan muut asiat kuin itse ilmastonmuutos. Romaanin maailmasta ei ole toivo vielä hävinnyt.
– Halusin kirjoittaa ilmastokatastrofia edeltävän yhteiskunnan mahdollisimman energiaomavaraiseksi ja uusia energiamuotoja käyttäväksi.
Seuraava romaani on Nupposella jo työn alla: se kertoo ”taiteesta, sinisestä ja ystävyydestä”. Hän on myös mukana pian Aavetaajuudelta ilmestyvässä, enkeliaiheisessa antologiassa Siipisulka. Valkoisen kaupungin viralliset julkistajaiset pidetään Tampereella 15.2.2019.
– Tuntuu hyvältä saada iso projekti päätökseen, Nupponen toteaa.
– Tai tästähän se oikeastaan todella alkaa, kun kirja on vihdoin lukijoiden saatavilla.
Anni Nupposta haastatteli Artemis Kelosaari
kirjailijakuva: Hanna Poropudas
kansikuva: Jani Laatikainen