11. joulukuuta – Reilusti kirjoja

Joulukalenteri11
Jouluna monet antavat lahjaksi kirjoja. Mutta kaiken kiireen ja hässäkän keskellä olisi silti hyvä muistaa myös pohtia lahjojen eettisyyttä. Monet kirjat tuotetaan hyvin arveluttavissa oloissa, joissa työntekijän oikeuksia ei juuri kunnioiteta. Tuotantokoneiston osat yleensä vaikenevat heikosta asemastaan, sillä äläkän nostaminen merkitsee helposti työpaikan menettämistä. Yksi näppäimistö kuitenkin suostui haastatteluun. Saammeko esitellä: Hoeyhens (nimi muutettu).

”Kun aloitin tässä työssä neljä vuotta sitten, en tiennyt, mikä minua odotti. Minulle lupailtiin lokoisaa asemaa tehokkaan työaseman rinnalla, mutta karu totuus paljastui hyvin pian”, Hoeyhens kertoo.

”Pahimmillaan joudun tekemään töitä kellon ympäri, vuorotta, myös viikonloppuisin ja pyhinä. Vapaat ovat satunnaisia, eikä niitä juuri etukäteen tiedä. Eihän tässä ole mitään mahdollisuutta suunnitella elämää saati harkita perheen perustamista”, hän puuskahtaa.

”Pahinta on kuitenkin se, miten minua töissä kohdellaan. Saan osakseni jatkuvaa fyysistä kuritusta. Minua lyödään tauotta. Yksittäiset lyönnit eivät ole kovia, mutta vuosien varrella niitä on kertynyt jo kymmeniä miljoonia”, surkean näköiseen kuntoon ajautunut Hoeyhens murtuu. ”Jaksan juuri ja juuri pitää työtahtia yllä, mutta muuhun minusta ei ole, loppuun piiskatusta kehäraakista.”

Olkaa siis tarkkana, rakkaat kirjanystävät, ja vaatikaa lahjakirjojenkin tuotannolta reiluutta!

Hyvää joulua toivoo
                      Taru Luojola

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *