8. joulukuuta – Lukeminen kannattaa aina

joulukalenteri8

Kirjailijan, tai sellaiseksi aikovan, on hyvä myös lukea paljon ja monipuolisesti. Näin tehdessään oppii kuin huomaamattaan, ja kärryillä pysyminen siitä, mitä kussakin genressä on aiemmin tehty, auttaa välttämään pahimpia kliseitä omissa teksteissä.

Kuvassa ”sivukirjastoni” sekä kahteen muuhun intohimooni – musiikkiin ja teräaseisiin – liittyviä artifakteja. Tavarat ovat about yhtä loogisessa järjestyksessä kuin ideani ja muistiinpanoni suurimman osan aikaa. Varsinainen kirjahylly ei suostunut kuvattavaksi, koska koki omien sanojensa mukaan itsensä pöhöttyneeksi.

Toisikohan pukki lisää kirjoja? Tai laajentaisi kämppää…

Hyvää joulua toivoo
                Markus Harju

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *