22. joulukuuta – Luukun takaa paljastuu seikkailu

Aika moni haluaa elämäänsä seikkailua ja huokailee, ettei sellaista Normaalin Ihmisen Oikeaan Elämään juuri kuulu. Tai jos kuuluukin, se on jokin massiivisen kallis ulkomaanmatka tai muu tempaus, jollainen on varaa tehdä pari kertaa elämässä. Tässä mielestäni unohdetaan miettiä, että mikä se seikkailu oikeastaan on? Seikkailut voi nähdäkseni kahteen tyyppiin, tai jatkumon ääripäihin. Rankimmillaan seikkailu on sarja vaaratilanteita, epämukavuutta, pelkoa ja nopeaa reagointia, joka on aika epämiellyttävä tapahtuessaan, mutta jolla on onnellinen loppu ja josta syntyy mahtava tarina. Sitten on se  toinen seikkailun muoto, jossa kohtaa yllättäen jotain uutta ja jännää, menee mielenkiintoiseen paikkaan, koettaa varpaalla asioita mukavuusalueensa ulkopuolella ja laajentaa horisonttejaan.
Seikkailu on mielentila.

Joulukalenteri22-2

Mitä paljastuu tämän päivän luukun takaa? (Kuva: Heli Hintikka)

Tokihan sitä aktiivinen ihminen elämäänsä tuota ensimmäistä seikkailutyyppiä saa hankittua, vaikka välillä ei yrittäisikään, mutta miellyttävä yllätys on se, että jälkimmäistä löytää sadan metrin säteellä asunnostaan. Arkinen seikkailu alkaa yksinkertaisimmillaan sitä, että astuu pois niiltä reiteiltä, joita kävelee koulun, kodin, työpaikan ja kaupan välillä: kääntyy yllättävästä kadunkulmasta katsomaan, mitä tuntemattoman kadun päästä löytyy, kiipeää aidan yli ihan vain katsoakseen mitä on toisella puolella, jää pari pysäkkiä aiemmin pois työmatkabussista ja menee katsomaan, mikä se jännä raunioitunut talo tai tehdas on, jota on tullut ihmeteltyä niin usein kulkuvälineen ikkunasta. Näin voi löytää vaikkapa ensimmäisen maailmansodan aikaisia linnoitteita ja bunkkereita, Krimin sodan aikaisen tarkka-ampujan haudan, hiidenkirnuja keskeltä metsää, puoliksi puretun proomun jonka sisätilat olisivat saattaneet olla hapenpuutteen takia tappavia, saaren jonne voi kahlata ja jonka rantakivet ovat täynnä yli satavuotiaita kaiverruksia, ja vaikka mitä. Mikään näistä ei vaadi erikoistaitoja, rahaa tai kummoisia kykyjä – vain sen, että lähtee ovesta ulos ja uskaltaa innostua, eikä jää kyynisesti känisemään, ettei siellä mitään kiinnostavaa kuitenkaan ole. Kyynisyys on uusi tottelevaisuus, innostuminen on vain niin paljon palkitsevampaa.

Kenties zombeja pimeydessä!

Kenties zombeja pimeydessä!

Kaikki nämä pienet arkiset seikkailut tarjoavat ideoita sataan tarinaan ja potkaisevat aivot uudelle vaihteelle. Minulle tämä merkitsee sellaista rauhallista, lähes meditatiivista tilaa, jossa vastaanottaa maailman sellaisena kuin se tulee eteen. Kulkee kiinnostuneena, avoimena, yksityiskohtiin keskittyen. Lisäksi ne saattavat saada näkemään umpituttuna ja tylsänä esittäytyneen lähiympäristön ihan uudessa valossa. Kirjoittajana ja lukijana tämä kiehtoo minua siksi, että nautin tarinoista, joiden teemana on yllättävät sivuaskeleet, jotka saavat todellisuuden näyttäytymään aivan erilaisena kuin aiemmin.

Kun olette jouluiltana kävelyllä, kääntykää yllättävästä kulmasta ja katsokaa, mitä tien päästä löytyy.

Hyvää joulua toivottaa
                        Janos Honkonen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *